MUUT KYSYMYKSET Flashcards
(31 cards)
Mihin historian ajanjaksoon kuuluu mekanistinen luontokäsitys, jossa luonto nähdään ikään kuin raaka-ainevarastona?
Mekanistinen luontokäsitys omaksuttiin uudella ajalla, minkä seurauksena ympäristöongelmat pahenivat ja monipuolistuivat.
Minkä maanosan osuus maailman bruttokansantuotteesta on selkeästi suurin?
Aasian!
Milloin Islamin usko perustettiin?
600-luvulla jaa.
Mitä tarkoitetaan käsitteellä: “neljäs maailma”?
Käsitys, että köyhyyttä esiintyy paitsi kehitysmaissa, myös kehittyneissä teollisuusmaissa. Uusi käsite.
Mitä tarkoitetaan väestöllisen/ demografisen muuntumisen mallilla?
Voidaan jakaa 5 eri vaiheeseen:
- Sekä syntyvyys että kuolevuus ovat korkeita. Tällöin väestönkasvu on alhainen.
- Kuolevuus alkaa laskea, mutta syntyvyys on vielä korkea vaikkakin hieman laskenut. Tällöin väestönkasvu on nopeaa. Tästä nopean väestönkasvun vaiheesta käytetään englanniksi nimitystä population momentum.
- Sekä syntyvyys että erityisesti kuolevuus alenevat. Tällöin väestönkasvu hidastuu.
- Sekä syntyvyys että kuolevuus ovat alhaisia. Tällöin väestönkasvu on alhainen.
- Syntyvyys laskee alle uusiutumistason, ja kuolevuuden taso ylittää syntyvyyden. Tällöin luonnollinen väestönkasvu kääntyy negatiiviseksi.
Missä otettiin ensimmäisenä käyttöön joukkoliikenne?
Ensimmäinen joukkoliikenne syntyi New Yorkiin, jossa hevoset alkoivat vetää raitiovaununa katuihin asennettuja kiskoja pitkin. Ensimmäinen metro rakennettiin puolestaan Lontooseen vuonna 1863.
Mikä oli keskiajalla syntyneiden kauppahuoneiden rooli taloudessa?
Ne myönsivät lainoja ja vakuutuksia. Kauppahuoneet ottivat ensimmäisten joukossa käyttöön useita nykyaikaisen markkinatalouden piirteitä.
Mitä seurasi Ottomaanien valtakunnan laajentumisesta myöhäiskeskiajalla?
Ottomaanit valloittivat vuonna 1453 Konstantinopolin, mikä osaltaan vaikeutti Euroopan ja idän välistä kauppaa ja kannusti eurooppalaisia etsimään vaihtoehtoisia merireittejä Aasiaan.
Miksi voidaan sanoa, että kolonialismilla oli vaikutuksia Euroopan väkilukuun?
- Eurooppalaisia muutti löydetyille alueille.
- Eurooppaan alkoi suuntautua siirtolaisuutta kaikkialta maailmasta.
- Uudelta mantereelta levinneet sairaudet verottivat Euroopan väestöä.
- Kilpailu uusista alueista johti sotiin, joissa kuoli paljon väestöä.
Vaikka kaikki vaihtoehdot pitävät joiltakin osin paikkansa, oli eurooppalaisten siirtolaisuudella uusiin siirtokuntiin näistä suurin merkitys maanosan väestöön.
Miksi syntyvyys ei ole laskenut kehitysmaissa 1900-luvulla samaan tapaan kuin länsimaissa?
Tärkeimpänä syynä suureen lapsilukuun pidetään naisten heikkoa asemaa ja huonoa koulutusta sekä heikkoa perhesuunnittelua. Monissa maissa uskonto ja perinteiset arvot ovat myös hankaloittaneet perhesuunnittelua. Lapsikuolleisuus on sen sijaan kehitysmaissakin laskenut 1900-luvun jälkipuoliskolta lähtien, eikä lapsia enää tarvitse hankkia varmuuden vuoksi kuten aiemmin.
Milloin alkoi Japanin nopea teollistuminen?
Japani teollistui nopeasti etenkin toisen maailmansodan jälkeen.
Mihin viitataan “kolmannella maailmalla”?
Kapitalistisen ja sosialistisen leirin ulkopuolisiin maihin sekä valtioihin. Suurin osa kyseisistä maista oli entisiä siirtomaita, jotka itsenäistyivät toisen maailmansodan jälkeen.
Mitkä ovat maailman johtavat teollisuusmaat nykyään?
Yhdysvallat ja Kiina.
Miten toisen maailmansodan jälkeinen kylmä sota vaikutti talouteen?
Neuvostoliitto liittolaisineen eristäytyi maailmankaupasta ja muodosti omia keskinäisiä kauppa- ja talousliittoja.
Kylmää sotaa käytiin useissa valtioissa ja vajaan 50 vuoden ajan. Pääosassa oli Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kilpailu poliittisesta vaikutusvallasta, jota ne pyrkivät pönkittämään mm. kehittämällä ydinaseita, teollisuustuotantoa sekä avaruusteknologiaa. NL:lla oli omat talousliittonsa muiden sosialististen maiden kanssa. Kylmästä sodasta ei kirjoiteta oppimateriaaleissa, mutta sen taloudellinen merkitys oli suuri.
Mihin Yhdysvaltojen talouden markkinakupla 1920-luvulla perustui?
Ihmisten uskoon, että teollisuusyritysten tuotot voisivat kasvaa loputtomiin. Teollisuusyritysten osakkeiden arvo kolminkertaistui vuosien 1925–1929 välillä. Kysymys oli kuitenkin markkinakuplasta, eikä todellisesta arvonnoususta. Ihmisten luottamus katosi 29.10.1929, mikä johti pörssiromahdukseen ja talouslamaan.
Milloin osamaksukauppa yleistyi?
Ennen ensimmäistä maailmansotaa!
Milloin kehittyivät nykyaikaiset hyvinvointivaltiot?
Toisen maailmansodan jälkeen. Hyvinvointivaltiopolitiikkaa harjoitettiin esimerkiksi Pohjoismaissa jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja Saksassa 1930-luvulla. Tukimuodot kuitenkin laajenivat nykyaikaisiksi vasta myöhemmin.
Mikä on työläisaristokraatti?
Työläisaristokraatti tarkoittaa työväenluokan edustajaa, joka nauttii tyypillistä paremmasta palkasta ja elintasosta.
Mitä tapahtuu joukkovelkakirjan markkina-arvolle, kun lainanottajan luottoluokitus paranee?
Mikäli lainanottajan luottoluokitus paranee, niin nykyisten velkakirjojen hinnat nousevat, koska sijoittavat ovat aikaisempaa kiinnostuneempia sijoittamaan niihin.
Mikä on Iberian niemimaa?
Eli Pyreneiden niemimaa: Niemimaa käsittää Espanjan, Portugalin ja Andorran valtiot sekä Britannialle kuuluvan Gibraltarin.
Mistä ajanjaksosta mihin maaseutu on ollut omavarainen?
Maaseudun omavaraisuus (= tilanne, jossa kaikki tai ainakin suurin osa tarvittavista tuotteista/hyödykkeistä valmistetaan itse) syntyi neoliittisellä kivikaudella. Keski- ja Uudella ajalla maaseudun mahdollisuuksia kaupankäyntiin kavennettiin, mutta tämä ei merkittävästi heikentänyt alueen omavaraisuutta. Tilanne muuttui sen sijaan teollistumisen myötä esimerkiksi sen takia, että tuotantovälineitä valmistavia tehtaita rakennettiin kaupunkeihin, eikä niitä enää valmistettu maaseudulla.
Miten aateliston muotoutuminen liittyy feodalismiin?
Feodalismi muotoutui pitkälti rahatalouden puuttumisen takia. Aatelisto puolestaan kehittyi vasta feodalismin vahvistuttua, kun lääninherrojen maaomistukset muuttuivat hiljalleen perinnöllisiksi.
Miksi useassa 1800-luvun eurooppalaiskaupungissa oli ylitarjontaa työläisistä?
Siirtomaista tuotava vilja heikensi maanviljelyn kannattavuutta. Lisäksi teollistumisen eteneminen koneellisti maataloutta, mikä vähensi työvoiman tarvetta maaseudulla.
Miksi eurooppalaisen talonpojan asema heikkeni 1800-luvulla?
Väestönkasvu, tehostunut maatalous, tilakokojen suurentuminen ja Yhdysvalloista saapunut halpa vilja loivat työttömyyttä ja väestöpainetta Euroopan maaseudulle, joka purkaantui muuttoaaltoina kaupunkeihin ja ulkomaille.