3.6 Flashcards
(124 cards)
1
Q
energian ohivirtaus
A
tarkoittaa sitä energiaa, jonka kukin trofiataso käyttää omiin elintoimintoihinsa
2
Q
sisäinen kuormitus
A
tarkoittaa ravinteiden vapautumista järven pohjasta hapettomissa olosuhteissa
3
Q
mitkä Ilmakehän typpeä pystyvät sitomaan?
A
jotkin bakteerit.
4
Q
geneettinen ajautuminen
A
Pienen populaation geenikoostumuksen sattumanvaraista muutosta
5
Q
Kenttäkerroksessa kasvaa tyypillisesti varpuja ja pohjakerroksessa sammalia ja jäkäliä.
A
luonnehtii pohjoisia havumetsiä? (
6
Q
seuraavista väittämistä kuvaa hajottajien toimintaa?
A
Hajottajat hajottavat orgaanisen aineksen ja vapauttavat sen sisältämät ravinteet kasvien käyttöön
7
Q
kosysteemin trofiatasoja
A
ekologinen pyramidi
8
Q
Kestävä kehitys
A
Ihmiskunnan tavoitetila, jossa maapallon kantokyky ei ylity, luonnonvaroja ei ylikuluteta ja kaikilla ihmisillä on ihmisarvoinen elämä.
9
Q
Ekologinen kestävyys
A
Kestävän kehityksen osa-alue, jonka keskeisimmät tavoitteet ovat ekosysteemipalveluiden ja luonnon monimuotoisuuden turvaaminen.
10
Q
Ekosysteemipalvelu
A
Maapallon tuottamia, ihmiselle hyödyllisiä ilmiöitä, jotka takaavat ihmisen ja muiden lajien selviämisen maapallolla.
11
Q
Biodiversiteetti
A
Elämän monimuotoisuus, joka ilmenee kolmella eri tasolla.
12
Q
IPBES
A
Hallitustenvälinen luontopaneeli
13
Q
IPCC
A
Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli
14
Q
Hiilineutraali
A
Kun jonkin valtion hiilidioksidipäästöt ovat yhtä suuret kuin mitä valtio on pystynyt sitomaan. Myös jonkin tuotteen hiilipäästöt voidaan kompensoida sitomalla hiiltä, ja tuote voi olla tällainen.
15
Q
Merkitse, lisääntyykö vai väheneekö laji rehevöitymisen seurauksena.
A
lisääntyy
16
Q
Merkitse, lisääntyykö vai väheneekö laji rehevöitymisen seurauksena.
A
vähenee
17
Q
Merkitse, lisääntyykö vai väheneekö laji rehevöitymisen seurauksena.
A
lisääntyy
18
Q
Merkitse, lisääntyykö vai väheneekö laji rehevöitymisen seurauksena.
A
lisääntyy
19
Q
Merkitse, lisääntyykö vai väheneekö laji rehevöitymisen seurauksena.
A
vähenee
20
Q
Merkitse, lisääntyykö vai väheneekö laji rehevöitymisen seurauksena.
A
lisääntyy
21
Q
Merkitse, lisääntyykö vai väheneekö laji rehevöitymisen seurauksena.
A
lisääntyy
22
Q
Merkitse, lisääntyykö vai väheneekö laji rehevöitymisen seurauksena.
A
vähenee
23
Q
Mitä tarkoitetaan haitallisella vieraslajilla?
A
Vieraslajit ovat lajeja, jotka ovat levinneet luontaiselta levinneisyysalueeltaan uudelle alueelle ihmisen mukana. Ihminen levittää niitä sekä tahattomasti että tarkoituksella. Jotkin vieraslajeista menestyvät erityisen hyvin ja leviävät kontrolloimattomasti.
24
Q
A
25
Biomi
on suurekosysteemi/kasvillisuusvyöhyke, esimerkiksi sademetsävyöhyke tai pohjoinen havumetsävyöhyke
26
Ravintoketjussa
on tuottaja (kasvi tai muu yhteyttävä eliö), sitä syövä kasvinsyöjä (1. asteen kuluttaja), sitä syövä peto (2. asteen kuluttaja) jne. Ravintoketjun lopussa on hajottaja.
27
Avainlaji
on eliölaji, josta moni muu saman eliöyhteisön laji on riippuvainen. Tarjoaa esim. monipuolista ravintoa, suojaa tai muita resursseja useille muille lajeille. Avainlajin häviäminen heikentää ekosysteemiä ja vaikuttaa voimakkaasti sen muihin lajeihin. Suomessa esim. haapa, kekomuurahainen ja rakkolevä.
28
Endeeminen
eli kotoperäinen laji elää vain tietyllä suppealla alueella, esimerkiksi vain Saimaalla elävä saimaannorppa.
29
Ilmastonmuutoksen vaikutukset ekosysteemeissä sekä maa- ja metsätaloudessa
Biomit siirtyvät , Eliöiden levinneisyys , Lajien väliset suhteet ja ravintoketjut ja Lajien vuodenaikaisrytmi ja lajeja kuolee sukupuuttoon
Biomit siirtyvät pohjois-eteläsuunnassa noin 150–200 kilometriä lämpötilan kohotessa asteen verran. Suomessa lehti- ja havumetsävyöhyke siirtyvät pohjoisemmaksi ja tundravyöhyke kapenee.
Eliöiden levinneisyys muuttuu. Suomessa lumi- ja jääpeitteen väheneminen vaikuttaa monien eri lajien esiintymiseen. Jään päällä lumikinoksissa pesivä saimaannorppa ja useat muut lumipeitteen suojassa talvehtivat lajit kärsivät.
Lajien väliset suhteet ja ravintoketjut muuttuvat, kun osa alueiden populaatioista pienenee tai häviää kokonaan. Korallieläimet ovat koralliriuttojen avainlajeja, jotka tarjoavat ruokaa ja suojapaikkoja eri lajeille. Jos niiden määrä pienenee tai ne häviävät alueelta, vaikuttaa se koko alueen lajistoon.
Lajien vuodenaikaisrytmi ja eläinten käytös voivat muuttua. Jotkin kasvit, kuten sinivuokko, kukkivat aiemmin, ja monet linnut, kuten västäräkki, saapuvat aiemmin keväällä Suomeen.
Lajeja kuolee sukupuuttoon. Erityisesti ympäristön suhteen kapea-alaiset tai endeemiset lajit ovat vaarassa. Uhan alla ovat esimerkiksi Suomessa esiintyvä jääleinikki ja Keski-Aasiassa elävä lumileopardi.
30
Avainlaji
on eliölaji, josta moni muu saman eliöyhteisön laji on riippuvainen. Tarjoaa esim. monipuolista ravintoa, suojaa tai muita resursseja useille muille lajeille. Avainlajin häviäminen heikentää ekosysteemiä ja vaikuttaa voimakkaasti sen muihin lajeihin. Suomessa esim. haapa, kekomuurahainen ja rakkolevä.
31
Ekosysteemin
tuottajat valmistavat fotosynteesissä (ja kemosynteesissä) orgaanista ainetta, johon ne samalla sitovat energiaa. Muodostunut aines näkyy tuottajien biomassan lisääntymisenä.
32
Ravinteet
ovat kasvien maasta juurillaan ottamia alkuaineita (niiden yhdisteitä), joita tarvitaan kasvuun ja biomolekyylien rakentamiseen. Jaotellaan pääravinteisiin (N, P, K, Ca, S, Mg), joita tarvitaan runsaasti, sekä hivenaineisiin
33
Typpi
on alkuaine, jota esiintyy ilmassa kaksimolekyylisena kaasuna (N2), mutta vesistöissä ja maaekosysteemeissä typpi esiintyy usein nitriitteinä (NO2-), nitraattina (NO3-) tai ammoniakkina (NH4- ). Typpi on usein minimitekijä ekosysteemissä.
34
Minimitekijä
on fysikaalinen tai kemiallinen ympäristötekijä, joka rajoittaa eniten lajin tai yksilön sopeutumista, esiintymistä tai levinneisyyttä. Kasvien kohdalla minimitekijä on usein jokin ravinne.
35
Sisäinen kuormitus
tarkoittaa, että järven, lammen tai Itämeren pohjasta liukenee ravinteita, kuten fosforia
36
Ulkoiseksi kuormitukseksi
kutsutaan esimerkiksi maa-alueilta jokien kuljettamia ravinteita ja typpikaasun liukenemista ilmakehästä veteen.
37
Hajakuormituksella
tarkoitetaan mitä tahansa ihmisen aiheuttamaa päästölähdettä, jota ei pystytä tarkasti osoittamaan. Esimerkiksi vesistöihin maa- ja metsätaloudesta valuva typpi- ja fosforikuormitus sekä liikenteestä tuleva typpi- ja rikkikuormitus ovat hajakuormitusta.
38
Pistekuormituksella
tarkoitetaan vesistöön tulevia typen ja fosforin päästölähteitä, jotka on selkeästi paikannettavissa ja pistemäisiä. Kalankasvatuslaitokset ja jätevedenpuhdistamot ovat pistekuormituksen lähteitä.
39
Typen ja fosforin lähteet
Hajakuormituksen lähteet
Maatalous
Karjatalous
Metsätalous
Liikenne
Turvetuotanto
40
pistemmäiset päästölähteet
Typen ja fosforin lähteet
Tehtaat
Voimalat
Kalankasvattamot
Jätevedenpuhdistamot
41
Mätäneminen
on eloperäisen aineen hajoaminen hapettomissa (anaerobisissa) oloissa. Mätänemisessä muodostuu pahanhajuisia kaasuja (esim. rikkivetyä). Mätänemisessä kaikki eloperäinen aine ei pilkkoudu täydellisesti.
42
toimenpiteitä rehevöitymisen estämiseksi
43
Toimenpiteitä rehevöityneen vesistön kunnostamiseksi
44
rehevöitynyt itämeri
Yksi Itämeren pahimmista ongelmista on rehevöityminen. Itämeren valuma-alue on noin nelinkertainen Itämeren pinta-alaan nähden. Alueella elää noin 85 miljoona ihmistä 14 valtion alueella. Suurin osa Itämereen päätyvistä ravinteista on peräisin maataloudesta, yhdyskuntien jätevesistä, metsätaloudesta ja turpeennostosta.
45
Happamoitumisen vaikutukset Maaekosysteemeissä
Ravinteiden huuhtoutuminen lisääntyy, mikä haittaa kasvien ravinteiden saantia.
Metallien, kuten alumiinin ja kadmiumin, liukoisuus kasvaa, ja niitä joutuu kasvien solukoihin.
Kasvit kärsivät kasvitaudeista, harsuuntumisesta ja pienikasvuisuudesta, kun hapan sade vahingoittaa kasvien pintasolukoita ja viherhiukkasia.
Sienirihmastot ja puiden rungoilla elävien jäkälien leväosakkaat vaurioituvat.
46
Happamoitumisen vaikutukset Vesiekosysteemeissä
Kalojen lisääntyminen häiriintyy, sillä kalojen mäti ja poikaset ovat herkkiä happamuuden laskulle.
Huonosti happamoitumista kestävät lajit, kuten särkikalat ja lohikalat, vähenevät.
Kalkkikuoriset lajit, esimerkiksi simpukat, kotilot ja korallit, vähenevät herkästi, koska happamassa ympäristössä kalkkikuoren rakentaminen häiriintyy.
Hajotustoiminta hidastuu, jolloin vesistön pohjassa voi olla paljon hajoamatonta ainesta.
Alumiinia ja raskasmetalleja huuhtoutuu vesistöön runsaammin, ja niiden määrä kasvaa.
47
Katalysaattori
on polttomoottoreiden osa, joka puhdistaa pakokaasuja. Esimerkiksi ympäristöä happamoittavat typen oksidit vähenevät pakokaasuista, kun polttomoottoriin liitetään katalysaattori. Ovat pakollisia autoissa ja Itämeren valtion laivoissa.v
48
Huippupeto
tarkoittaa ravintoketjun huipulla olevaa eläintä, jolla itsellään ei ole saalistajaa.
49
Rikastuminen ravintoketjussa
tarkoittaa aineen, yleensä ympäristönmyrkyn, määrän kasvamista trofiatasoilla ylöspäin mentäessä. Ympäristömyrkyn osuus on suurin huippupedoissa.
50
Ympäristömyrkky ja sen lähde
51
Öljy
Raakaöljy sisältää PAH-yhdisteitä. Rasvaliukoisina molekyyleinä ne pääsevät eliöihin ihon tai ruuansulatuskanavan kautta. PAH -yhdisteet vaurioittavat soluja ja aiheuttavat syöpää. Lisäksi öljy tarttuu helposti lintujen höyheniin ja eläinten turkkiin, minkä seurauksena höyhenpeitteen ja turkin vedeneristys ja lämmöneristys heikkenee. Myös eläinten liikkuminen vaikeutuu.
52
Mikromuovit
ovat tyypillisesti hyvin pieniä muoveja, joita ei välttämättä pysty näkemään paljaalla silmällä. Mikromuoveja on käytössä esimerkiksi kosmetiikkatuotteissa ja tekstiileissä. Mikromuoveja syntyy, kun suuremmat muovikappaleet hioutuvat mekaanisesti pienemmiksi.
53
Vieraslajit
ovat ihminen tarkoituksellisesti tai tahattomasti uusille alueille siirtämiä lajeja. Vieraslajeihin kuuluu niin maa- kuin vesikasveja, selkärankaisia, selkärangattomia ja sieniä. Osa vieraslajeista on taudinaiheuttajia ja viljelykasvien tuhohyönteisiä.
54
Vieraslajien leviämistapoja
Riistaeläinten, kuten fasaanin, istutukset
Puutarhakasvien, kuten jättipalsamin ja komealupiinin, siirtäminen
Puutavaran mukana siirtyvät tuhohyönteiset, kuten parkettikuoriainen
Kulkuneuvojen, autojen tai junien, mukana siirtyminen, esimerkiksi komealupiini
Laivojen painolastivesien mukana siirtyvät merieliöt, kuten koukkuvesikirppu
Ihmisen mukana leviävät seuralaislajit, kuten kissat, koirat, vuohet ja rotat
Luontoon vapautetut tai karanneet lemmikit, kuten citykani
Tahaton suojelu kaupungeissa: monet vieraslajit menestyvät kaupunkiekosysteemeissä
55
Vieraslajien aiheuttamia haittoja
Voivat kilpailla alkuperäisten lajien kanssa ja syrjäyttää niitä
Voivat saalistaa alkuperäisiä lajeja
Osa kasveista voi olla viljelymaiden rikkakasveja
Taudinaiheuttajia tai loisia sekä kasveille että eläimille
Infrastruktuurille aiheutuvat haitat
Viljavarastojen ja vastaavien tuhoaminen
56
Lehto
Valtapuulaji: Etelä-Suomessa jalot lehtipuut, kuten tammi, vaahtera ja lehmus, Keski- ja Pohjois-Suomessa kuusi
Pensaskerros: pähkinäpensas Etelä-Suomessa
Kenttäkerros: käenkaali, oravanmarja, vuokot ja muut ruohokasvit. Kukkivat ennen lehtien puhkeamista.
Pohjakerros: vähäinen, paksu karikekerros estää muodostumisen
Karike- ja humuskerros: paksu
Kosteutta: runsaasti
Valoa: ennen puiden lehtien puhkeamista paljon
Ravinteita: runsaasti, sillä hajottajia paljon
57
Tuore kangasmetsä
Valtapuulaji: kuusi, lisäksi koivu, haapa, pihlaja
Pensaskerros: runsas, joitakin pensaita ja paljon puiden taimia, esimerkiksi pihlaja, kataja
Kenttäkerros: mustikka, käenkaali, metsäimarre, oravanmarja
Pohjakerros: sammalet, kuten seinä- ja kerrossammal
Karikekerros: paksumpi kuin kuivien kankaiden, sillä lehtipuita ja hajottajia enemmän
58
Kuiva kangasmetsä
Valtapuulaji: mänty, lisäksi koivua
Pensaskerros: vähäinen, puiden taimia
Kenttäkerros: puolukka, kanerva, variksenmarja
Pohjakerros: poronjäkälät, hirvenjäkälä
Karike- ja humuskerros: ohut
Kosteutta: vähän, suodattuu hiekan läpi pohjaveteen
Ravinteita: niukasti, johtuen hajottajien vähäisestä määrästä
59
lehto
60
kuiva kangasmetsä
61
tuore kangasmetsä
62
rämeet
Valtapuulaji: mänty
Kenttäkerros: suopursu, vaivaiskoivu, juolukka, kanerva, tupasvilla
Pohjakerros: runsaasti eri rahkasammaleita
Lajisto: vähälajinen
Turvekerros: paksu
Esiintyminen: Suomen yleisin suotyyppi
63
korvet
Valtapuulaji: kuusi, Etelä-Suomessa myös tervaleppä
Kenttäkerros: kotkansiipi, hiirenporras
Pohjakerros: rahkasammalet
Lajisto: rehevä
Hajottajia: runsaasti
Turvekerros: ohut
Esiintyminen: soiden reunat, suon ja kangasmetsän vaihettumisvyöhyke
64
nevat
puuton
Kenttäkerros: sarat, suokukka, karpalo
Pohjakerros: rahkasammalet
Lajisto: niukka
Hajottajat: vähän
Turvekerros: rämettä ohuempi
Esiintyminen: maankohoamisrannikot ja umpeenkasvavat vähäravinteiset järvet
65
Letot
Puuton
Kenttäkerros: vaateliaat lajit, kuten kämmekät ja muut kalkinsuosijakasvit
Pohjakerros: rahkasammalet
Ravinteisuus: runsas
Lajisto: runsas
Turvekerros: ohut
Esiintyminen: vain harvassa paikassa pienialaisesti, sillä valtaosa raivattu viljelysmaaksi
66
tundraa.
Pohjois-Suomen korkeimpien tunturialueiden kasvillisuusvyöhyke
67
Avainbiotoopi
kutsutaan elinympäristöä, jonka lajirunsaus on poikkeuksellisen suuri ja jonka säilyminen on usean eliölajin säilymisen kannalta merkittävää. Tällaisia avainbiotooppeja ovat Suomessa esimerkiksi monet erilaiset suo- ja lehtotyypit, kalliojyrkänteet sekä puronvarret.
68
Luonnonsuojelulajissa
on suojeltu erityisiä luontotyyppejä, joiden lajisto on vaarassa hävitä. Lain tavoitteena on säilyttää luontotyypille ominaiset piirteet, jolloin ne saattavat vaatia täydellisen koskemattomuuden sijaan ihmisen toimia, kuten niittämistä tai ennallistamista. Luonnonsuojelulaissa suojeltuja luontotyyppejä ovat esimerkiksi tervaleppäkorvet, merenrantaniityt sekä pähkinäpensaslehdot.
69
Ekosysteemipalveluilla
tarkoitetaan niitä luonnon tarjoamia palveluita, joiden avulla ihmisen olemassaolo on mahdollista. Niihin kuuluvat esimerkiksi veden puhdistuminen, kasvien pölyttyminen, ravinto ja luonnonvarat.
70
Uhanalainen laji
on eliölaji, joka on vaarassa kuolla sukupuuttoon kaikilta esiintymisalueiltaan tai osalta niistä. Tällöin laji on paikallisesti uhanalainen.
71
Biodiversiteetin kolme tasoa
Lajimonimuotoisuus ilmenee lajien määränä ja myös eri lajien yksilöiden määränä tietyllä alueella. Sen suuruutta mitataan laskemalla tai arvioimalla lajimäärä tai eri eliöryhmien määrät tietyllä alueella.
Alueen lajimonimuotoisuuteen vaikuttavat paitsi alueen sijainti myös sen koko, luonnonolojen pysyvyys, luonnontilaisuus ja reunavaikutuksen määrä. Jos ei pystytä tarkastelemaan tutkittavan alueen koko lajistoa, voidaan kiinnittää huomiota esimerkiksi avainlajien, indikaattorilajien ja endeemisten lajien esiintymiseen.
Lajin sisäinen monimuotoisuus tarkoittaa sitä, että lajissa tai lajin eri populaatioissa on geeniperimältään erilaisia yksilöitä. Yksilöiden perinnöllinen erilaisuus, geneettinen muuntelu, on lajin säilymiselle tärkeää. Mitä enemmän populaatiossa on muuntelua, sitä suurempi sen geenivarasto on ja sitä todennäköisempää on populaation säilyminen muuttuvissa oloissa.
Lajin sisäisen monimuotoisuuden selvittäminen on varsin työlästä ja siksi toistaiseksi huonosti tunnettua. Se vaatii useilta yksilöiltä kerättyjä DNA-näytteitä, joiden avulla selvitetään yksilöiden genomien vaihtelevuutta. Monet tekijät voivat vähentää lajin sisäistä monimuotoisuutta. Niitä ovat etenkin pieni populaatiokoko ja pieneen geenivarastoon liittyvä sukusiittoisuus, geneettinen eroosio, pullonkaulailmiö ja perustajanvaikutus.
Ekosysteemien monimuotoisuus tarkoittaa erilaisten ekosysteemien esiintymistä ja ekosysteemin erilaisten biotooppien määrää. Ekosysteemejä on usein hankala rajata, ja siksi niiden monimuotoisuuden arvioiminen on vaikeaa. Esimerkiksi havumetsäekosysteemin monimuotoisuutta voidaan kuitenkin arvioida kartoittamalla, millaisia avainbiotooppeja alueella esiintyy. Samaten puuston korkea ikä ja lahopuun suuri määrä korreloivat metsäekosysteemin suuren monimuotoisuuden kanssa.
72
Alueen monimuotoisuuteen vaikuttavia tekijöitä
Etäisyys päiväntasaajasta: monimuotoisuus on suurinta tropiikissa ja vähenee napoja kohti mentäessä.
Korkeus merenpinnasta: monimuotoisuus on suurinta merenpinnan tasossa ja vähenee sekä syvemmälle mentäessä että vuoristoissa ylöspäin mentäessä.
Alueen pinta-ala: pinta-alasäännön mukaan alueen lajimäärä kaksinkertaistuu, kun sen pinta-ala kymmenkertaistuu.
Mitä enemmän samantapaisia alueita on lähekkäin, sitä suurempaa alueiden monimuotoisuus on.
Pitkään abioottisilta oloiltaan samanlaisena pysyneet alueet ovat yleensä monimuotoisempia.
Mitä enemmän alueella on eri lajeille sopivia biotooppeja, sitä suurempaa on monimuotoisuus.
Alueen muotokin voi vaikuttaa: kapeilla alueilla on enemmän reunavaikutusta, joka voi vähentää monimuotoisuutta.
73
Luontokato
Ilmastonmuutoksen ohella suurin ja vakavin ympäristöongelma. Luontokato tarkoittaa monimuotoisuuden vähenemistä sen kaikilla kolmella tasolla.
74
Pirstoutuminen
tarkoittaa yhtenäisen elinympäristöalueen hajoamista erillisiksi laikuiksi esimerkiksi rakentamisen tai maatalouden takia. Pirstoutuminen vähentää monimuotoisuutta.
75
Ympäristömyrkyt
ovat aineita (esim. raskasmetalleja, kuten lyijy, elohopea ja kadmium, tai orgaanisia myrkkyjä, kuten DDT), joita ihminen levittää ympäristöön ja jotka kertyvät eliöihin ja ovat niille haitallisia pieninäkin pitoisuuksina.
76
Torjunta-aineet
ovat laaja ryhmä yhdisteitä, joilla pyritään torjumaan rikkakasveja, tuhoelämiä ja sienitauteja. Osa torjunta-aineista on ympäristölle haitallisia, osa turvallisempia.
77
Luontokadon keskeisiä syitä
Maan- ja merenkäytön muutoksista johtuva elinympäristöjen tuhoutuminen, pirstoutuminen ja heikkeneminen
Vieraslajit, ilmastonmuutos, saastuminen
Yksittäisiin lajeihin kohdistuva vaino, metsästys, kalastus tai keräily
78
Uhanalaisuuden syitä
Elinympäristöjen tuhoutuminen, pirstoutuminen ja heikentyminen
Vieraslajien vaikutus, esimerkiksi niiden aiheuttama saalistus tai kilpailu
Tiettyihin lajeihin kohdistuva metsästys tai keräily
Ympäristömyrkkyjen aiheuttamat haitat etenkin huippupedoissa
Sukupuuttovelka voi uhata lajeja, joiden populaatiokoko on jo laskenut hyvin pieneksi.
Lajien väliset monimutkaiset vuorovaikutussuhteet voivat johtaa sukupuuttoketjuihin, joissa esimerkiksi tietyn kasvilajin häviäminen johtaa myös sitä pölyttävien ja siitä ravintonsa saavien hyönteisten häviämiseen.
79
Sateenvarjolaji
on laji, joka on hyvin tunnettu ja helposti havaittava ja jonka suojeleminen turvaa myös muiden saman ympäristön lajien säilymistä. Esimerkiksi valkoselkätikkaa suojelemalla suojellaan myös muita vanhoja lehtimetsiä vaativia lajeja.
80
Nettoperustuotanto
on ekosysteemin tuottajien tietyssä ajassa varastoima yhteyttämistuotteiden määrä / neliömetri / vuosi
81
Hiilen kierto
Hiili (C) on eliöiden kaikkien biomolekyylien perusaine. Hiilen osuus eliöiden biomassan tuorepainosta on keskimäärin 20 prosenttia ja kuivapainosta noin 50 prosenttia.
Tuottajat saavat tarvitsemansa hiilen ilmakehän hiilidioksidista. Fotosynteesissä hiili sidotaan glukoosiin. Ravintoketjussa glukoosi ja siitä valmistetut muut biomolekyylit siirtyvät eteenpäin kuluttajien syödessä tuottajia ja toisiaan. Biomolekyylien sisältämää hiiltä palautuu takaisin ilmakehään hiilidioksidina eliöiden soluhengityksen kautta. Myös hajottajille päätyneet biomolekyylit pilkkoutuvat soluhengityksessä hiilidioksidiksi, joka palautuu ilmaan maahengityksessä. Ravintoketjun ja ilmakehän välillä kulkeva hiili on nopeakiertoista hiiltä, ja se muodostaa hiilen lyhytaikaiset varastot.
Maapallolla on myös hiilen pitkäaikaisia varastoja, kuten fossiilisten polttoaineiden ja meriveden ja merenpohjan sedimenttien hiilivarastot.
Hiilinielulla tarkoitetaan kasvavaa hiilivarastoa. Tärkeimpiä hiilinieluja ovat metsät ja suot. Puiden kasvaessa niiden hiilipitoinen biomassa kasvaa fotosynteesin seurauksena. Vasta puiden kuoltua niiden runkoon ja juuriin varastoitunut hiili alkaa hitaasti palautua takaisin ilmakehään puiden lahotessa. Lisäksi etenkin pohjoisten metsien maaperään varastoituu eloperäistä hiiltä pitkiksi ajoiksi.
Soiden hapettomissa tai vähähappisissa oloissa hajotustoiminta hidastuu huomattavasti tai loppuu kokonaan. Hajoamatonta, hiiltä sisältävää kasvibiomassaa alkaa kerääntyä turpeena. Turpeen sisältämä hiili voi säilyä suossa tuhansia vuosia.
Metsiin, soiden turpeeseen ja maaperään varastoituva hiilellä on suuri merkitys ilmastonmuutoksen torjunnassa.
82
Typpi (N) on eliöiden nukleiinihappojen, proteiinin aminohappojen ja joidenkin lipidien ainesosa. Tuottajille käyttökelpoisia typen muotoja ovat nitraatti-ionit (NO3- ) ja ammoniumionit (NH4+). Tuottajat saavat näitä typpiyhdisteitä, kun hajottajat pilkkovat kuolleiden eliöiden biomolekyylit ja eläinten typpipitoiset kuona-aineet epäorgaaniseen, tuottajille sopivaan muotoon. Ensin syntyy monimutkaisempia yhdisteitä, joista tietyt maaperäbakteerit muokkaavat lopulta nitrifikaatiossa nitraatteja.
Biologisessa typensidonnassa ilmakehän typpikaasua muunnetaan ammoniumioneiksi. Tähän kykenee osa syanobakteereista sekä jotkin muut bakteerilajit. Osa näistä elää tiettyjen kasvien, kuten hernekasvien, symbionttisina kumppaneina. Abioottista typensidontaa taas tapahtuu ilmakehässä esimerkiksi salamoinnin yhteydessä ja typpilannoitteita valmistettaessa. Se kuluttaa runsaasti energiaa.
Denitrifikaatiossa maaperän typpeä karkaa ilmakehään. Tämä tapahtuu anaerobisissa oloissa, kun tietyt maaperän bakteerit muuttavat nitraatti-ioneita typpikaasuksi.
Typpi on usein ekosysteemien minimitekijä, ja tuottajille käyttökelpoisen typen lisääminen saa tuottajien biomassan lisääntymään. Maa- ja metsätaloudessa käytettävät typpilannoitteet ovat jopa kaksinkertaistaneet kasvien käytössä olevan typpimäärän. Vesiekosysteemeihin huuhtoutuvat typpi- ja fosforilannoitteet aiheuttavat haitallista rehevöitymistä.
83
Fosforia (P) eliöt tarvitsevat nukleiinihappoihin ja fosfolipideihin. Tuottajat saavat tarvitsemansa fosforin maaperästä tai vedestä fosfaatti-ioneina (PO43-). Fosfori kulkeutuu ravintoketjua pitkin kuluttajalta toiselle, ja hajottajat palauttavat fosforin takaisin tuottajien käyttöön. Uutta fosfaattia rapautuu kallioperästä, josta sitä päätyy maaperään ja sitä kautta eliöiden käyttöön. Toisaalta fosfaattia huuhtoutuu sadeveden mukana maaekosysteemeistä vesistöihin, joissa se voi sedimentoitua vesistöjen pohjalle pois tuottajien ulottuvilta.
Fosfori on ekosysteemeissä usein minimitekijä, joten sen lisääntyminen saa tuottajien biomassan lisääntymään. Siksi peltoja ja muita viljelymaita sekä metsiä lannoitetaan fosforia ja typpeä sisältävillä lannoitteilla. Fosforia sisältävien lannoitteiden käyttö lisää vesistöjen fosforikuormitusta ja siten vesiekosysteemin rehevöitymistä.
84
Urbanofiili on laji,
joka selviytyy ja jopa viihtyy urbaaneissa eli kaupunkiympäristöissä.
85
Typensuosijakasveja
ovat esim. nokkonen ja koiranputki. Ne viihtyvät puutarhoissa, puistoissa ja muilla runsaasti lannoitetuilla alueilla.
86
Eliöyhteisön .
muodostavat tietyllä alueella elävien kaikkien eri lajien populaatiot
87
Abioottiset eli elottoman luonnon ympäristötekijät
ovat elinympäristön fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia. Esimerkiksi lämpötila, sademäärä, maaperän ravinteet ja happamuus.
88
Tuottajia ovat eliöt,.
jotka saavat tarvitsemansa energian ja aineet elottomasta luonnosta. Tuottajat tuottavat foto- tai kemosynteesissä energiaa sisältäviä biomolekyylejä (biomassaa)
89
Kuluttajat ovat eliöitä
, jotka saavat aineen ja energian syömällä muita eliöitä tai niiden jäänteitä. Ovat toisenvaraisia, heterotrofeja.
90
Valtalaji
on ekosysteemissä runsaslukuinen tai biomassaltaan runsas laji; esim. tuoreen kankaan valtalajeja ovat kuusi ja mustikka, nevojen valtalajeja erilaiset rahkasammalet.
91
Insinöörilajit
muokkaavat toiminnallaan ekosysteemiä, esimerkiksi vaikuttamalla kasvillisuuden rakenteeseen tai käytettävissä olevaan veden määrään. Esimerkiksi majava.
92
Biodiversiteetti
on luonnon monimuotoisuutta, kaiken elollisen luonnon monipuolisuutta. Ilmenee eri tasoilla: lajin yksilöiden perinnöllinen muuntelu, lajien monipuolisuus eliöyhteisössä ja eliöyhteisöjen ja ekosysteemien monipuolisuus.
93
Tuottajat omavaraisia
Muodostavat alimman trofiatason.
Saavat tarvitsemansa aineen ja energian elottomasta luonnosta fotosynteesin tai kemosynteesin avulla ja vastaavat ekosysteemin perustuotannosta.
Suurin osa tuottajista on fotosynteettisiä eliöitä: kasveja, leviä, syanobakteereita sekä jäkäliä.
Muodostavat suurimman osan ekosysteemien biomassasta.
94
Kuluttajat toisenvaraisia
Muodostavat ekosysteemin muut trofiatasot.
Saavat tarvitsemansa aineen ja energian joko suoraan tai välillisesti tuottajilta.
Ensimmäisen asteen kuluttajat ovat kasvinsyöjiä. Osa niistä on ravintospesialisteja, osa kaikkiruokaisia.
Toisen asteen kuluttajat ovat petoja. Pedotkin voivat olla spesialisteja tai kaikkiruokaisia. Osa pedoista käyttää ravintonaan kuolleita eläimiä eli haaskoja.
Huippupedot ovat eläimiä, joita mikään muu petoeläin ei käytä ravinnokseen.
95
Hajottajat ovat toisenvaraisia eli heterotrofisia eliöitä, viimeisen asteen kuluttaji
Saavat tarvitsemansa aineen ja energian ekosysteemien muiden eliöiden biomassasta tai karikkeesta.
Pilkkovat eliöiden biomolekyylejä epäorgaanisiksi aineiksi, joita tuottajat voivat käyttää uusien biomolekyylien rakentamiseen.
Hajotus perustuu soluhengitykseen ja muihin solujen aineenvaihdunnan reaktioihin (maahengitys).
Anaerobisissa tai kuivissa olosuhteissa hajottajien toiminta on hitaampaa tai voi pysähtyä kokonaan.
Hajottajia ovat bakteerit, arkeonit, sienet sekä monet selkärangattomat, kuten sukkulamadot, nivelmadot ja niveljalkaiset.
Hajottajat muodostavat omia hajottajaravintoketjujaan. Niissä jotkut hajottajat ovat petoja, jotka käyttävät toisia hajottajia ravintonaan.
96
Anaerobinen
eli hapettomissa olosuhteissa tapahtuva.
97
Ravintoketju ja -verkko:
Tuottajat, kasvinsyöjät ja pedot muodostavat ekosysteemeihin ravintoketjuja ja ravintoverkkoja. Ne alkavat aina tuottajista ja päättyvät viimeisen asteen kuluttajiin, hajottajiin.
Suurin osa maapallon ravintoketjuista koostuu vain tuottajasta ja hajottajista, koska noin 80 prosenttia tuottajien biomassasta menee suoraan hajottajille.
Ravintoverkko muodostuu toisiinsa kytkeytyneistä saman ekosysteemin ravintoketjuista.
98
bruttoperustuotantoa
ovat ekosysteemin tuottajien tietyssä ajassa valmistamat yhteyttämistuotteet. Määrä voidaan ilmoittaa esim. energiamääränä/neliömetri/vuosi.
99
Kasviravinteet
ovat kasvien maasta juurillaan ottamia alkuaineita, joita tarvitaan kasvuun ja yhdisteiden muodostamiseen. Jaotellaan pääravinteisiin (N, P, K, Ca, S, Mg), joita tarvitaan runsaasti, sekä hivenaineisiin
100
Maahengitys
on bakteerien, sienten ja muiden hajottajien soluhengitystä. Siinä orgaanisten aineiden energia vapautetaan hajottajien itsensä käyttöön, ja samalla orgaaninen aine hajoaa vedeksi ja hiilidioksidiksi.
101
Abioottiset
eli elottoman luonnon ympäristötekijät ovat elinympäristön fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia. Esimerkiksi lämpötila, sademäärä, maaperän ravinteet ja happamuus.
102
Minimitekijä
on sellainen fysikaalinen tai kemiallinen ympäristötekijä, joka rajoittaa lajin tai yksilön sopeutumista, esiintymistä tai levinneisyyttä. Kasvien kohdalla minimitekijä on usein jokin ravinne.
103
Bioottiset
eli elolliset ympäristötekijät. Esim. ravinto, loiset, kilpailevat lajit, pedot
104
Metapopulaatio
on saman lajin paikallispopulaatioiden muodostama kokonaisuus. Yksilöitä voi siirtyä paikallispopulaatiosta toiseen (muuttoliike, geenivirta). Yksittäiset paikallispopulaatiot voivat hävitä, ja sopiville laikuille voi syntyä uusia paikallispopulaatioita.
105
Eksponentiaalisen kasvun malli
kuvaa kasvua, jossa populaation kasvunopeus pysyy sukupolvesta toiseen samana. Esimerkiksi bakteerien ja muiden suvuttomasti jakautumalla lisääntyvien eliöiden populaatiot voivat kasvaa eksponentiaalisen mallin mukaan.
106
J-käyrä
Siinä populaation yksilömäärä kasvaa hitaan alun jälkeen eksponentiaalisesti kiihtyen. Eksponentiaalinen kasvu on mahdollista vain ympäristössä, jossa resurssit ovat rajattomat.
107
S-kirjainta
Populaation kasvu alkaa hidastua, ja kasvua kuvaava käyrä taipuu S-kirjainta muistuttavaan muotoon. Populaation kasvu lakkaa, kun kantokyvyn määrittelemä populaation maksimikoko saavutetaan.
108
Populaation kokoon ja tiheyteen vaikuttavat tekijät
riippuvat syntyvyydestä, kuolevuudesta ja muuttoliikkeestä (tulomuutto ja lähtömuutto). populaation koon kannalta on olennaista, kuinka paljon jälkeläisiä selviytyy lisääntymisikään asti. liian tiheässä populaatiossa yksilöiden kunto heikkenee ja yksilöistä tulee alttiimpia loisille ja taudeille tai jäävät petojen saaliiksi, eikä ravinto riitä -> johtaa kuolevuuden kasvuun. syntyvyys pinenee, koska eläminen ilman naapureita voi johtaa hormonimuutoksiin ja aiheuttaa aggressiivisuutta ja alentaa lisääntymiskykyä.
109
Lajien väliset suhteet
"mutualismi: molemmat eliöt hyötyvät. suurin osa kasvilajeista on mutualistisessa suhteessa sienten kanssa (mykorritsa). voi olla ehdotonta; eivät tule toimeen ilman toisiaan, tai ehdollista; pärjäävät omillaan, mutta hyötyvät toisistaan. polyttävien hyönteisten ja kasvien välillä on ehdollinen mutualistinen vaikutussuhde.
kommensalismi: toinen eliö hyötyy tuottamatta toiselle haittaa. ns. pöytävierassuhde. pöytävieras hyödyntää isäntäeliöltä saamaansa suojaa tai ravintoa niin että se ei haittaa isännän elämää. mm. epifyytit, kiinnittyvät ja hakevat tukea kasveista aiheuttamatta haittaa.
ammensalismi: toinen eliö aiheuttaa toiselle haittaa hyötymättä siitä itse. mm. hirvi ja kasteliero; hirvi voi astua kastelieron päälle, mikä haittaa kastelieroa muttei hirveä.
loissuhde: toinen eliö hyötyy ja toiselle on haittaa. loinen saa isännästä hyötyä. monet kasvit, eläimet, sienet ja bakteerit ovat loisia. isäntäeliön kuolema estää myös loisen lisääntymisen, jonka takia loisen ei kannata aiheuttaa liikaa haittaa.
peto-saalissuhde: toinen eliö käyttää toista ravintonaan. esim. leopardi ja impala. kasvinsyöjien ja kasvien vastaava suhde on laidunnus.
koevoluutio: kahden lajin rinnakkaista ja vuorovaikutteinen evoluutio, tapahtuu kahden tai useamman lajin välillä niin, että vuorovaikutus lisää lajien kelpoisuutta"
110
111
112
113
Mitkä tekijät vaikuttavat lajien levinneisyyteen?
Mitä asioita populaatioista tutkitaan?
114
115
116
117
118
119
Avustettu leviäminen
on lajin siirtämistä sen nykyisen esiintymisalueen ulkopuolelle sellaiselle alueelle, johon se itsekin siirtyisi ilmaston muuttuessa, jos leviämiseen olisi riittävästi aikaa ja leviämiselle ei olisi muita esteitä. Tarkoituksena on turvata ilmastonmuutoksen vuoksi vaarantunutta lajia tai sen populaatiota.
120
Geenipankki
on elävien eliöiden, sukusolujen/alkioiden/itiöiden/siementen kokoelma, jonka tarkoituksena on säilyttää uhanalaisten lajien geneettinen materiaali (esim. eläintarhat, kasvitieteelliset puutarhat, siemenpankit).
121
122
IPBES – IPCC
IPBES eli Hallitustenvälinen luontopaneeli
Tavoitteena edistää monimuotoisuuden ja ekosysteemipalveluiden säilymistä ja suojelua.
IPCC eli Hallitustenvälinen ilmastopaneeli
Tavoitteena hillitä ja ehkäistä ilmastonmuutoksen vaikutuksia.
Molemmat ovat YK:n alaisia ja koostuvat laajasta, kansainvälisestä tutkijajoukosta, joka laatii raportteja poliittisen päätöksenteon pohjaksi.
Ekologinen jalanjälki – Hiilijalanjälki
Ekologinen jalanjälki kuvaa jonkin tuotteen tai palvelun tuottamiseen kulunutta vesi- tai maapinta-alaa tai jonkin väestön käyttämien hyödykkeiden valmistukseen, käyttöön ja hävittämiseen kulunutta maa- tai vesipinta-alaa. Yksikkönä globaalihehtaari.
Hiilijalanjälki kuvaa jonkin tuotteen tai palvelun tuottamisessa vapautunutta kasvihuonekaasumäärää. Muiden kasvihuonekaasujen kuin hiilidioksidin vaikutukset on laskettu hiilidioksidiekvivalentteina vastaamaan hiilidioksidin vaikutuksia. Yksikkö CO2e kg/vuosi.
Molemmat ovat kuluttajille tarkoitettuja mittareita, joiden avulla omien kulutusvalintojen ympäristövaikutuksia voi arvioida.
Ekologinen kestävyys – Ekosysteemipalvelu
Ekologinen kestävyys on osa kestävää kehitystä ja on yksi sen osa-alueista. Tarkoituksena turvata maapallon monimuotoisuus sekä säilyttää maapallon ekosysteemipalvelut.
Ekosysteemipalvelut ovat ihmisen saamia maapallon luonnollisia hyödykkeitä, joille palveluntuottamisen avulla voidaan arvioida arvoa. Ekosysteemipalvelut jaetaan ylläpitäviin palveluihin, kulttuuri-, säätely- ja tuotantopalveluihin. Pölyttäjähyönteisten tarjoama pölytyspalvelu on osa tuotantopalveluita.
Ekosysteemipalveluiden säilyttäminen on ekologisesti kestävän kehityksen keskeisin tavoite. Näihin pyritään kestävän kehityksen tavoitteilla 13, 14 ja 15.
Biotalous – Fossiilitalous
Biotalous tarkoittaa talousmallia, jossa raaka-aineena käytetään uusiutuvia energianlähteitä, kuten tuulta, puuta tai mädättämällä tuotettua biokaasua. Biotalous ei välttämättä säilytä biodiversiteettiä eikä ehkäise ilmastonmuutosta. Tuotantotapa ratkaisee, millaiset ympäristövaikutukset biotaloudella on.
Fossiilitalous tarkoittaa uusiutumattomiin raaka-aineisiin, kuten öljyyn ja kivihiileen, perustuvaa talousmallia. Fossiilitalous tuottaa hiilidioksidipäästöjä ja on aina ilmastolle haitallinen vaihtoehto. Fossiiliset raaka-aineet eivät myöskään uusiudu.
Molemmissa on kyse energiantuotannosta ihmiskunnan vaatimien hyödykkeiden tuottamiseksi.
Kiertotalous – Lineaaritalous
Kiertotalous on talousmalli, jossa hyödynnetään ja käytetään jo olemassa olevia materiaaleja suoraan luonnosta uutena käytettävien materiaalien sijaan. Myös lainaaminen, yhteisomistajuus ja tuotteiden uudelleen käyttö ovat keskeisiä kiertotaloudessa. Kiertotalouden raaka-aineena voidaan käyttää teollisuuden tuottamia jätteitä tai sivuvirtoja, kuten teurasjätteitä, ylijäämäselluloosaa tai käytöstä poistettua vaatekuitua. Kiertotalous ehkäisee luontokatoa.
Lineaaritalous perustuu aina uusien raaka-aineiden käyttöön uusien tuotteiden ja palveluiden valmistamisessa. Lineaaritalous kuluttaa luonnonvaroja ja hävittää elinympäristöjä ja siten heikentää biodiversiteettiä.
Molemmat ovat talousmalleja, joissa hyödynnetään luonnonvaroja.
Kestävä kehitys – Agenda 2030
Kestävä kehitys on YK:n vuonna 1986 määrittelemä käsite, jolla pyritään sellaiseen ihmiskunnan kehitykseen, jossa maapallon kantokyky ei ylittyisi. Se koostuu ekologisesta, sosiaalisesta ja taloudellisesta ulottuvuudesta. Ekologinen kestävyys tähtää ekosysteemipalveluiden turvaamiseen, sosiaalinen kestävyys ihmisarvoisen elämän turvaamiseen ja taloudellinen kestävyys yrittää turvata luonnonvarojen kestävän käytön.
Agenda 2030 on YK:n vuonna 2016 julkaistu kestävän kehityksen toimintaohjelma, joka koostuu 17 tavoitteesta kaikkien kestävän kehityksen osa-alueiden turvaamiseksi. Tavoitteet on tarkoitus saavuttaa vuonna 2030. Tavoitteiden toteutuminen vaatii kansainvälistä, monitieteistä ja laajaa yhteistyötä.
123
typen kierto
"1. typpeä sitovat typensitojabakteerit sitovat ilmakehän typpikaasua ammoniumioneiksi (bakteereita on kasvien juurinystyröissä, esim. leppä / syanobakteerit / vapaana maaperässä)
2. abioottisessa typensidonnassa ekosysteemiin sitoutuu nitraatti-ioneja salamoinnin vaikutuksesta (N2 hajoaa ja yhdistyy hapen kanssa, myös tulivuorten yhteydessä, edellytys: kuumat olosuhteet)
3. kasvit ottavat tarvitsemansa typen ammonium- tai nitraatti-ioneina
4. eläimet saavat tarvitsemansa typen ravinnostaan
5. hajottajien hajotustyön tuloksena kuolleiden eliöiden orgaanisista typpiyhdisteistä syntyy maaperässsä ammonium-ioneita -> takaisin kasvien käyttöön
6. nitrifikaatiobakteerit muuttavat ammoniumionit nitraatti-ioneiksi
7. hapettomissa oloissa denitrifikaatiobakteerit hajottavat nitraatti-ioneja -> typpeä karkaa ilmakehään
8. typpeä vapautuu tulivuorenpurkauksissa ilmakehään"
124
Hiilen kierto
"1. kasvit, levät ja syanobakteerit sitoo hiilidioksidia fotosynteesin pimeäreaktiossa
2. ilmakehän hiilidioksidia liukenee veteen hiilihapoksi
3. kuluttajat ja hajottajat saavat orgaaniset yhdisteet ravinnostaan
4. hiilidioksidia vapautuu takaisin ilmaan soluhengityksessä (hajottajien soluhengitys : maahengitys)
5. osa hiilestä varastoitunut fossiilisiin polttoaineisiin (maaöljy, kivihiili, maakaasu): pitkäaikainen varasto
6. fossiilisia polttoaineita polttaessa hiiltä vapautuu takaisin ilmaan"
