Tenttiharjoittelu Flashcards

Question

ITP riskitekijöitä/laukaisevia tekijöitä

Answer 1

virus- ja bakteeri-infektiot (esim. EBV, helikobakteeri..) lääkkeet (jotkut antibiotit (esim. kefaleksiini), kouristuslääkkeet, hepariini, allopurinoli..) autoimmuunisairaudet esim. SLE luuydinsairaudet esim. KLL

Answer 2

Akuutti ja voimakas verenvuoto ITP-potilaalla on hätätilanne, joka vaatii nopeaa hoitoa. Hoidon tavoitteena on lisätä trombosyyttimäärää ja pysäyttää vuoto mahdollisimman nopeasti. 1. Akuutin voimakkaan verenvuodon ensiapu ITP-potilaalla: 🔴 Heti aloitettavat toimenpiteet Verenvuodon hallinta: Mekaaninen kompressio (esim. verenvuotokohtaan paineside) Hemodynaamisen tilan arviointi: Verenpaine, syke, sokin merkit Nestehoito: Tarvittaessa iv-nesteitä verenkierron tukemiseksi Verensiirto: Jos anemia on vaikea 2. Spesifinen lääkehoito trombosyyttien nostamiseksi: 🩸 Kortikosteroidit (nopein ensilinjan hoito): Metyyliprednisoloni tai deksametasoni: Hillitsee immuunijärjestelmän hyökkäystä verihiutaleita vastaan 🩸 Immunoglobuliinihoito (IVIG, iv): Nostaa nopeasti trombosyyttitasoja, erityisesti jos vuoto on hengenvaarallinen Käytetään, jos tarvitaan erittäin nopeaa vasteen saavuttamista 🩸 Trombosyyttisiirto: Vain hengenvaarallisessa vuodossa, koska siirretyt verihiutaleet tuhoutuvat nopeasti ITP:ssä Annetaan yhdessä IVIG:n ja kortikosteroidien kanssa, jotta siirteet säilyisivät pidempään 3. Muita hoitovaihtoehtoja tilanteen vakavuudesta riippuen: Traneksaamihappo (Cyklokapron) 15–25 mg/kg iv estämään verihyytymien hajoamista (erityisesti limakalvovuodoissa) Rituksimabi (jos kortikosteroidihoito ei auta) Trombopoietiinireseptoriagonistit (eltrombopagi, romiplostiimi) kroonistuvassa vaikeassa ITP:ssä Jos potilas ei vastaa hoitoon ja verenvuoto jatkuu, harkitaan pernanpoistoa (splenektomia), koska perna tuhoaa verihiutaleita. 🔴 Yhteenveto kriisitilanteessa: 1. Kompressio, kylmä 2. Vitaalien seuranta (seurataan hemodynamiikkaa ja hoidetaan mahdollinen sokki) 3. Aloita iv-kortikosteroidi + IVIG nopeasti 4. Trombosyyttisiirto, jos vuoto on hengenvaarallinen 5. Traneksaamihappo voi auttaa limakalvovuodoissa 6. Jatkohoito määräytyy potilaan vasteen ja ITP:n vakavuuden mukaan.

Answer 3

KLL eli krooninen lymfaattinen leukemia Hitaasti etenevä (krooninen) pahanlaatuinen verisairaus, jossa morfologisesti normaalin näköisiä B-lymfosyyttejä kertyy luuytimeen, vereen ja imukudokseen (imusolmukkeet, perna) Taudinkuvaan kuuluu lymfosyyttivaltainen leukosytoosi sekä valtaosalla suurentuneet imusolmukkeet ja/tai perna. Luuytimen täyttyessä klonaalisesta lymfosyyttipopulaatiosta normaalille verenmuodostukselle ei jää tilaa. Seurauksena on luuytimen vajaatoiminta, joka aiheuttaa anemiaa ja/tai trombosytopeniaa. KLL on länsimaiden yleisin leukemia. Todetaan tyypillisesti sattumalöydöksenä: leukosytoosi ja diffissä lymfosytoosi. Edenneessä taudissa leukosytoosin lisäksi nähdään anemia ja/tai trombosytopenia. Tautiin voi liittyä immunologisia sytopenioita, jolloin todetaan anemia (AIHA) tai trombosytopenia (ITP). KLL:aan liittyy usein monimuotoinen immuunivajavuus. Potilaat ovat herkempiä bakteeri- ja virusinfektioille. Dg voidaan tehdä PTH, lähetetään ESH jos tarvitsee hoitoa. Diagnostiikka: 1. PVK-TKD eli täydellinen verenkuva 2. Veren lymfosyyttien immunofenotyypitys virtaussytometrialla 3. Kliininen tutkimus (imusolmukestatus, maksan ja pernan koko) Lisätutkimukset 4. Jos hemolyysiepäily: LDH, Bil, suora Coombsin koe, E-Retik, Krea 5. Thx-trg + UÄ: maksan ja pernan koko 6. Kaikenlaista erikoissairaanhoidossa... Hoito aloitetaan, kun todetaan - suuri tautimassa: *runsaasta luuydininfiltraatiosta johtuva anemia (Hb < 100 g/l) tai trombosytopenia (< 100 × 109/l) *glukokortikoidille resistentti AIHA tai ITP *suuret imusolmukkeet > 10 cm tai suuri perna > 15–20 cm *oireiset imusolmukkeet (esim. kookas imusolmukepaketti kaulalla) - ja/tai tautiin liittyvät yleisoireet: *tahaton vähintään 10 %:n painonlasku viimeisen 6 kk:n aikana *merkittävä väsymys *kuumeilua vähintään 38.0 °C ainakin 2 viikon ajan ilman osoitusta infektiosta *vähintään 1 kk:n ajan esiintynyt yöhikoilu. Hoito: - täsmälääkkeet (erilaisia *nibi lääkkeitä mm.) -> ESH asiaa - Immunologisia sytopenioita (AIHA, ITP) hoidetaan ensisijaisesti glukokortikoidilla - tukihoidot: infektioiden huolellinen hoito, rokotteet, anemian ja trombosytopenian hoito... - Hematologi vastaa hoidon valinnasta ja potilaan seurannasta hoidon aikana! Seuranta: - stabiilissa tilanteessa pth, 4-12kk välein

Answer 4

Hoito aloitetaan, kun 1) Todetaan suuri tautimassa ja/tai § Anemia tai trombosytopenia § Glukokortikoidille resistentti AIHA tai ITP § Suuret imusolmukkeet tai perna § Oireiset imusolmukkeet 2) Tautiin liittyvät yleisoireet: § Laihtuminen § Merkittävä väsymys § Merkittävää kuumeilua ilman osoitusta infektiosta § Yöhikoilua

Answer 5

kattava anamneesi: lääkitys, alko, ruokavalio, liikunta, suku, yleisoireet.. kliininen tutkiminen: inspektio, CV-status, kattava nivelstatus, kipuherkkyys (fibromyalgia arkuuspisteet), turvotukset, liikelaajuudet, Paikallinen yhden nivelen tai sen ympäristön pitkäkestoisempi kipu viittaa useimmiten muuhun kuin tulehdukselliseen reumatautiin. Yhden tai korkeintaan muutaman nivelen nopeasti (tuntien - päivien kuluessa) alkanut tulehdus on useimmiten kihti, valekihti, purulentti artriitti tai reaktiivinen artriitti. Kihti on nykyisin miesten yleisin niveltulehdus ja tavallinen iäkkäämmillä naisillakin. Käytännön työssä diagnoosi voidaan tehdä tyypillisen anamneesin tai kliinisen kuvan perusteella. Toistuvat, muutamissa päivissä ohimenneet alaraajapainotteiset nivelkipu ja -turvotusvaiheet sekä aiemmin mitatut suuret uraattipitoisuudet puhuvat vahvasti kihdin puolesta. Varmaan diagnoosiin pitäisi aina pyrkiä, ja siihen päästään toteamalla tulehtuneen nivelen punktionesteestä natriumuraattikiteitä. Valekihdissä nivelrustossa syntyy pyrofosfaattikiteitä, jotka vapautuvat nivelnesteeseen ja aiheuttavat äkillisen niveltulehduksen. Sairaus on melko tavallinen yli 60-vuotiailla potilailla. Diagnoosin varmistavat nivelpunktiosta määritetyt pyrofosfaattikiteet, ja sitä tukevat nivelen röntgenkuvassa todetut ruston kalkkiutumat esimerkiksi polvien nivelkierukoissa tai rannenivelessä. Purulentti artriitti on selvästi harvinaisempi niveltulehduksen syy kuin kihti. Diagnoosia tukevat korkea kuume ja suurentunut CRP-pitoisuus, veren leukosytoosi ja hyvin samea (harmaa tai ruskea) nivelneste (yli 50 000 valkosolua x 106/l). Perusteltu purulentin artriitin epäily on syy lähettää potilas päivystystapauksena sairaalatutkimuksiin ja hoitoon. Proteesinivelen infektioepäily edellyttää asiaan perehtyneiden erikoislääkärien konsultaatiota. Reaktiivinen artriitti on nuoren ihmisen alaraajapainotteinen yhden tai useamman nivelen tulehdus, jota edeltää suolisto-, urogenitaali- tai muu infektio. Erotuksena kideartriiteista ja purulentista artriitista nivelkipu on vähäisempää, potilas on hyväkuntoinen ja hänellä voi olla nivelenulkoisia kliinisiä manifestaatioita. Monen nivelen vaihteleva tai jatkuva kipu, arkuus, turvotus ja jäykkyys tai laaja-alaisempi TULE-oireisto sopivat useimmiten nivelrikkoon, fibromyalgiaan, polymyalgia rheumaticaan, nivelten hyvänlaatuiseen yliliikkuvuuteen tai infektiotautiin liittyvään tai määrittelemättömään nivelkipuun. Moninivelrikko on yli 50-vuotiaiden tavallisin nivelkipujen syy. Taudissa voi esiintyä myös vaihtelevia nivelturvotuksia, mutta erotuksena nivelreumasta, nivelrikossa nivelturvotuksia ei yleensä esiinny sormien tai varpaiden tyvinivelissä tai rannenivelissä. Nivelrikkoon sopivat lyhytkestoinen aamu- ja liikkeellelähtöjäykkyys, pienet tulehdusarvot ja nivelnesteen vähäinen leukosyyttimäärä. Röntgenkuvalla voidaan varmentaa diagnoosi ja arvioida nivelrikon vaikeutta. Fibromyalgian diagnostiikassa on yleisimmin käytetty vuonna 1990 julkaistuja luokittelukriteerejä, jotka perustuvat potilaan kertomukseen pitkäkestoisesta kivusta kaikilla anatomisilla alueilla ja tietyistä paikoista löytyviin kipupisteisiin. Keskeistä on potilaan käsittelyarkuuden havainnoiminen, ja kliininen diagnoosi voidaan tehdä, vaikka kipupisteitä ei löydy vaadittavaa määrää. Painoarkuutta esiintyy myös lihaksissa ja nivelissä. Oireyhtymälle on ominaista uupumus, virkistämätön uni ja mielialan häiriöt. Nivelreuman ensioireet voivat olla vähäisiä ja vaihtelevia, eikä turvonneiden nivelten toteaminen päkiöistä tai paksuista sormista ole aina helppoa. Sormien keskinivelten sukkulamainen pinkeä turvotus sekä sormien ja varpaiden tyvinivelten turvotus ja aristus ovat tyypillisiä nivelreumalle. Nivelreuma alkaa jopa kolmasosalla potilaista palindromisena, jolloin tutkimustilanteessa ei nivelturvotuksia välttämättä edes ole. Tuolloin tarkennettu anamneesi, potilaan ottamat kännykkäkuvat turvonneista nivelistä ja positiivinen reumatekijä- tai sitrulliinipeptidivasta-ainemittaus (kohonnut 50 - 70 %:lla) voivat johtaa oikeille jäljille. Seronegatiivisen palindromisen reuman diagnostiikka on erityisen vaativaa. Jos todetaan pienten nivelten symmetrinen niveltulehdus, on potilas syytä lähettää viipymättä erikoisairaanhoitoon ja määrätä hänelle vain oireenmukaista lääkitystä (tulehduskipulääkkeet). Aksiaalista spondylartropatiaa tai selkärankareumaa voidaan epäillä, jos potilaalla on pitkäkestoista tulehduksellista selkäkipua, jonka tyypillisiä piirteitä ovat oireiden alku alle 45 vuoden iässä, oireiden vähittäinen ja vaihteleva alku, aamuöisin herättävä särky ja se, että lepo ei auta mutta liikkuminen helpottaa oireita. Aksiaalista spondylartropatiaa voidaan myös vahvasti epäillä, jos tulehduksellista selkäsärkyä valittavalla potilaalla on positiivinen HLA-B27-kudostyyppi ja jos hänellä havaitaan muita taudille tyypillisiä piirteitä. Lopullisen diagnoosin tulisi tuolloinkin perustua risti-suoliluunivelten tai selkärangan kuvantamislöydöksiin. Negatiivinen HLA-B27-testitulos puhuu aksiaalista spondylartropatiaa vastaan mutta ei ole poissulkeva. Tällöin kannattaa muistaa nivelpsoriaasi ja tulehdukselliset suolistosairaudet, joihin voi liittyä spondylartropatian taudinkuva. os potilaalla todetaan niveltulehdus tai sitä epäillään perustellusti, kannattaa määrittää lasko, CRP-pitoisuus ja perusverenkuva, tehdä virtsan kemiallinen seulonta ja maksan ja munuaisten toimintakokeet, mitata reumatekijä- ja sitrulliinivasta-ainearvot sekä sidekudossairautta epäiltäessä myös tumavasta-ainearvot. Niveltulehdusoireisen potilaan suuri reumatekijäarvo (yli 50 ky/ml) tai suurentuneet sitrulliinivasta-ainepitoisuudet viittaavat vahvasti nivelreumaan, mutta negatiivinen tuloskaan ei sulje tautia pois. Oireisen potilaan suurentuneet tumavasta-ainepitoisuudet (titteri vähintään 640) vahvistavat epäilyä systeemisestä sidekudossairaudesta. Negatiivinen tulos puhuu systeemistä lupus erythematosusta ja primaarista Sjögrenin oireyhtymää vastaan. Nivelreumapotilaiden lasko ja CRP-pitoisuus saattavat olla vain lievästi suurentuneet tai jopa normaalit, ja CRP-pitoisuus on usein pieni systeemisten sidekudossairauksien yhteydessä. Seerumin uraattiarvo voi olla viitealueella akuutin kihtikohtauksen aikana. Epäselvän yhden nivelen tai harvojen nivelten tulehduksen yhteydessä on aina pyrittävä ottamaan nivelnestenäyte. Steriilisti otettu näyte voidaan viedä punktioruiskussa laboratorioon, ja siitä pyydetään määrittämään solut ja kiteet. Epäiltäessä purulenttia artriittia pyydetään myös bakteerivärjäys ja -viljely sekä erityistapauksissa nukleiinihapon osoitustestit.

Answer 6

PMR on tulehduksellinen sairaus, joka aiheuttaa lihaskipua ja jäykkyyttä erityisesti hartioiden ja lantion alueella. Tyypilliset oireet ovat seuraavat: 1. Kipu ja jäykkyys (keskeisin oire) ✅ Symmetrinen kipu ja jäykkyys: Hartiat ja niska (yleisin) Lantion seutu ja reidet Voi myös tuntua yläselässä ja olkavarsissa *Epäsymmetrinen kipuoire esim. vain toisessa hartiassa ei ole tyypillistä polymyalgialle. ✅ Aamujäykkyys: Kestää vähintään 30 minuuttia, usein tunteja Hankaloittaa liikkeelle lähtöä aamuisin ✅ Vaikeus nostaa käsiä ylös (esim. hiusten harjaaminen, paidan pukeminen), myös lonkkien rajoitus lähes kaikilla ✅ Lihasheikkouden tunne (mutta ei todellista lihasvoiman menetystä) 2. Yleisoireet 🔹 Kuumeilu ja yöhikoilu 🔹 Painon lasku ja väsymys 🔹 Depressio tai alakuloisuus 3. Temporaaliarteriitin (GCA) mahdolliset oireet (jos esiintyy samanaikaisesti) ⚠️ Päänsärky (ohimoilla), päänahan arkuus ⚠️ Näköhäiriöt (kaksoiskuvat, näön hämärtyminen, jopa sokeus) ⚠️ Leukaklaudikaatio (kipu pureskellessa) Yhteenveto PMR:n pääoireet ovat lihaskipu ja jäykkyys hartioissa ja lantiossa, erityisesti aamuisin. Tulehdusarvot (lasko ja CRP) ovat koholla. Oireet helpottuvat nopeasti kortikosteroidihoidolla (prednisoni). Jos esiintyy ohimolla kipua ja näköhäiriöitä, on epäiltävä temporaaliarteriittia (GCA), joka voi johtaa näkökyvyn menetykseen ja vaatii nopeaa hoitoa.

Answer 7

1. Nivelreuma (RA) 🔹 Autoimmuunisairaus, jossa elimistön immuunijärjestelmä hyökkää nivelkalvoa vastaan, aiheuttaen kroonisen tulehduksen. 🔹 Tyypillinen kohderyhmä: 30–60-vuotiaat, yleisempi naisilla. 🔹 Pääasiallinen oireisto: Pienten nivelten symmetrinen tulehdus (kädet, ranteet, jalkaterät) Aamujäykkyys (yli 1 tunti) Krooninen kipu ja turvotus Etenevä nivelvaurio ja deformiteetit 🔹 Laboratoriolöydökset: RF (reumatekijä) ja/tai CCP (sitrulliinivasta-aineet) positiivisia CRP ja lasko koholla 🔹 Hoito: Tulehduskipulääkkeet (NSAID) oireiden lievitykseen Metotreksaatti, biologiset lääkkeet (TNF-salpaajat) Kortikosteroidit akuutteihin pahenemisvaiheisiin 2. Polymyalgia rheumatica (PMR) 🔹 Inflammatorinen reumasairaus, mutta ei autoimmuunisairaus. Liittyy usein temporaaliarteriittiin (GCA). 🔹 Tyypillinen kohderyhmä: >50-vuotiaat, erityisesti yli 70-vuotiaat, yleisempi naisilla. 🔹 Pääasiallinen oireisto: Lihaskipu ja jäykkyys hartioissa, niskassa ja lonkissa Aamujäykkyys (yli 30 min) Ei nivelten turvotusta tai pysyviä nivelvaurioita 🔹 Laboratoriolöydökset: Erittäin korkea lasko (ESR) ja CRP Ei RF- tai CCP-vasta-aineita 🔹 Hoito: Pieniannoksinen kortikosteroidi (prednisoni 10–20 mg/vrk) Nopeasti hyvä vaste hoitoon Hoito usein 1–2 vuotta, asteittainen vähentäminen Yhteenveto: *RA on autoimmuunitauti, joka vaurioittaa niveliä pysyvästi. *PMR on tulehduksellinen sairaus, joka vaikuttaa lihaksiin, mutta ei aiheuta nivelvaurioita. *PMR reagoi nopeasti kortikosteroideihin, kun taas RA vaatii pitkäaikaisempaa reumalääkitystä.

Answer 8

3 kk kroonistunut alaselkäkipu, joka pahenee aamuyöllä ja aamuisin, mutta helpottuu iltapäivällä → viittaa inflamatoriseen selkäkipuun (esim. aksiaalinen spondylartriitti, AS). Vasen nilkkaturvotus ja kävelyarkuus viimeiset 3 viikkoa → mahdollinen reaktiivinen artriitti, enteropaatinen artriitti tai muu spondylartriittiin liittyvä niveltulehdus. Historiaan kuuluu vasemman silmän iriitti → vahvistaa spondylartriitin epäilyä. CRP 29 → lievästi koholla, sopii matala-asteiseen tulehdukseen. LS-trg normaali → ei vielä näkyviä muutoksia röntgenissä (voi olla varhaisen spondylartriitin merkki, koska röntgenmuutokset voivat kehittyä vuosien kuluessa). Lisätutkimukset Labrat: HLA-B27 (vahvistaisi aksiaalisen spondylartriitin epäilyä) La (lasko), verenkuva (B-PVK), ALAT, AFOS, kreatiniini (tulehduksen laajuuden ja muiden tautien poissulkemiseksi) U-KemSeul (virtsatieinfektion tai muun syyn selvitys) Reumatekijä ja anti-CCP (poissulkemaan nivelreuma, vaikka epäilty diagnoosi on spondylartriitti) B-Gluk ja B-HbA1c (diabetes voi altistaa nivelongelmille) Kuvantaminen: MRI SI-nivelet (paras tutkimus varhaisen spondylartriitin havaitsemiseksi) UÄ nilkka (nivelnesteen, synoviitin tai tenosynoviitin arviointi) Työdiagnoosi Aksiaalinen spondylartriitti (varhainen AS?) Nilkka-artriitti, mahdollisesti spondylartriittiin liittyvä

Answer 9

Neutropenia tarkoittaa veren neutrofiilien vähyyttä (<1,5 x 10⁹/l). Tavallisimpia syitä ovat: Infektiot: Virusinfektiot (esim. EBV, CMV, influenssa, HIV, parvovirus) Lääkkeet: Sytostaatit, immunosuppressiiviset lääkkeet, antibiootit (esim. trimetopriimi-sulfametoksatsoli) Luuytimen sairaudet: Leukemia, lymfooma, myelooma, aplastinen anemia, myelodysplastinen oireyhtymä Autoimmuunisairaudet: SLE, nivelreuma (Nivelreumaa sairastavilla henkilöillä esiintyy harvinaisena Feltyn oireyhtymää. Se on tila, jossa nivelreumaan liittyvät splenomegalia ja neutropenia.) Ravitsemuspuutokset: B12- tai foolihapon puute Synnynnäiset syyt: Neutropeniaoireyhtymät (esim. Fanconin anemian, rusto-hiushypoplasian, Shwachmanin oireyhtymän sekä synnynnäisen dyskeratoosi) Infektiot, joille neutropenia altistaa: Koska neutrofiilit ovat keskeisiä bakteeri-infektioiden torjunnassa, neutropenia altistaa erityisesti: Bakteeri-infektiot: Sepsis, keuhkokuume, ihon ja pehmytkudosten infektiot Sieni-infektiot: Kandidaasi, aspergilloosi Oraalialueen infektiot: Stomatiitti, parodontiitti Virukset ja opportunistiset patogeenit voivat aiheuttaa vaikeampia taudinkuvia "Neutropenia altistaa erityisesti suun haavaumille, ientulehduksille, selluliiteille, keuhkokuumeelle ja perianaalialueen infektioille. " Neutropeniapotilaan vaaran merkit: Kuume ≥38,5 °C tai ≥38 °C yli tunnin ajan Vilunväristykset, sekavuus, verenpaineen lasku Nopea pulssi, hengitysvaikeudet Kipuoireet (esim. vatsakipu ilman selkeää syytä) Ihoinfektiot, haavaumat, märkivät leesiot Yleistilan heikkeneminen Milloin voit seurata neutropeniapotilasta terveyskeskuksessa? Yleistilaltaan hyväkuntoisen potilaan lievän neutropenian selvittelyt voidaan useimmiten aloittaa perusterveydenhuollossa. Kuumeisen tai yleistilaltaan heikentyneen potilaan sekä äkillisen agranulosytoosin tutkimukset vaativat aina välitöntä arviota ja sairaalahoitoa. mASCC pisteet >21 (pieni riski;)

Answer 10

1. Punaiset verisolut (erytrosyytit) Päätehtävä on hapen kuljetus keuhkoista kudoksiin ja hiilidioksidin poisto kudoksista keuhkoihin. Sisältävät hemoglobiinia, joka sitoo happea ja mahdollistaa sen tehokkaan kuljetuksen. Bikonkaavi muoto ja joustava solukalvo mahdollistavat kulun kapeiden kapillaarien läpi. Elinikä noin 120 päivää, jonka jälkeen perna ja maksa hajottavat vanhat solut. Tuotanto tapahtuu luuytimessä, ja säätelyyn vaikuttaa erytropoietiini (EPO). 2. Valkosolut (leukosyytit) – Immuunipuolustuksen solut Jaetaan useisiin alaryhmiin, joilla on eri tehtäviä elimistön puolustuksessa: Granulosyytit (sisältävät sytoplasmassa jyväsiä) Neutrofiilit – Tärkeimmät bakteeri-infektioiden torjujat, fagosytoivat taudinaiheuttajia. Eosinofiilit – Osallistuvat allergisiin reaktioihin ja loistartuntojen torjuntaan. Basofiilit – Vapauttavat histamiinia, edistävät tulehdusreaktioita ja allergioita. Agranulosyytit Lymfosyytit – B- ja T-solut sekä NK-solut: B-lymfosyytit tuottavat vasta-aineita (humoraalinen immuniteetti). T-lymfosyytit osallistuvat soluvälitteiseen immuunipuolustukseen. NK-solut (natural killer) tappavat virustartunnan saaneita ja syöpäsoluja. Monosyytit – Kypsyvät makrofageiksi, jotka fagosytoivat mikrobeja ja siivoavat kuolleita soluja. 3. Verihiutaleet (trombosyytit) – Veren hyytyminen ja haavan paraneminen Osallistuvat hyytymisprosessiin aktivoitumalla verisuonivaurion yhteydessä. Tarttuvat vauriokohtaan, vapauttavat hyytymistekijöitä ja muodostavat hyytymätulpan. Tärkeitä hemostaasin eli verenvuodon hallinnan kannalta. Elinikä noin 7–10 päivää, ja niitä hajottavat perna ja maksa. Yhteenveto Veren solut toimivat elimistön kuljetusjärjestelmänä, puolustusmekanismina ja hyytymisjärjestelmänä. Ne muodostuvat luuytimessä ja kiertävät verenkierrossa ylläpitäen kehon tasapainoa ja terveyttä.

Answer 11

Verenkuvan tulkinta Verenkuva eli täydellinen verenkuva (TVK) on laboratoriotutkimus, joka antaa tietoa veren soluista ja niiden määristä. Se sisältää punasolujen, valkosolujen ja verihiutaleiden määritykset, sekä erilaisia niihin liittyviä arvoja. Verenkuvan tulkinta auttaa diagnosoimaan anemiaa, tulehduksia, veritauteja ja muita tiloja. 1. Punasoluarvot ja anemia Punasoluihin liittyvät keskeiset parametrit ovat: Erytrosyytit (B-Eryt, RBC) – Punasolujen määrä veressä. Hemoglobiini (B-Hb, Hb) – Happea sitova proteiini, tärkeä anemian arvioinnissa. Hematokriitti (B-Hkr, Hct) – Punasolujen osuus koko verestä (%). MCV (Mean Corpuscular Volume) – Punasolujen keskitilavuus, auttaa erottamaan mikro-, normo- ja makrosyyttiset anemiat. MCH (Mean Corpuscular Hemoglobin) – Punasolun keskimääräinen hemoglobiinimäärä. MCHC (Mean Corpuscular Hemoglobin Concentration) – Punasolujen keskimääräinen hemoglobiinikonsentraatio. Anemian tyypit verenkuvan perusteella: Mikrosyyttinen anemia (MCV ↓) → Raudanpuute, talassemia. Normosyyttinen anemia (MCV normaali) → Krooninen sairaus, hemolyysi, verenvuoto. Makrosyyttinen anemia (MCV ↑) → B12- tai foolihapon puute, alkoholi, maksasairaudet. 2. Valkosoluarvot ja tulehdukset Valkosolujen määritykset kertovat kehon puolustusjärjestelmän tilasta: Leukosyytit (B-Leuk, WBC) – Kokonaisvalkosolujen määrä. Leukosyyttikaava (Diffi, B-Diff) – Valkosolujen alatyypit: Neutrofiilit (B-Neut) – Lisääntyvät bakteeri-infektioissa, tulehduksissa ja kortikosteroidien vaikutuksesta. Lymfosyytit (B-Lymf) – Tärkeät virusinfektioissa, kroonissa infektioissa ja lymfoomissa. Monosyytit (B-Monos) – Osallistuvat kudosvaurioiden korjaukseen, lisääntyvät kroonisissa infektioissa ja leukemioissa. Eosinofiilit (B-Eos) – Nousevat allergioissa ja loistartunnoissa. Basofiilit (B-Baso) – Harvinaisia, liittyvät allergisiin reaktioihin ja myeloproliferatiivisiin sairauksiin. Valkosolujen poikkeamat: Leukosytoosi (WBC ↑) → Infektiot, tulehdukset, leukemiat. Leukopenia (WBC ↓) → Luuytimen sairaudet, virusinfektiot, lääkkeet. 3. Verihiutaleet ja hyytymishäiriöt Trombosyytit (B-Trom, PLT) – Verihiutaleiden määrä, tärkeä hyytymisjärjestelmässä. MPV (Mean Platelet Volume) – Verihiutaleiden keskimääräinen koko, voi viitata tuotannon tai kulutuksen muutoksiin. Verihiutaleiden poikkeamat: Trombosytoosi (PLT ↑) → Reaktiivinen (esim. tulehdukset), myeloproliferatiiviset sairaudet. Trombosytopenia (PLT ↓) → Verenvuoto, autoimmuunisairaudet (ITP), luuydinsuppressio. 4. Retikulosyytit ja luuytimen toiminta Retikulosyytit (B-Retik) – Punasolujen esiasteet, kuvaavat luuytimen tuottokykyä. Retikulosytoosi (B-Retik ↑) → Hemolyysi, akuutti verenvuoto, toipuminen anemiasta. Retikulosytopenia (B-Retik ↓) → Luuytimen vajaatoiminta, raudan/B12:n puute. Yhteenveto Verenkuva antaa tärkeää tietoa punasolujen, valkosolujen ja verihiutaleiden toiminnasta. Tuloksia tulkitaan yhdessä potilaan kliinisten oireiden ja muiden laboratoriotutkimusten kanssa. Poikkeamat voivat viitata erilaisiin hematologisiin sairauksiin, tulehduksiin, ravitsemustekijöihin tai kroonisiin sairauksiin.

Answer 12

Anemian selvittely Anemia tarkoittaa veren hemoglobiinipitoisuuden (Hb) laskua, mikä heikentää hapenkuljetusta kudoksiin. Syitä voivat olla verenmenetys, punasolutuotannon häiriöt tai punasolujen lisääntynyt hajoaminen (hemolyysi). Anemian selvittelyssä käytetään verenkuvaa, retikulosyyttejä, raudan aineenvaihdunnan mittareita ja muita laboratoriokokeita. 1. Verenkuvan analyysi Täydellinen verenkuva (TVK) ja punasolujen ominaisuudet antavat tärkeää tietoa: Hemoglobiini (B-Hb) – Alentunut anemiaa sairastavilla. Hematokriitti (B-Hkr, Hct) – Punasolujen osuus verestä, matala anemiassa. Erytrosyytit (B-Eryt, RBC) – Punasolujen määrä, voi olla alentunut tai normaali. MCV (Mean Corpuscular Volume) – Punasolujen keskitilavuus, auttaa luokittelemaan anemian. MCH (Mean Corpuscular Hemoglobin) – Punasolun keskimääräinen hemoglobiinimäärä. Retikulosyytit (B-Retik) – Punasolujen esiasteet, kertovat luuytimen vasteesta anemialle. MCV:n perusteella anemia jaetaan kolmeen tyyppiin: Mikrosyyttinen anemia (MCV ↓) → Raudanpuute, talassemia, krooninen sairaus. Normosyyttinen anemia (MCV normaali) → Akuutti verenvuoto, krooninen sairaus, hemolyysi. Makrosyyttinen anemia (MCV ↑) → B12- tai foolihapon puute, maksasairaudet, alkoholi. 2. Raudanpuuteanemian tutkimukset Raudanpuute on yleisin anemian syy, ja sen selvittelyssä käytetään seuraavia testejä: S-Fe (seerumin rauta) – Alentunut raudanpuutteessa, mutta vaihtelee vuorokauden aikana. S-TfR (transferriinireseptori) – Korkea raudanpuutteessa, matala kroonisessa anemiassa. S-TfSat (transferriinin kyllästeisyysaste) – Matala raudanpuutteessa. S-Ferrit (ferritiini) – Matala raudanpuutteessa, mutta voi olla normaali tulehduksissa. S-Hepsidiini – Nousee kroonisissa sairauksissa, estää raudan vapautumista varastoista. Jos raudanpuute todetaan, tulee selvittää syy: Krooninen verenvuoto (esim. ruoansulatuskanavan vuodot, kuukautiset). Ravinnon riittämätön raudan saanti tai imeytymishäiriöt (keliakia, atrofinen gastriitti). 3. Makrosyyttisen anemian tutkimukset Makrosytoosi (MCV ↑) voi johtua B12-vitamiinin tai foolihapon puutteesta, alkoholin käytöstä tai luuytimen sairauksista. S-B12 (kobalamiini) – Alentunut B12-puutteessa. S-Fol (foolihappo) – Alentunut foolihapon puutteessa. P-Homokysteiini – Korkea sekä B12- että foolihapon puutteessa. S-MMA (metyylimalonaatti) – Korkea vain B12-puutteessa. B12-puutteen taustalla voi olla atrofinen gastriitti, pernisiöösi anemia (IF-vasta-aineet), suolistosairaudet (Crohn, keliakia) tai pitkään jatkunut kasvisruokavalio ilman täydennystä. 4. Hemolyyttisen anemian tutkimukset Hemolyysi tarkoittaa punasolujen ennenaikaista hajoamista, joka voi olla synnynnäistä tai autoimmuunivälitteistä. Retikulosyytit (B-Retik) – Korkeat hemolyysissä. S-LD (laktaattidehydrogenaasi) – Korkea punasolujen hajotessa. P-Bil (bilirubiini, konjugoitumaton) – Nousee hemolyysissä. Haptoglobiini (S-Haptog) – Matala hemolyysissä, koska se sitoo vapaata hemoglobiinia. Coombsin testi – Positiivinen autoimmuunihemolyysissä. 5. Kroonisen sairauden anemia Moniin kroonisiin sairauksiin (infektiot, tulehdukselliset sairaudet, syöpä) liittyy anemia. Tyypillisesti: MCV normaali tai matala Ferritiini normaali tai kohonnut (ei todellinen raudanpuute) Tulehdusmerkit (CRP, lasko) koholla Hepcidiini kohonnut → estää raudan vapautumista varastoista 6. Luuydinsairaudet ja anemian harvinaiset syyt Jos anemia ei selity edellä mainituilla syillä, voi taustalla olla: Luuytimen sairaudet (aplastinen anemia, leukemia, myelodysplasia). Munuaisperäinen anemia (EPO-puute, munuaisten vajaatoiminta). Hypotyreoosi (voi aiheuttaa makrosyyttistä anemiaa). Luuydintutkimus tehdään, jos epäillään luuytimen vajaatoimintaa, verisairauksia tai epäselvää anemiaa. Yhteenveto Anemian selvittely perustuu MCV-arvoon, retikulosyyttimääritykseen ja lisätutkimuksiin. Raudanpuute on yleisin syy, mutta B12-/foolihapon puute, hemolyysi ja krooniset sairaudet voivat myös aiheuttaa anemiaa. Diagnostiikassa on tärkeää yhdistää laboratoriotulokset potilaan oireisiin ja taustatekijöihin.

Answer 13

Infektioiden aiheuttamat verenkuvamuutokset Infektiot vaikuttavat verenkuvaan monin eri tavoin, riippuen aiheuttajasta (bakteeri, virus, sieni, loinen) sekä infektion vakavuudesta. Muutokset näkyvät erityisesti valkosoluissa (leukosyytit), mutta myös punasoluarvoissa ja verihiutaleissa voi esiintyä poikkeavuuksia. 1. Leukosyytit (B-Leuk, WBC) ja leukosyyttikaava (B-Diff) Valkosolujen määrä ja jakauma vaihtelevat infektion tyypin mukaan. Bakteeri-infektiot Leukosytoosi (WBC ↑) – Neutrofiilien määrä lisääntyy bakteeri-infektioissa. Neutrofiilia (B-Neut ↑) – Akuutit bakteeri-infektiot, tulehdukset, kortikosteroidit. Vasemmalle siirtymä (immatuurien neutrofiilien, kuten sauvatumaisten granulosyyttien lisääntyminen) → Viittaa elimistön voimakkaaseen vasteeseen infektioon. Toksiset granulat, Döhle-kappaleet – Neutrofiilien sytoplasmamuutokset, tyypillisiä vakavissa bakteeri-infektioissa. Lymfopenia (B-Lymf ↓) – Akuutit bakteeri-infektiot voivat tilapäisesti vähentää lymfosyyttien määrää. Virusinfektiot Lymfosytoosi (B-Lymf ↑) – Tavallista virusinfektioissa, kuten mononukleoosissa (EBV, CMV) ja influenssassa. Atyyppiset lymfosyytit – Epsteinin–Barrin virus (EBV) ja sytomegalovirus (CMV) aiheuttavat morfologisesti suurentuneita, epänormaalin näköisiä lymfosyyttejä. Leukopenia (WBC ↓) – Monissa virusinfektioissa, kuten influenssassa, denguekuumeessa ja hepatiitissa. Sieni- ja loisinfektiot Neutropenia tai normosyyttinen leukosyyttimäärä → Sienitaudit (esim. Candida, Aspergillus) eivät aina aiheuta leukosytoosia. Eosinofilia (B-Eos ↑) → Loisinfektiot, kuten suoliston matotartunnat (esim. askariaasi), skistosomiaasi ja trikinoosi. 2. Punasoluarvot ja anemia infektioissa Infektiot voivat aiheuttaa anemiaa useilla mekanismeilla: Kroonisen sairauden anemia – Pitkittyneissä infektioissa (tuberkuloosi, HIV, krooniset bakteeri-infektiot) rauta-aineenvaihdunta häiriintyy ja punasolujen tuotanto heikkenee. MCV normaali tai matala Ferritiini normaali tai kohonnut (ei todellinen raudanpuute) Hepcidiinitaso koholla → estää raudan vapautumista Hemolyyttinen anemia – Jotkin infektiot, kuten malaria ja hemolyyttis-ureeminen oireyhtymä (HUS), voivat aiheuttaa punasolujen hajoamista. Retikulosyytit ↑, LDH ↑, bilirubiini ↑, haptoglobiini ↓ Parvovirus B19 – Voi aiheuttaa aplastisen kriisin erityisesti sirppisoluanemiaa tai perinnöllisiä hemolyyttisiä tauteja sairastavilla. 3. Verihiutaleet ja hyytymismuutokset infektioissa Verihiutaleiden määrään vaikuttavat sekä tulehdusreaktiot että infektion aiheuttama kulutus tai tuotannon väheneminen. Trombosytoosi (B-Trom ↑) → Reaktiivinen ilmiö kroonisissa infektioissa (esim. tuberkuloosi). Trombosytopenia (B-Trom ↓) → Yleistä virusinfektioissa (esim. denguekuume, HIV, sepsis). DIC (disseminoitunut intravaskulaarinen koagulaatio) – Vakavissa infektioissa (esim. sepsis, meningokokki-infektio) voi kehittyä kulutushyytymishäiriö, jossa fibrinogeeni ja hyytymistekijät kuluvat loppuun, aiheuttaen verenvuototaipumusta. 4. Tulehdusmerkit ja infektion vaikeusaste Infektion seurannassa käytetään myös muita laboratorioarvoja: CRP (C-reaktiivinen proteiini) – Nousee bakteeri-infektioissa (>100 mg/l viittaa usein bakteeri-infektioon). Lasko (B-La) – Korkea kroonisissa infektioissa ja tulehduksissa. Prokalsitoniini (PCT) – Auttaa erottamaan bakteeri- ja virusinfektiot (koholla bakteeri-infektioissa). Ferritiini – Hyvin korkea hemofagosyyttisessa lymfohistiosytoosissa (HLH), joka voi liittyä vakaviin virusinfektioihin (esim. EBV). Yhteenveto Infektiot aiheuttavat verenkuvamuutoksia, jotka voivat auttaa tunnistamaan infektiotyypin: Leukosytoosi + neutrofiilia → Tyypillistä bakteeri-infektioille. Lymfosytoosi → Yleistä virusinfektioissa. Eosinofilia → Loisinfektioiden ja allergisten reaktioiden yhteydessä. Leukopenia → Voidaan nähdä virusinfektioissa ja vakavissa bakteeri-infektioissa. Anemia voi liittyä kroonisiin infektioihin, hemolyysiin tai parvovirus B19 -infektioon. Trombosytopenia on yleinen virusinfektioissa ja vaikeissa septisissä tiloissa. Verenkuvan tulkinta yhdistettynä kliiniseen kuvaan ja lisälaboratoriotutkimuksiin auttaa infektion diagnoosissa ja hoidon seurannassa.

Answer 14

Veriryhmämääritykset ja verivalmisteiden siirtoaiheet Verensiirrot perustuvat tarkkaan veriryhmämääritykseen ja verivalmisteiden oikeaan käyttöön, jotta vältetään yhteensopimattomuudesta johtuvat haittavaikutukset. 1. Veriryhmämääritykset Veriryhmä määritetään pääasiassa ABO- ja Rh-järjestelmän perusteella. ABO-veriryhmät A → punasoluissa A-antigeeni, plasmassa anti-B-vasta-aineita B → punasoluissa B-antigeeni, plasmassa anti-A-vasta-aineita AB → punasoluissa A- ja B-antigeeni, ei vasta-aineita (yleinen vastaanottaja) O → ei antigeeneja punasoluissa, plasmassa sekä anti-A että anti-B-vasta-aineita (yleinen luovuttaja) Rh-järjestelmä Rh-positiivinen (RhD+) → punasoluissa D-antigeeni Rh-negatiivinen (RhD-) → ei D-antigeenia, voi kehittää vasta-aineita altistuessaan RhD-positiiviselle verelle Veriryhmä testataan kahdella menetelmällä: Erytrosyyttityypitys → Selvitetään, mitä antigeeneja punasolut ilmentävät. Vasta-ainemääritys → Tutkitaan, onko plasmassa vasta-aineita vieraille veriryhmäantigeeneille. Raskaana oleville RhD-negatiivisille naisille tehdään äidin ja sikiön veriryhmäseuranta, ja tarvittaessa annetaan anti-D-immunoglobuliinia alloimmunisaation estämiseksi. 2. Verivalmisteet ja niiden käyttöaiheet Verivalmisteiden siirtoja tehdään vain lääketieteellisestä syystä, koska niihin liittyy riskejä, kuten infektioriskit, immunologiset reaktiot ja ylikuormitusoireyhtymät. 1. Punasolusiirto 📌 Käyttöaiheet: Akuutti verenhukka (trauma, leikkaus, synnytys) Anemia (jos oireinen tai Hb < 70 g/l, sydänsairailla < 80 g/l) Luuydinsuppressio (syöpähoidot, luuytinsairaudet) 🔹 Yhteensopivuus: ABO-yhteensopivuus tärkeä! RhD-negatiiviselle annetaan mieluiten RhD-negatiivista verta. Vastaanottajan veriryhmä Yhteensopivat punasolut O O A A, O B B, O AB AB, A, B, O 2. Trombosyyttisiirto 📌 Käyttöaiheet: Trombosytopenia (<10–20 × 10⁹/l) → Luuydinsuppressio, leukemiat Verenvuotoriski tai aktiivinen vuoto (<50 × 10⁹/l) Leikkaus tai synnytys (jos trombosyytit <50–100 × 10⁹/l) 🔹 Yhteensopivuus: ABO-yhteensopivuus suositeltavaa, mutta ei aina välttämätöntä. Rh-yhteensopivuus huomioidaan nuorilla ja raskaana olevilla. 3. Plasma (tuorepakastettu plasma, FFP) 📌 Käyttöaiheet: Massiivinen verenvuoto (esim. trauma, leikkaus) Hyytymistekijäpuutokset (esim. maksan vajaatoiminta, DIC) Verensiirtokomplikaatiot (esim. hyytymistekijien vajaus suurten punasolusiirtojen jälkeen) 🔹 Yhteensopivuus: ABO-yhteensopivuus tärkeä! Plasmassa vasta-aineita → Ei saa antaa potilaalle, jonka punasolut reagoivat niiden kanssa. Vastaanottajan veriryhmä Yhteensopiva plasma O O, AB, A, B A A, AB B B, AB AB AB 4. Hyytymistekijävalmisteet 📌 Käyttöaiheet: Hemofilia A (hyytymistekijä VIII) Hemofilia B (hyytymistekijä IX) Von Willebrandin tauti (VWF-korvaushoito) K-vitamiinista riippuvien hyytymistekijöiden puutos (protrombiinikompleksikonsentraatti, esim. Marevanin yliannostuksessa) 3. Verensiirron toteutus 1️⃣ Esivalmistelut ✅ Potilaan henkilöllisyys varmistetaan ✅ Veriryhmä ja vasta-aineseulonta tehtävä ennen siirtoa ✅ Tarvittaessa ristikoe (yhteensopivuustesti potilaan ja luovuttajan veren välillä) ✅ Verituote tarkistetaan (säilyvyys, laatu, oikea tuote) 2️⃣ Siirron toteutus 💉 Verivalmiste lämmitetään tarvittaessa (ei saa käyttää kuumaa vettä tai mikroaaltouunia!) 💉 Siirto laskimoon tiputuksena 💉 Tarkkaillaan potilaan vointia ensimmäisten 15 minuutin ajan 3️⃣ Mahdolliset haittavaikutukset ⚠️ Kuume, vilunväristykset, hengenahdistus → Siirto keskeytettävä ⚠️ Allerginen reaktio → Antihistamiini/kortisoni tarvittaessa ⚠️ Hemolyyttinen reaktio (veriryhmävirhe) → Hätätilanne, siirto lopetettava heti! Yhteenveto Veriryhmämäärityksessä tutkitaan ABO- ja RhD-antigeenit sekä vasta-aineet. Punasolut, trombosyytit ja plasma siirretään vain lääketieteellisistä syistä. ABO- ja Rh-yhteensopivuus ovat tärkeitä, erityisesti punasolu- ja plasmansiirroissa. Verensiirto vaatii huolellisen tarkistuksen, ja mahdolliset komplikaatiot on tunnistettava nopeasti.

Answer 15

Immunologinen trombosytopenia (ITP) Immunologinen trombosytopenia (ITP) on autoimmuunisairaus, jossa elimistön oma immuunijärjestelmä tuhoaa verihiutaleita (trombosyyttejä), mikä johtaa niiden vähentyneeseen määrään ja lisääntyneeseen verenvuototaipumukseen. 1. Tyypilliset oireet Oireet vaihtelevat trombosyyttien määrän mukaan: Lievä ITP: usein oireeton, löydös sattumalöydöksenä verenkuvassa. Tyypilliset verenvuoto-oireet: Ihon petechiat (pienet verenpurkaumat) ja purppura Limakalvovuodot: nenäverenvuodot, ienten verenvuoto Mustelmaherkkyys ilman traumaa Menorragia (runsaat kuukautiset) Vakavammissa tapauksissa gastrointestinaalinen tai aivoverenvuoto (harvinaista, trombosyytit <10 × 10⁹/l) 2. Laboratoriodiagnostiikka 📌 Perustutkimukset Täydellinen verenkuva (PVK) Trombosyytit ↓ (<100 × 10⁹/l, usein <30 × 10⁹/l) Muut solulinjat normaalit (poikkeavuudet viittaavat muihin sairauksiin, kuten luuytinsairauksiin) Verisolujen morfologia (veren sivelyvalmiste) Ei poikkeavia soluja → sulkee pois esimerkiksi leukemian Luuydintutkimus (tarvittaessa) Yleensä ei tarvita, ellei ole epäilyä muista sairauksista (esim. myelodysplasia, leukemia) Luuytimessä megakaryosyyttien määrä normaali tai lisääntynyt (kompensatorinen reaktio) 📌 Muut tutkimukset (ITP:n varmistamiseksi ja muiden syiden poissulkemiseksi) Trombosyyttivasta-aineet (ITP:ssä mahdollisesti koholla, mutta ei rutiinissa käytössä) Autoimmuunisairauksien seulonta (ANA, reumatekijät → poissuljetaan SLE) Infektiotestit (HIV, HCV, Helicobacter pylori) Kilpirauhaskokeet (TSH, T4 → kilpirauhasen toimintahäiriöt voivat liittyä ITP:hen) 3. Hoito pääpiirteittäin Hoito riippuu oireista ja trombosyyttitasosta. 1. Ei hoitoa / seurantahoito Jos trombosyytit >30 × 10⁹/l ja ei verenvuoto-oireita, seuranta riittää. 2. Ensilinjan hoito (oireisille tai trombosyyttitaso <30 × 10⁹/l) Kortikosteroidit (prednisoni, deksametasoni) Yleisin ensivaiheen hoito → estää immuunivälitteistä tuhoa Prednisoni 1 mg/kg/vrk 2–4 viikkoa, jonka jälkeen annosta vähennetään IVIG (intravenoosinen immunoglobuliini) Nopeavaikutteinen vaihtoehto akuuteissa tilanteissa (esim. vakava verenvuoto) Trombosyyttisiirrot Vain hengenvaarallisessa verenvuodossa, koska elimistö tuhoaa ne nopeasti 3. Toisen linjan hoito (jos ensilinjan hoito ei tehoa) TPO-reseptoriagonistit (eltrombopagi, romiplostiimi) Lisäävät trombosyyttien tuotantoa luuytimessä Rituksimabi (anti-CD20-vasta-aine) Estää B-solujen toimintaa ja vähentää autoimmuunivasta-aineiden tuotantoa Pernaektomia (splenektomia) Viimeisenä keinona → Poistaa pääasiallisen trombosyyttien tuhoutumispaikan Tehoaa n. 60–70 %:lle potilaista 4. ITP raskaana olevilla Lievä ITP ei vaadi hoitoa, mutta jos trombosyytit <30–50 × 10⁹/l, kortikosteroidihoito aloitetaan. IVIG käytetään, jos kortikosteroidi ei riitä. Yhteenveto ITP on autoimmuunisairaus, jossa trombosyytit tuhoutuvat, mikä lisää verenvuototaipumusta. Tyypillisiä oireita ovat mustelmat, petekkiat, limakalvovuodot. Laboratoriotutkimuksissa todetaan eristetty trombosytopenia, ilman muita verenkuvamuutoksia. Ensilinjan hoito on kortikosteroidi tai IVIG, vaikeissa tapauksissa voidaan käyttää TPO-agonisteja tai rituksimabia. Splenektomia on varavaihtoehto hoitoresistentissä ITP:ssä.

Answer 16

Hemolyyttiset anemiat Hemolyyttiset anemiat ovat sairauksia, joissa punasolujen elinikä lyhenee niiden ennenaikaisen hajoamisen (hemolyysin) vuoksi. Hemolyysi voi tapahtua suonensisäisesti (intravaskulaarinen) tai pernassa/maksassa (ekstravaskulaarinen). Tyypilliset oireet Anemian oireet: väsymys, heikotus, kalpeus Hemolyysiin liittyvät oireet: Ikterus (bilirubiinin noususta) Tummavirtsaisuus (hemoglobinuuria, erityisesti intravaskulaarisessa hemolyysissä) Splenomegalia (ekstravaskulaarisessa hemolyysissä) Vakavissa tapauksissa voi esiintyä akuuttia hemolyyttistä kriisiä, johon liittyy kuume, vilunväristykset ja jopa sokkitila. Laboratoriodiagnostiikka 📌 Perusverikokeet: Täydellinen verenkuva (PVK): Hemoglobiini ↓, retikulosyytit ↑ (luuytimen kompensaatio) MCV normaali tai ↑ (retikulosyyttien suuren koon vuoksi) Haptoglobiini ↓ (sitoutuu vapaaseen hemoglobiiniin, loppuu hemolyysissä) LD (laktaattidehydrogenaasi) ↑ (vapautuu hajonneista punasoluista) Bilirubiini (konjugoitumaton) ↑ (hemoglobiinin hajoamistuote) 📌 Hemolyysin syyn selvittely: Suora Coombsin testi (DAT) → Positiivinen autoimmuunisessa hemolyysissä Verensively → Punasolumuutokset (esim. sirppisoluanemia, sferosytoosi) Osmolaalinen resistenssitesti → Hereditaalinen sferosytoosi G6PD- ja pyruvaattikinaasitestit → Entsyymivajaukset Hoito pääpiirteittäin 🔹 Perussyyn mukainen hoito: Autoimmuunihemolyysi (AIHA) → Kortikosteroidit, tarvittaessa rituksimabi tai splenektomia Perinnölliset hemolyyttiset anemiat (sferosytoosi, sirppisoluanemia) → Foolihappolisä, tarvittaessa verensiirrot, vaikeissa tapauksissa splenektomia G6PD-puutos → Hemolyysiä aiheuttavien lääkkeiden ja ruoka-aineiden välttäminen Mekaaninen hemolyysi (sydänläppäproteesit, mikroangiopatiat) → Perussyyn hoito Vakavissa tapauksissa voidaan käyttää verensiirtoja ja tukitoimia (nesteytys, elektrolyyttitasapainon ylläpito).

Answer 17

Akuutit leukemiat Akuutit leukemiat ovat nopeasti eteneviä verisyöpiä, joissa luuydin tuottaa hallitsemattomasti epäkypsiä valkosoluja (blastit). Ne aiheuttavat nopeasti vaikean luuytinsuppressioon liittyvän oirekuvan ja vaativat välitöntä diagnostiikkaa ja hoidon aloitusta. Leukemiaepäilyn tunnistaminen 📌 Yleisoireet (johtuvat anemiasta, infektiovaarasta ja verenvuototaipumuksesta): Väsymys, kalpeus (anemia) Kuume, infektiot (granulosytopenia, immuunijärjestelmän heikkeneminen) Mustelmat, nenäverenvuodot, limakalvovuodot (trombosytopenia) Luustokivut (luuytimen laajeneminen) 📌 Akuutin leukemian erityispiirteet: Akuutti myelooinen leukemia (AML) → Usein aikuisilla, voi aiheuttaa DIC-oireyhtymän (hyytymishäiriö) Akuutti lymfaattinen leukemia (ALL) → Tavallisempi lapsilla, voi aiheuttaa imusolmuke- ja pernan suurentumista, keskushermosto-oireita Jatkotutkimusten kiireellisyys Leukemiaepäily on aina päivystyksellinen tila! Jos PVK:ssa blastisoluja tai pansytopenia, tarvitaan välittömät jatkotutkimukset. 🔹 Ensivaiheen laboratoriotutkimukset: Täydellinen verenkuva (PVK-TKD) + veren sively → Blastit viittaavat akuuttiin leukemiaan LD, virtsahappo → Voimakkaasti koholla solujen hajoamisesta Hyytymistutkimukset (TT, APTT, fibrinogeeni, D-dimeeri) → AML:ssä voi esiintyä DIC Munuais- ja maksa-arvot → Hoidon suunnittelua varten 🔹 Jatkotutkimukset (tehtävä viiveettä hematologian yksikössä) Luuydinaspiraatio ja sytologia → Vahvistaa diagnoosin Immunofenotyypitys (virtaussytometria) → Erottaa AML:n ja ALL:n Sytogeneettiset ja molekyyligeneettiset tutkimukset → Riskiluokitus ja hoidon suunnittelu Yhteenveto Leukemiaepäily herää anemian, infektiokierteiden, verenvuototaipumuksen ja blastien esiintymisen perusteella. PVKT + sively on ensivaiheen tutkimus, ja jos blastisoluja löytyy, tarvitaan päivystyksellinen lähete hematologille. Luuydinnäyte ja immunofenotyypitys varmistavat diagnoosin ja ohjaavat hoidon aloittamista.

Answer 18

Krooninen lymfaattinen leukemia (KLL) Krooninen lymfaattinen leukemia on hitaasti etenevä veren syöpä, jossa luuytimessä ja veressä esiintyy liikaa kypsymättömiä lymfosyyttejä. Se on tavallisimpia aikuisilla, erityisesti yli 60-vuotiailla. Tyypilliset verenkuvamuutokset Leukosytoosi (kohonnut valkosolumäärä) → Lymfosyyttien määrä ↑ (yleisesti > 10 × 10⁹/l) Lymfosyyttien morfologia: Lymfosyytit usein pienikokoisia, yksivärisiä ja rakeettomia. Anemia ja trombosytopenia voivat kehittyä myöhemmissä vaiheissa, kun tauti häiritsee luuytimen normaalia toimintaa. Lymfosyyttejä voi esiintyä myös luuytimessä ja muissa kudoksissa (esim. imusolmukkeissa). Tyypilliset oireet KLL kehittyy usein hitaasti ja potilas saattaa olla oireeton pitkään. Oireet tulevat yleensä esiin vasta taudin edetessä. Imusolmukkeiden suurentuminen (pahiten kaula-, kainalo- ja nivusalueilla) Väsymys ja heikotus (anemia) Painon lasku ja ruokahaluttomuus Yöhikoilu ja kuumeilu (infektiot ja taudin aktiivisuus) Perna- ja maksan suurentuminen (splenomegalia, hepatomegalia) Toistuvat infektiot (B-solujen toiminnan heikkeneminen) Diagnostiikka 📌 Laboratoriotutkimukset: Verenkuva: Leukosytoosi (lymfosyytit ↑) Veren sivelyvalmiste: Pienet, kypsät lymfosyytit, mahdollisesti myös prolymfosyyttejä Immunofenotyypitys (virtaussytometria): Erottaa KLL:n muista lymfooma- ja leukemia-alatyypeistä. KLL-lymfosyytit ilmentävät usein CD5, CD19, CD23, mutta puuttuu CD10. Sytogeneettiset tutkimukset: Del21q22 ja 13q-: Yleisimmät geneettiset poikkeavuudet FISH (fluoresenssisen in situ hibridaation) avulla voidaan tunnistaa kromosomaaliset muutokset. Luuydinaspiraatio: Vahvistaa diagnoosin, mutta ei aina ole tarpeen alkuvaiheessa. Hoidon aloituksen aiheet KLL on usein hoitamaton alkuvaiheessa, mutta hoitoa aloitetaan, kun oireet ilmenevät tai sairaus etenee. 📌 Hoidon aloituksen kriteerit: Oireet: Jos potilaalla on merkittäviä oireita kuten imusolmukkeiden suureneminen, pernan suurentuminen, infektioherkkyys, yöhikoilu tai kuume. Progressiivinen sairaus: Lymfosyyttien määrä nousee jatkuvasti ilman palautumista Anemia ja trombosytopenia kehittyvät Sairauden äkillinen paheneminen (akseli- ja solmukesuurentuminen) Hoito Alkuvaiheessa hoitoon ei yleensä puututa, mutta oireiden ja taudin etenemisen mukaan valitaan hoito. Kemoterapia (esim. FCR-hoito: fludarabiini, syklofosfamidi, rituksimabi) BCR-signaloinnin estäjät (esim. ibrutinibi) Monoklonaaliset vasta-aineet (rituksimabi, obinutuzumabi) Allogeeninen luuydinsiirto voidaan harkita, jos sairaus on refraktorinen (ei reagoi hoitoihin). Yhteenveto KLL on hitaasti etenevä lymfooma, jonka verenkuvassa näkyy lymfosytoosia ja pienikokoisia lymfosyyttejä. Oireet voivat olla lieviä ja kehittyvät vasta sairauden edetessä (immuniteetti, imusolmukkeiden suurentuminen). Diagnostiikka: Verenkuva, sivelyvalmiste, immunofenotyypitys ja geneettiset testit. Hoito aloitetaan, kun oireet ilmenevät tai sairaus etenee. Hoito voi sisältää kemoterapiaa, monoklonaalisia vasta-aineita ja BCR-signaloinnin estäjiä.

Answer 19

KML on krooninen verisyöpä, jossa luuytimessä tuotetaan liikaa kypsymättömiä myeloidisia soluja. Se on yleensä hitaasti etenevä, mutta voi edetä akuutiksi leukemiaksi ilman hoitoa. Verenkuvamuutokset Leukosytoosi (kohonnut valkosolumäärä) → Granulosyytit ja myeloidiset esiasteet (myelosyytit, metamyelosyytit) lisääntyvät Basofiilit ja eosinofiilit voivat olla koholla Anemia ja trombosytopenia voivat ilmetä myöhemmissä vaiheissa Kromosomaalinen muutos: Philadelphia-kromosomi (t(9;22)) löytyy lähes kaikilta KML-potilailta Diagnostiikka Verenkuva: Leukosytoosi, granulosyyttien esiasteet Sivelyvalmiste: Granulosyyttien ja niiden esiasteiden lisääntyminen PCR (polymeraasiketjureaktio): Philadelphia-kromosomin tavanomainen geenitranslokaatio BCR-ABL1 (avaindiagnostinen testi) FISH: Käytetään tarkentamaan geenitranslokaatioiden varmistamiseksi Hoidon pääperiaatteet Tyrosiinikinaasin estäjät (TKI): Imatinibi, dasatinibi, nilotinibi → Ensilinjan hoito, estävät BCR-ABL1-proteiinin aktiivisuuden Luuydinsiirto: Voidaan harkita nuorille potilaille tai sairauden edetessä Seuranta: Geneettinen ja molekyylinen seuranta (BCR-ABL1 -transkriptit) hoitovasteen arvioimiseksi Yhteenveto KML:n verenkuvassa näkyy leukosytoosi ja myeloidiset esiasteet. Diagnostiikka perustuu Philadelphia-kromosomin havaitsemiseen ja BCR-ABL1 geenin tunnistamiseen. TKI-hoito on ensisijainen, ja luuydinsiirto voidaan harkita hoitoresistentissä tai akuutisti etenevässä tapauksessa.

Answer 20

Multippeli myelooma Multippeli myelooma on plasmasolujen pahanlaatuinen sairaus, jossa luuytimen plasmasolut muuntuvat syöpäsoluiksi ja alkavat lisääntyä hallitsemattomasti. Tämä häiritsee normaalin veren ja luuytimen toimintaa. Tyypilliset oireet Kivut luissa ja luustossa (yleisimmin selässä, kyljissä ja lonkassa) Anemia (väsymys, heikotus) Hyperkalsemia (saattaa aiheuttaa pahoinvointia, oksentelua ja sekavuutta) Munuaisten vajaatoiminta (vaikeissa tapauksissa) Toistuvat infektiot (heikentynyt vasta-aineiden tuotanto) Reaktiivinen amiloidoosi (harvinaisempi, mutta voi aiheuttaa elinvaurioita) Diagnostiikka Verenkuva: Anemia (matala hemoglobiini) Hyperkalkeemia (kohonnut kalsium) Kohonnut proteiinipitoisuus (seulonta) Elektroforeesi: M-komponentti (monoklonaalinen proteiini) plasmassa, usein IgG tai IgA Luuydinaspiraatio ja sytologia: Plasmasoluja, usein punasolujen ja valkosolujen väheneminen Kuvantaminen (röntgen, MRI, CT): Luustovaurioita, kuten osteoporoosia, luukolpakoita tai murtumia Bence-Jones -proteiinien erittyminen virtsassa (proteiinivaurio munuaisissa) Hoidon pääpiirteet Kemoterapia: Yleensä VAD-hoito (vinkristiini, doksorubisiini, deksametasoni) tai MP (melfalan, prednisoni) Proteiinikinaasin estäjät (esim. bortezomibi) ja immunomodulaattorit (esim. lenalidomidi) Autologinen kantasolusiirto: Harkitaan nuorille, hyväkuntoisille potilaille hoitovasteen parantamiseksi Monoklonaaliset vasta-aineet (esim. daratumumabi) voivat olla tehokkaita vaikeissa tapauksissa Tukihoito: Kalsiumin ja bisfosfonaattien käyttö luuston hoitoon, munuaistoiminnan seuranta Yhteenveto Multippeli myelooma aiheuttaa luustokipuja, anemiaa, hyperkalsemiaa ja munuaisvaurioita. Diagnostiikka perustuu M-komponentin havaitsemiseen veressä, luuydinaspiraatioon ja luustovaurioiden arviointiin kuvantamalla. Hoito sisältää kemoterapiaa, proteiinikinaasin estäjiä, kantasolusiirtoa ja monoklonaalisia vasta-aineita vaikeissa tapauksissa.

Answer 21

MGUS (Monoklonaalinen Gammopatia Ilman Meningeaalista Pahanlaatuista Oiretta) MGUS on usein löyhästi liittyvä, hyvänlaatuinen tila, jossa veressä esiintyy monoklonaalista proteiinia ilman muita pahanlaatuisen plasmasolutaudin merkkejä. Se on yleensä oireeton ja voi olla ennakoiva tekijä myöhemmille plasmasolutaudeille, kuten multippelille myeloomalle tai amyloidoosille. Diagnostiikka Veren elektroforeesi: Löydetään M-komponentti (monoklonaalinen proteiini, joka on yleensä IgG-, IgA- tai kappa/lambda-kevyet ketjut) Immunofiksaatio: Vahvistaa M-komponentin luonteen (kappa- tai lambda-kevyet ketjut) Verenkuva: Normaalit soluarvot ilman merkittäviä poikkeamia (ei anemiaa, ei trombosytopeniaa tai leukopeniaa) Luuydinaspiraatio: Ei ylimääräisiä plasmasoluja (alle 10% plasmasoluja normaalisti) Munuaisarvot: Normaalit munuaistoiminnot ilman proteiinin erittymistä virtsassa Seuranta Vuosittainen seuranta: Seurataan M-komponentin tasoja, verenkuvaa ja munuaisarvoja. Elektroforeesi ja immunofiksaatio: Kontrolloidaan, että M-komponentin määrä ei kasva merkittävästi. Luuydin: Seurataan mahdollisia plasmasolujen lisääntymistä (luuydinbiopsia tarvittaessa). Riskitekijät: MGUS voi kehittyä pahanlaatuiseksi sairaudeksi, kuten multippeli myelooma, amyloidoosi tai krooninen lymfaattinen leukemia. Riskitekijöitä ovat muun muassa ikä, M-komponentin taso ja sen nousu seurannassa. Yhteenveto MGUS on yleensä oireeton ja diagnosoidaan verikokeilla ja elektroforeesilla. Se on hyvänlaatuinen tila, mutta sitä tulee seurata vuosittain M-komponentin tason ja luuydinarvon osalta. Jos M-komponentin määrä kasvaa tai ilmenee muita huolestuttavia oireita, seuranta tiivistyy ja tarvittaessa tehdään lisätutkimuksia, kuten luuydinaspiraatio.

Answer 22

Waldenströmin makroglobulinemia ja AL-amyloidoosi Waldenströmin makroglobulinemia ja AL-amyloidoosi ovat harvinaisia plasmasolutautien alatyyppejä, joissa molemmissa M-komponentti (monoklonaalinen proteiini) liittyy patologisiin ilmiöihin. Näillä sairauksilla on omat tyypilliset oireet ja diagnostiikka, mutta molemmissa voi olla päällekkäisyyksiä, kuten luuytimen ja immuunijärjestelmän häiriöitä. Waldenströmin makroglobulinemia Waldenströmin makroglobulinemia on harvinainen pahanlaatuinen plasmasolutauti, jossa tuotetaan suuria määriä IgM-monoklonaalista vasta-ainetta, mikä voi aiheuttaa viskositeettiongelmia veressä ja immuunivajavuutta. Tyypilliset oireet Väsymys ja heikotus Hyperviskositeettioireet: Päänsärky, näköhäiriöt, huimaus, verenvuoto, keuhkoödeema (veri on liian "paksua") Imusolmukkeiden ja pernan suurentuminen (splenomegalia) Toistuvat infektiot (immuunivajaus, IgM:n tuotannon häiriö) Neurologiset oireet: Parestesiat (puutuminen) ja neurologiset häiriöt johtuvat korkeista IgM-pitoisuuksista Diagnostiikka Veren elektroforeesi: M-komponentti (tyypillisesti IgM) näkyy veressä Immunofiksaatio: Vahvistaa M-komponentin olevan IgM Luuydinaspiraatio: Plasmasolujen määrä voi olla koholla, mutta ei yhtä runsas kuin multippelissa myeloomassa Kuvantaminen: Imusolmukkeiden ja pernan suurentuminen näkyy Veren viskositeettimittaukset: Hyperviskositeetti ilmenee korkeilla IgM-tasoilla Hoito Kemoterapia: Rituksimabi (monoklonaalinen vasta-aine), fludarabiini, CHOP-hoito (sytotoksinen) Plasmapereesi: Jos hyperviskositeettioireet ovat vakavat, veriplasmaa voidaan poistaa, jotta IgM-tasot laskevat nopeasti Tukihoito: Infektioiden ehkäisy ja immuunivajauksen hoito AL-amyloidoosi AL-amyloidoosi on sairaus, jossa plasmassa olevat luuytimen plasmasolut tuottavat poikkeavan proteiinin (amyloidi), joka kertyy kudoksiin ja häiritsee niiden normaalia toimintaa. Tyypilliset oireet Kardiovaskulaariset oireet: Sydämen vajaatoiminta, rytmihäiriöt (amyloidikertymä sydämessä) Munuaisten vajaatoiminta: Munuaisiin kertyvä amyloidi voi johtaa proteinuuriaan ja munuaisten vajaatoimintaan Hermoston oireet: Neuropatia, kuten kipu ja puutuminen (amyloidi kertyy hermoihin) Immunologiset ja ihotulehdukset: Hengitysteiden ja suoliston vauriot voivat aiheuttaa ruokahaluttomuutta ja ripulia Pehmytkudosten suurentuminen ja elintoimintojen heikkeneminen Diagnostiikka Veren elektroforeesi ja immunofiksaatio: M-komponentti (usein IgA tai IgG) löytyy verestä Biopsia (tavallisesti rasvakudos tai munuaiskudos): Amyloidin kertymisen osoittaminen; värjäys, kuten Congo red (amyloidi muuttuu punaiseksi tietyissä valon aallonpituuksissa) Sydän- ja munuaistoimintakokeet: Ekokardiografia, EKG, munuaisfunktiot ja virtsan proteiini korostavat elinjärjestelmän vaurioitumista Hoito Kemoterapia: Melphalan, bortezomibi ja lenalidomidi ovat yleisiä hoitoja, jotka tähtäävät amyloidiin liittyvien plasmasolujen vähenemiseen Autologinen kantasolusiirto: Nuorille ja hyväkuntoisille potilaille, jos hoitovaste on riittävä Tukihoito: Sydämen ja munuaisten toiminnan tuki, tulehduksen ja infektioden hoito Yhteenveto Waldenströmin makroglobulinemia aiheuttaa hyperviskositeettioireita, kuten huimausta ja näköhäiriöitä, ja sen diagnostiikka perustuu IgM M-komponenttiin. Hoitoon kuuluu rituksimabi ja kemoterapia. AL-amyloidoosi johtaa amyloidikertymiin eri elimiin (esim. sydän, munuaiset, hermosto), ja sen diagnostiikka sisältää biopsian ja verikokeet. Hoitona käytetään kemoterapiaa ja kantasolusiirtoa. Molemmat taudit vaativat nopean hoitoonohjauksen, koska ne voivat johtaa vakaviin elinvaurioihin ja heikentyneeseen elämänlaatuun ilman oikea-aikaista hoitoa.

Answer 23

Verenvuototaipumus (hemorraginen diateesi) on tila, jossa henkilöllä on taipumus verenvuotoihin, joko itsestään tai lievissä vammoissa, johtuen hyytymisjärjestelmän häiriöistä. Verenvuototaipumuksen syyt voivat olla perinnöllisiä tai hankittuja, ja syyn selvittäminen on tärkeää oikean hoidon valitsemiseksi. Perustutkimukset Verenvuototaipumuksen selvittämiseksi suoritetaan useita laboratoriotestejä ja tutkimuksia, joiden avulla pyritään selvittämään hyytymisjärjestelmän mahdolliset häiriöt. 1. Anamneesi ja kliininen tutkimus Oireet: Kuinka usein potilas kokee verenvuotoja? (esim. mustelmat, nenäverenvuodot, vuotavat ikenet, runsas kuukautisvuoto) Verenvuodon kesto ja laajuus: Pitääkö verenvuodon kestää normaalia pidempään? Perhehistoria: Onko sukulaisilla ollut samanlaisia ongelmia (esim. hemofilia, von Willebrandin tauti)? Lääkitykset: Käytetäänkö verenohennuslääkkeitä, kuten aspiriinia tai varfariinia? Muut sairaudet: Esimerkiksi maksasairaudet, jotka voivat vaikuttaa hyytymistekijöihin. 2. Perustutkimukset (laboratoriotestit) Verikokeet: Punasolujen määrä, hemoglobiini ja hematokriitti: Poikkeamat voivat viitata runsaisiin verenvuotoihin. Trombosyyttimäärä (verihiutaleet): Alhainen trombosyyttimäärä voi johtaa verenvuoto-oireisiin. Tarkastellaan hyytymisfaktoreiden toimintaa: APTT (aktivoitu osittainen tromboplastiiniaika): Mittaa sisäisen hyytymisreaktion (esim. hemofilia tai vWD). INR (international normalized ratio) ja protrombiiniaika (PT): Mittaa ulkoisen hyytymisreaktion (esim. maksasairaus, K-vitamiinin puute). Trombosyyttifunktiotesti: Arvioi verihiutaleiden toimintakykyä. Häiriöt voivat johtaa verenvuotoon (esim. trombastenia). Fibrinogeenitaso: Mittaa veren hyytymistekijää, joka on tärkeä verenvuodon tyrehdyttämisessä. Alhainen taso voi viitata heikentyneeseen hyytymiseen. 3. Erityistutkimukset Verihiutaleiden määritys ja toiminta: Verihiutaleiden aggregaatiotesti: Tutkii verihiutaleiden kykyä tarttua toisiinsa ja muodostaa veritulppa (esim. verihiutaleiden toimintahäiriöt). Verihiutaleiden elinikätesti: Jos verihiutaleet tuhoutuvat liian nopeasti, se voi johtaa verenvuotoon. Koagulaatiotestit: Hyytymistekijöiden määrä: Erityisesti hyytymistekijöiden puutokset (esim. VIII, IX hemofiliassa, vWD). von Willebrandin tekijä: Mittaa von Willebrandin tekijän määrää, joka on tärkeä verihiutaleiden tarttumisessa verisuonten vaurioihin. Häiriöt voivat johtaa verenvuotoon. D-dimeerit: Verenvuodon ja hyytymisen liiallisesta aktivoitumisesta kertova testi. Kohonneet arvot voivat viitata hyytymisjärjestelmän häiriöihin (esim. DIC). 4. Erikoistutkimukset Geneettiset testit: Jos epäillään perinnöllistä verenvuoto-oireyhtymää (esim. hemofilia, vWD), voidaan tehdä geneettisiä testejä. Maksafunktiotestit: Maksasairaudet voivat vaikuttaa hyytymistekijöiden tuotantoon, ja maksafunktio tulee arvioida. Yhteenveto Verenvuototaipumuksen selvittämisessä on tärkeää käyttää kattavaa lähestymistapaa, joka alkaa anamneseista ja kliinisistä oireista, ja etenee tarkempiin verikokeisiin ja hyytymisfaktoritesteihin. Erityisesti verihiutaleiden toiminnan, hyytymistekijöiden ja von Willebrandin tekijän mittaaminen on keskeistä diagnoosin tekemisessä.

Answer 24

Tukostaipumuksen perustutkimukset Tukostaipumus (thrombophilia) on tila, jossa henkilöllä on taipumus kehittää veritulppia, kuten syvä laskimotukoksia (DVT) tai keuhkoveritulppia (PE). Tukostaipumuksen selvittäminen on tärkeää erityisesti, jos henkilöllä on ollut toistuvia veritulppia, eikä tunnettuja riskitekijöitä ole. Tukostaipumuksen syyt voivat olla perinnöllisiä tai hankittuja, ja niiden tutkiminen auttaa oikean hoidon valinnassa. Perustutkimukset Tukostaipumuksen perustutkimukset koostuvat kliinisestä arvioinnista ja useista laboratoriokokeista, jotka kartoittavat hyytymistekijöiden häiriöitä ja muita mahdollisia tukostaipumuksen syitä. 1. Anamneesi ja kliininen tutkimus Oireet ja veritulpan esiintyminen: Potilaan aiemmat veritulpat (syvä laskimotukos, keuhkoveritulppa, aivoinfarkti, jne.), perhehistoria tukostaipumuksesta (esim. perinnöllinen antitrombiini III -puute). Riskitekijät: Pitkäaikainen liikunnan puute, leikkaukset, raskauden aikaiset tilat, hormonaaliset lääkkeet (esim. ehkäisytabletit), syöpä, tupakointi. Perhehistoria: Onko perheessä todettu veritulppia tai tukostaipumukseen liittyviä sairauksia? 2. Perustutkimukset (laboratoriotestit) Veren hyytymismarkkerit: D-dimeerit: Kohonneet D-dimeerit voivat viitata veritulpan olemassaoloon tai hyytymisen liialliseen aktivoitumiseen. D-dimeeri on hyytymistekijöiden hajoamistuote. Fibrinogeeni: Kohonnut fibrinogeeni voi olla merkki aktiivisesta hyytymisestä ja tulehduksesta. Koagulaatiotestit: Protrombiiniaika (PT) ja INR: Arvioivat ulkoisen hyytymisreitistön toimintaa. Pitkä PT voi viitata hyytymistekijöiden puutteeseen tai maksan toimintahäiriöihin. APTT (aktivoitu osittainen tromboplastiiniaika): Mittaa sisäistä hyytymisreitistöä. Pitkä APTT voi viitata hyytymistekijöiden puutteeseen tai erityisiin antikoagulanttihäiriöihin. Tromboosiin liittyvät perinnölliset häiriöt: Proteiini C -aktiivisuus: Proteiini C estää hyytymistä ja sen puutos voi johtaa tukostaipumukseen. Proteiini S -aktiivisuus: Proteiini S on proteiini C:n kofaktori ja sen puutos voi myös altistaa veritulppille. Antitrombiini III (ATIII) -aktiivisuus: Antitrombiini III on tärkeä hyytymistä estävä proteiini, ja sen puutos voi lisätä veritulppariskiä. Lupusantikoagulantti: Tämä testaa, onko potilaalla autoimmuunisairaus, joka voi vaikuttaa hyytymiseen (esim. antifosfolipidivasta-aineoireyhtymä). Faktor V Leiden -mutaatio: Perinnöllinen häiriö, jossa faktor V:n muuttunut muoto voi lisätä veritulpan riskiä. Prothrombiini 20210A -mutaatio: Toinen geneettinen häiriö, joka voi johtaa lisääntyneeseen veritulppariskin. MTHFR-geenimutaatio: Metylenetetrahydrofolaattireduktaasin (MTHFR) mutaatio voi johtaa kohonneeseen homokysteiinitasoon, joka on tunnettu tukostaipumuksen riskitekijä. 3. Erityistutkimukset (hankitut syyt) Antifosfolipidivasta-aineet: Määritys voi paljastaa antifosfolipidivasta-aineoireyhtymän (APS), jossa potilas kehittää veritulppia kohonneiden fosfolipidivasta-aineiden vuoksi. Määrityksiä ovat: Antifosfolipidivasta-aineet (aCL, anti-β2-glykoproteiini 1) Lupusantikoagulantti Veren proteiiniprofiilit: Muut sairaudet, kuten syöpä tai infektiot, voivat vaikuttaa hyytymiseen ja altistaa tukostaipumukselle, ja tämä voidaan arvioida verikokeilla. Yhteenveto Tukostaipumuksen selvittämiseksi tehdään laaja-alaisia laboratoriotestejä, joihin kuuluvat: D-dimeerit ja fibrinogeeni veritulpan mahdollisuuden arvioimiseksi. Koagulaatiotestit, kuten APTT ja PT/INR, sisäisen ja ulkoisen hyytymisjärjestelmän häiriöiden havaitsemiseksi. Perinnölliset testit, kuten Faktor V Leiden, prothrombiini 20210A -mutaatio ja antitrombiini III-aktiivisuus. Erityistutkimukset, kuten antifosfolipidivasta-aineet, jos epäillään autoimmuunisairautta tai autoimmuuniin liittyvää tukostaipumusta. Näiden testien avulla voidaan tunnistaa veritulppariskiä lisäävät tekijät ja ohjata potilas oikeaan hoitoon ja seurantaan.

Answer 25

Antitromboottiset lääkkeet estävät veren hyytymistä ja vähentävät veritulppien muodostumisen riskiä. Näitä lääkkeitä käytetään monissa kliinisissä tilanteissa, kuten sydän- ja verisuonisairauksien hoidossa ja ehkäisyssä. Antitromboottiset hoidot voidaan jakaa kolmeen pääryhmään: antikoagulantit, trombosyyttilääkkeet ja fibrinolyyttiset lääkkeet. 1. Antikoagulantit Antikoagulantit estävät veren hyytymistekijöiden toiminnan, mikä vähentää veren hyytymistä ja veritulppien muodostumista. Yleisimmät antikoagulantit Varfariini (Marevan): Vähentää K-vitamiiniin riippuvien hyytymistekijöiden (II, VII, IX, X) synteesiä maksassa. Hepariini (lyhytvaikutteinen ja matalan molekyylipainon hepariini): Matalan molekyylipainon hepariinit (esim. enoksapariini, daltepariini) vaikuttavat enemmän faktor Xa:han ja ovat käyttökelpoisempia. Tavallinen hepariini vaikuttaa trombiinin (faktor IIa) ja faktor Xa:n aktiivisuuteen. Uudet antikoagulantit: Dabigatraani (trombiinin estäjä) Rivaroksabaani, apiksabaani ja edoksabaani (faktor Xa -inhibiittorit) Indikaatiot Syvä laskimotukos (DVT) ja keuhkoveritulppa (PE): Hoito ja ehkäisy Aivoinfarkti (iskeminen): Ehkäisy ja hoito, erityisesti pitkäaikaisessa käytössä Sydämen rytmihäiriöt (esim. eteisvärinä): Aivoinfarktiriskin vähentäminen Sydän- ja verisuonisairaudet: Esimerkiksi vakavat sydäninfarkti-tapahtumat ja keuhkoveritulpat Annostelu Varfariini: Suun kautta, annostus määräytyy INR-testien mukaan. Tavoite-INR-arvo on yleensä 2,0-3,0, mutta se voi vaihdella yksilöllisesti. Hepariini: Tavallinen hepariini annostellaan yleensä infuusiona, ja matalan molekyylipainon hepariinit annostellaan subkutaanisesti. Uudet antikoagulantit: Näitä voidaan käyttää ilman säännöllistä INR-seurantaa. Annostus vaihtelee lääkkeen mukaan, mutta yleensä niitä käytetään kiinteinä annoksina. Ongelmia ja haittavaikutuksia Varfariini: Vaatii tiheää seurantaa (INR), ruokavaliot voivat vaikuttaa hoitoon, ja se voi olla vuotoriski. Antidotit (K-vitamiini, plasmansiirto) ovat tarpeen yliannostuksen yhteydessä. Hepariini: Hepariiniindusoitu trombosytopenia (HIT) on vakava haittavaikutus. Se voi myös aiheuttaa verenvuotoja ja osteoporoosia pitkäaikaisessa käytössä. Uudet antikoagulantit: Eivät vaadi seurantaa, mutta voivat aiheuttaa verenvuotoa. Antidootti puuttuu monissa tapauksissa (poikkeuksena dabigatraani, jolle on olemassa antidotit). 2. Trombosyyttilääkkeet Trombosyyttilääkkeet estävät verihiutaleiden aggregaation, eli verihiutaleiden kiinnittymisen toisiinsa ja veritulpan muodostumisen alkuvaiheessa. Yleisimmät trombosyyttilääkkeet Aspiriini (asetyylisalisyylihappo): Estää COX-1-entsyymin toimintaa ja siten estää verihiutaleiden aggregaatiota. P2Y12-reseptorin estäjät: Klopidogreeli, prasugreeli, tikagrelori: Estävät verihiutaleiden aktivoitumista estämällä P2Y12-reseptorin toimintaa. Indikaatiot Sydäninfarkti ja aivoinfarkti (iskeminen): Ennaltaehkäisy ja hoito Sydämen ohitusleikkaukset: Veritulppariskin vähentäminen Perifeerinen valtimosairaus: Estetään tromboosin kehittymistä. Annostelu Aspiriini: Yleensä 75-100 mg päivässä pitkäaikaiseen käyttöön sydänsairauksissa. P2Y12-estäjät: Annostelu vaihtelee lääkkeen mukaan, mutta ne annetaan yleensä suun kautta päivittäisinä annoksina. Ongelmia ja haittavaikutuksia Aspiriini: Voi aiheuttaa mahaärsytystä ja verenvuotoja, erityisesti pitkäaikaisessa käytössä. Vähentää myös verihiutaleiden elinikää, mikä voi olla ongelmallista suurilla annoksilla. P2Y12-estäjät: Verenvuoto on yleinen haittavaikutus, ja lääkkeet voivat olla vähemmän tehokkaita potilailla, joilla on geneettisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat lääkkeen metaboliitteihin. 3. Fibrinolyyttiset lääkkeet Fibrinolyyttiset lääkkeet hajottavat olemassa olevia veritulppia, mikä edistää verenkierron palautumista tukoksessa olevan alueen läpi. Yleisimmät fibrinolyyttiset lääkkeet Alteplaasi (rtPA) ja streptokinaasi: Käytetään erityisesti akuutissa iskeemisessä sydäninfarktissa ja aivoinfarktissa. Indikaatiot Akuutti sydäninfarkti ja keuhkoveritulppa: Kun veritulppa estää verenkiertoa ja akuutti hoito on tarpeen. Aivoinfarkti: Fibrinolyyttisiä lääkkeitä käytetään, jos hoito aloitetaan nopeasti (yleensä 4-6 tuntia oireiden alkamisen jälkeen). Annostelu Lääkkeet annetaan suonensisäisesti ja annostus määräytyy yleensä potilaan painon ja kliinisen tilanteen mukaan. Ongelmia ja haittavaikutuksia Verenvuoto: Tämä on merkittävin haittavaikutus fibrinolyyttisillä lääkkeillä, ja niitä ei voida käyttää, jos verenvuodon riski on korkea. Tromboemboliset komplikaatiot: Vaikka fibrinolyyttinen hoito voi hajottaa veritulppia, se voi myös johtaa uusiin veritulppiin. Yhteenveto Yleisimmät antitromboottiset lääkkeet ovat antikoagulantit, trombosyyttilääkkeet ja fibrinolyyttiset lääkkeet, ja niiden käyttö perustuu usein potilaan yksilöllisiin tarpeisiin, kuten sydän- ja verisuonisairauksiin, veritulppien ehkäisyyn ja hoitoon. Lääkityksen valinta riippuu diagnoosista, verenvuotoriskistä ja potilaan tilasta. Ongelmia voivat aiheuttaa erityisesti verenvuoto, lääkkeiden yhteisvaikutukset ja pitkäaikaiskäytön mahdolliset haittavaikutukset.

Answer 26

Syvä laskimotukos (DVT) on tila, jossa veritulppa muodostuu alaraajojen syvissä laskimoissa, yleensä pohkeessa, sääressä tai reidessä. Se on vakava sairaus, joka voi johtaa keuhkoveritulppaan (PE), jos tukos irtoaa ja kulkeutuu keuhkoihin. Altistavat tekijät Syvän laskimotukoksen kehittymistä voivat edistää monet tekijät, jotka lisäävät hyytymisalttiutta. Nämä tekijät voivat olla perinnöllisiä, hankittuja tai ympäristötekijöitä. 1. Vähentynyt liikunta ja liikkumattomuus Pitkäaikainen vuodelepo tai liikkumattomuus, kuten pitkät lentomatkat tai leikkaukset, vähentää verenkiertoa ja lisää veritulpan riskiä. 2. Veritulppariskiä lisäävät sairaudet ja tilat Syöpä (erityisesti haima-, munuainen- ja keuhkosyöpä) Raskaus ja synnytyksen jälkeinen aika: Hormonaaliset muutokset ja veren hyytymistekijöiden lisääntyminen altistavat DVT:lle. Aiemmat veritulpat: Aiemmat DVT- tai keuhkoveritulpat (PE) altistavat uusille tukoksille. Sydämen vajaatoiminta ja muut sydänsairaudet voivat heikentää verenkiertoa. Geneettiset häiriöt (tukostaipumus): Esim. Faktor V Leiden -mutaatio, prothrombiini 20210A -mutaatio, antitrombiini III -puute ja proteiinik C- tai S -puute. 3. Hormonaaliset tekijät Ehkäisypillerit ja hormonaalinen hoito voivat lisätä veritulppariskiä, erityisesti yhdistettynä tupakointiin. 4. Ikä ja sukupuoli Ikä (yli 60-vuotiaat ovat alttiimpia) ja miehillä on suurempi riski saada DVT verrattuna naisiin ennen vaihdevuosia. 5. Ylipaino ja liikunnan puute Ylipaino lisää laskimoiden kuormitusta ja veritulppariskiä. 6. Vammoja ja leikkauksia Erityisesti alaraajojen vammat (esim. murtumat, leikkaukset) voivat vaurioittaa laskimoita ja altistaa tukoksille. Diagnostiikka DVT:n diagnosointi perustuu oireisiin, kliiniseen tutkimukseen ja erilaisiin laboratoriotesteihin sekä kuvantamistutkimuksiin. 1. Kliininen arvio Oireet: Tavallisia DVT:n oireita ovat kipu, turvotus, punoitus ja lämpö laskimossa, usein alaraajoissa. Oireet voivat kuitenkin olla lieviä, ja DVT voi olla oireeton. Virchow’n kolmio: DVT:n kehittymistä voivat edistää kolme tekijää: veren staasit, verenvuotohäiriöt ja verihyytymien muodostuminen. 2. D-dimeerit D-dimeerit ovat hyytymisen hajoamistuotteita, joiden kohonneet tasot voivat viitata DVT:hen. Testi ei ole erityinen, mutta voi olla apuna tukoksen poissulkemisessa. 3. Kuvantamistutkimukset Ultraääni (Doppler-ultraääni) on ensisijainen ja luotettava menetelmä DVT:n diagnosointiin. Se visualisoi laskimoiden seinämän paksuuden ja veritulpan esiintymisen. CT-angiografia tai magnetisen resonanssin angiografia (MRA) voidaan käyttää, jos epäillään DVT:tä sydän- ja keuhkosairauksien yhteydessä tai epävarmoissa tilanteissa. 4. Wellsin kaava Wellsin kaava on kliininen pisteytysjärjestelmä, joka auttaa arvioimaan DVT:n todennäköisyyttä ja ohjaa jatkotutkimuksia. Hoito DVT:n hoidon tavoitteena on estää veritulpan kasvaminen, estää sen irtoaminen ja vähentää toistuvien tukosten riskiä. Hoito voi sisältää antitromboottista hoitoa, mekaanista hoitoa ja kirurgista hoitoa riippuen DVT:n vakavuudesta ja potilaan riskitekijöistä. 1. Antikoagulanttihoito Hepariinit (tavallinen hepariini tai matalan molekyylipainon hepariini): Käytetään alkuvaiheessa veren hyytymisen estämiseksi. Hoito voi alkaa infuusiolla tai subkutaanisilla annoksilla, ja se voidaan jatkaa muutaman päivän ajan. Varfariini (Marevan): Pitkäaikainen hoito, joka edellyttää INR-seurantaa ja voi kestää useita kuukausia. Uudet antikoagulantit (NOACs): Rivaroksabaani, apiksabaani, dabigatraani ja edoksabaani eivät vaadi säännöllistä seurantaa ja ovat usein parempi vaihtoehto pitkäaikaishoidossa. 2. Mekaaninen hoito Kompressiosukat: Erityisesti laskimopaineen tukeminen voi vähentää turvotusta ja parantaa verenkiertoa. Alaraajojen kohottaminen: Tämä voi auttaa lievittämään turvotusta ja vähentämään kipua. 3. Fibrinolyyttinen hoito Fibrinolyyttiset lääkkeet (kuten alteplaasi) voivat olla harkinnanvaraisia vakavissa DVT-tapauksissa, kuten suurissa veritulppissa, mutta niitä käytetään harvoin, koska ne lisäävät verenvuotoriskiä. 4. Kirurginen hoito Tromboektomia: Harvinainen hoitovaihtoehto, jossa veritulppa poistetaan kirurgisesti. Laskimonsisäinen katetrihoito: Joissakin tapauksissa voi olla tarpeen poistaa veritulppa suoraan katetrilla, mutta tämä tehdään vain tietyissä olosuhteissa. 5. Pitkäaikainen ehkäisy ja seuranta Potilaille, joilla on suuri riski saada DVT toistuvasti, voidaan määrätä pitkäaikainen antikoagulanttihoito (useita kuukausia tai pidempään). Seuranta: Erityisesti varfariinilla hoidettavat potilaat tarvitsevat säännöllistä INR-seurantaa, ja heille voidaan suositella kompressiosukkia turvotuksen estämiseksi. Yhteenveto Syvä laskimotukos (DVT) on vakava tila, joka vaatii nopeaa diagnosointia ja hoitoa, jotta voidaan estää sen komplikaatiot, kuten keuhkoveritulppa. DVT:n hoito perustuu antikoagulantteihin ja mekaanisiin hoitomenetelmiin. On tärkeää tunnistaa altistavat tekijät, kuten vähäinen liikunta, perinnölliset häiriöt ja sydän- ja verisuonisairaudet. Diagnostiikkaan kuuluvat kliininen arvio, ultraäänitutkimus ja D-dimeerit. Hoidon valinta riippuu potilaan tilasta, ja sitä seurataan tarkasti erityisesti verenvuotoriskin vuoksi.

Answer 27

Perinnölliset verenvuototaudit ovat sairauksia, jotka aiheuttavat verenvuotoriskiä, koska hyytymisjärjestelmässä on toimintahäiriöitä. Näitä sairauksia on useita, ja ne voivat vaihdella oireiltaan lievistä vakaviin vuotoihin. Yleisimpiä perinnöllisiä verenvuototautityyppejä ovat hemofilia ja von Willebrandin tauti. 1. Hemofilia 🧬 Hemofilia on X-kromosomiin liittyvä hyytymisverenvuototauti, jossa on puutetta joko hyytymistekijä VIII:sta (hemofilia A) tai hyytymistekijä IX:stä (hemofilia B). Nämä tekijät ovat välttämättömiä veren hyytymisen käynnistämiselle. Oireet ⚠️: Pitkät ja toistuvat verenvuodot 🩸 Nivelvuodot (hemartroosit) 🦵 Sisäiset verenvuodot: vatsassa, rinnassa, päässä 🤕 Mustelmat ja ihonalaiset verenvuodot 💔 Diagnostiikka 🔬: Verikokeet: Hyytymistekijä VIII tai IX -tason mittaus. aPTT voi olla pidentynyt. Hoito 💊: Hyytymistekijäkorvaushoito: Suonensisäisesti annettavat hyytymistekijät VIII tai IX. Desmopressiini (DDAVP) lievissä hemofilia A -muodoissa. Profylaksia: Ennaltaehkäisevä hoito vuotojen estämiseksi. Akuuttien vuotojen hoito: Hyytymistekijähoito akuutteihin verenvuotoihin. 2. Von Willebrandin tauti (vWD) 🩻 Von Willebrandin tauti on yleisin perinnöllinen verenvuototauti ja liittyy puutteelliseen tai toimimattomaan von Willebrandin tekijään, joka on tärkeä verihiutaleiden aggregaatiossa ja hyytymistekijä VIII:n stabiloinnissa. Oireet ⚠️: Pitkäkestoiset ja runsaat kuukautiset (menorraagiat) 💃 Ihonalaiset verenvuodot ja mustelmat 🩸 Märkävuodot (hammashoidossa, leikkauksessa) 🦷 Nivelen ja lihaksen verenvuodot (harvinaisempia) 🦵 Diagnostiikka 🔬: Verikokeet: Von Willebrandin tekijän määrä ja hyytymistekijä VIII. Ristireaktiotestit: Verihiutaleiden aggregaatio voi olla heikentynyt. aPTT voi olla pidentynyt. Hoito 💊: Desmopressiini (DDAVP) lievissä ja keskivaikeissa muodoissa, vapauttaa von Willebrandin tekijää verihiutaleista. Hyytymistekijävalmisteet: Vakavampiin muotoihin. Verihiutalepitoiset verivalmisteet erityistilanteissa. 3. Muiden harvinaisempien perinnöllisten verenvuototautien oireet ja hoito 🔎 Afibrinogenemia: Fibrinogeeni puuttuu tai on toimimaton. Hoito: Fibrinogeenikorvaushoito 🩸. Hyytymistekijä VII:n puute: Harvinainen hyytymishäiriö. Hoito: Hyytymistekijä VII:n korvaushoito. Akuuttien vuotojen hoito perinnöllisissä verenvuototaudeissa 🆘 Akuuttien verenvuotojen hallinta on tärkeä osa perinnöllisten verenvuototautien hoitoa. Hoito riippuu verenvuodon sijainnista, vakavuudesta ja potilaan taustasta. 1. Ensisijaiset hoitovaiheet 💉 Hyytymistekijäkorvaushoito: Potilaille annetaan suonensisäisesti puuttuva hyytymistekijä (VIII, IX, vWF). Desmopressiini (DDAVP): Käytetään lievissä hemofilia A ja von Willebrandin tauti -muodoissa. 2. Verenvuodon tyypin mukaan räätälöidyt hoitovaihtoehdot ⚙️ Nivelvuodot (hemartroosit): Hyytymistekijäkorvauksella estetään verenvuodon jatkuminen ja nivelvaurioiden syntyminen. Ihonalaiset verenvuodot ja mustelmat: Pienet verenvuodot voivat parantua ilman erityistä hoitoa, mutta vakavammat vaativat hyytymistekijähoitoa. Leikkaus- ja toimenpiteet: Ennen leikkauksia hyytymistekijähoito ja tarkempi seurantahoito. 3. Verenvuotoriskin ehkäisy ja pitkäaikaishoito 🔒 Profylaksia (ennaltaehkäisy): Kroonisille verenvuotoalttiille potilaille säännöllistä hyytymistekijäkorvaushoitoa vuotojen ehkäisemiseksi. Seuranta: Erityisesti vakavissa tapauksissa pitkäaikainen seuranta hyytymistekijäarvojen ja vuotohistorian osalta on tärkeää. Yhteenveto 💬 Perinnölliset verenvuototaudit, kuten hemofilia ja von Willebrandin tauti, voivat aiheuttaa toistuvia ja vaikeasti hallittavia verenvuotoja. Oireet vaihtelevat lievistä mustelmista vakaviin nivel- ja sisäisiin verenvuotoihin. Diagnostiikka perustuu verikokeisiin, kuten hyytymistekijöiden mittaamiseen, ja hoitoon sisältyy hyytymistekijäkorvaushoitoa, desmopressiinia ja tarvittaessa verihiutalepitoisia valmisteita. Akuutissa verenvuodossa on tärkeää saada nopeasti hyytymistekijähoito ja tarvittaessa tukihoitoa, kuten leikkausten tai nivelvuotojen hallinta.

Answer 28

Autoimmuunihemolyyttinen anemia (AIHA) on tila, jossa elimistön immuunijärjestelmä tunnistaa omat punasolut vieraiksi ja tuhoaa niitä, mikä johtaa anemian kehittymiseen. Tuoreessa (akuutissa) AIHA:ssa verisolujen hajoaminen on äkillistä ja voimakasta. Tauti voi olla primaarinen (ilman tunnettua syytä) tai sekundaarinen (toisen sairauden, kuten infektioiden tai syövän, seurauksena). Tunnistaminen 🔍 Oireet ⚠️: Hengästyminen ja väsymys 😴 Kalpeus ja ihon kellertävyys (ikterus) 🟡 Sydämen tykytys ja päänsärky 💓🤕 Mustelmat ja verenvuoto: Erityisesti ihonalaiset verenvuodot 🩸 Kuume ja vilunväristykset: Jos taustalla on infektiota tai muita sekundaarisia syitä 🔥 Diagnostiikka 🧪: Kliininen epäily: Tuore AIHA voi kehittyä äkillisesti, ja sen oireet voivat muistuttaa tavallista anemiaa, mutta ovat voimakkaampia. Verenkuva: Anemia, retikulosytoosin lisääntyminen (uusia punasoluja muodostuu) ja hyperbilirubinemia (bilirubiinitasot voivat nousta, mikä aiheuttaa keltaisuutta). Coombs-testi (direktiivinen antiglobuliinitesti, DAT): Tämä testi on tärkein diagnostinen työkalu, joka paljastaa, onko punasolujen pinnalla autoimmuuni-vasta-aineita tai komplementtia. Positiivinen Coombs-testi tukee AIHA-diagnoosia. Punasolujen morfologia: Punasolut voivat olla spheroideja (pyöreämpiä kuin normaalisti) ja fragmentoituneita (shistosyytit). Ensihoito 🚑 Akuutti AIHA vaatii nopeaa hoitoa, koska punasolujen nopea tuhoutuminen voi johtaa vakavaan anemiaan ja elintoimintojen heikkenemiseen. 1. Ensimmäinen askel: Stabilointi 💥 Hapen antaminen: Potilaan happitasojen seuranta ja tarvittaessa lisähappi, erityisesti jos hemoglobiini on hyvin matala. Nesteytys: Nestehoito on tärkeää hemolyysin aiheuttaman dehydraation estämiseksi. Veren hyytyminen ja tarkkailu: Verenvuoto- ja hyytymisongelmat voivat liittyä AIHA:han, joten tarkka seuranta on tärkeää. 2. Autoimmuniteetin hallinta ⚖️ Kortikosteroidit: Prednisoloni on ensimmäinen hoitovaihtoehto, koska se vähentää immuunivasteen ja autoimmuunireaktion voimakkuutta. Immunosuppressantit: Jos kortikosteroidit eivät ole tehokkaita, voidaan käyttää muita immunosuppressiivisia lääkkeitä, kuten azatiopriinia tai mymetyleeniblaukkia. IVIG (intravenoosinen immunoglobuliini): Käytetään vakavissa tapauksissa, jos hoito ei tehoa nopeasti. 3. Verivalmisteet 🩸 Verenluovutus: Jos hemoglobiini on erittäin alhainen tai potilas on hypoksia, verensiirto voi olla tarpeen, erityisesti jos punasolujen tuhoutuminen on nopeaa. Verivalmisteet: Varmista, että verensiirron aikana käytetään yhteensopivia veriryhmiä ja että on saatavilla tarvittavat verivalmisteet (punasolu-, plasmaproteiini- ja trombosyyttivalmisteet). 4. Taustasyiden tarkastelu 🔎 Infektioiden hoito: Jos AIHA on sekundaarinen infektioon (esim. mykoplasma- tai viruksen aiheuttama), hoidetaan infektio asianmukaisilla lääkkeillä. Syövän poissulkeminen: Jos epäillään, että AIHA on osa syöpäsairautta (esim. lymfooma), lisätutkimukset ovat tarpeen. Yhteenveto 💬 Tuore autoimmuunihemolyyttinen anemia (AIHA) on äkillinen verenvuodon aiheuttama anemiatila, jossa elimistö tuhoaa omat punasolut. Sen tunnistaminen perustuu positiiviseen Coombs-testiin ja kliinisiin oireisiin kuten väsymykseen, kalpeuteen ja keltaisuuteen. Ensihoito keskittyy stabilointiin, kortikosteroidihoitoon ja verensiirtoon tarvittaessa. Hoidon eteneminen riippuu taustasyiden (infektiot, syöpä) selvittämisestä ja aiemmin mainittujen hoitojen tehokkuudesta.

Answer 29

Sirppisoluanemia (sickle cell disease) on perinnöllinen verisairaus, jossa punasolut ovat epämuodostuneita (sirppimuotoisia), mikä häiritsee normaalin hapen kuljetuksen ja verenkierron. Sirppisoluanemiakriisi on tilanne, jossa nämä epämuodostuneet punasolut tukkivat pieniä verisuonia, aiheuttaen voimakkaita kipuja, kudosvaurioita ja muita vakavia oireita. Kriisit voivat johtaa hengenvaarallisiin komplikaatioihin ja vaativat nopeaa hoitoa. Tunnistaminen 🔍 Oireet ⚠️: Äkillinen, voimakas kipu (sickle cell pain crisis), usein luissa, nivelissä, vatsaontelossa ja rintakehässä 🦵💥 Kalpeus ja väsymys 🩸 Hengitysvaikeudet ja hypoksia (hapenpuute) 💨 Kuume (infektioiden vuoksi, sillä potilaat ovat alttiimpia infektioille) 🔥 Keltaisuus (ikterus) 🟡 Turvotus erityisesti jaloissa ja käsivarsissa (yleisesti infarktit tai tukkeumat voivat aiheuttaa turvotusta) 💦 Laboratoriokokeet 🧪: Verenkuva: Anemia, mahdollisesti levänneitä punasoluja, joissa näkyy sirppimäisiä muotoja. Sickling test: Sirppisolujen tunnistaminen verinäytteessä. Retikulosyytit: Lisääntyneet retikulosyytit viittaavat punasolujen nopeaan tuotantoon. Hb elektroforeesi: Sirppisoluanemian tunnistaminen, joka vahvistaa diagnoosin. Ensihoito 🚑 Sirppisoluanemiakriisi on hätätilanne, joka vaatii nopeaa hoitoa. Tavoitteena on lievittää kipua, estää komplikaatioita ja tukea elintoimintoja. 1. Kipujen hallinta 💥 Lääkitys: Kipukriisi on pääasiallinen oire, joten opioidit (morphiini, hydrokodoni) ovat ensimmäisen linjan kipulääkkeitä. Kipulääkkeiden tulee olla voimakkaita ja niitä annetaan intravenoosina tai suonensisäisesti. Tarvittaessa voidaan käyttää myös NSAID-lääkkeitä lievempään kipuun. Hoitava ympäristö: Kipupotilas voidaan sijoittaa rauhalliseen ja lämpimään ympäristöön, jossa kipu on helpompi hallita. 2. Happi ja hengitystuki 💨 Happilisäys: Potilaalle annetaan lisähappea erityisesti, jos happitasot ovat matalat. Tavoitteena on estää kudosvaurioita ja hengitysvajauksia. Ventilaatio: Jos hengityshäiriöt ilmenevät, potilas saattaa tarvita mekaanista ventilointia (intubaatio ja hengityskonehoito). 3. Nesteytys ja elektrolyyttitasapaino 💧 IV-nesteytys: Pitää huolta veren tilavuudesta ja verisuonistoon liittyvistä ongelmista. Nesteytys auttaa palauttamaan kudosvirtausta ja vähentämään sirppisolujen tukkimista verisuonissa. Elektrolyytit: Tarkastetaan elektrolyyttitasapaino (erityisesti kalium) ja korjataan tarvittaessa. 4. Verensiirto ja hemoglobiinikorvaukset 🩸 Verensiirto: Jos hemoglobiinitaso on äärimmäisen matala tai jos hapen kuljetus on estynyt, tarvitaan verensiirtoa. Yleisesti voidaan käyttää tavallisia punasoluvalmisteita tai keskimääräistä veren tilavuuden korvaamista. Exchange transfusion (verenvaihtotransfuusio): Tämä voi olla tarpeen vakavissa tapauksissa, erityisesti silloin, kun sirppisolujen määrä veressä on suuri ja niitä on tarve poistaa. Verenvaihtotransfuusio on tehokas hoito akuutin kriisin aikana. 5. Infektioiden hoito 🔬 Antibiootit: Sirppisoluanemia-potilaat ovat alttiimpia bakteeri-infektioille, erityisesti pneumokokille ja salmonellalle. Hoitoon voidaan ottaa laajakirjoisia antibiootteja. Seuranta: Infektion aiheuttaja selvitettävä ja antibioottikuuri räätälöitävä sen mukaan. 6. Muut tukitoimet ja seuranta ⚙️ Foolihappo ja rauta: Pitkäaikainen hoito sisältää usein foolihapon lisäystä punasolujen tuotannon tukemiseksi. Seuranta: Hoitoa jatketaan sairaalassa, jossa potilasta tarkkaillaan huolellisesti. Tärkeää on myös estää mahdollisia jatkoseuraamuksia, kuten infarktien tai keuhkoinfektion syntymistä. Yhteenveto 💬 Sirppisoluanemiakriisi on vakava ja äkillinen tila, joka vaatii nopeaa diagnoosia ja hoitoa. Kriisin hoidon päätavoitteena on kipujen lievittäminen, hapen saannin turvaaminen, nesteytys ja tarvittaessa verensiirrot. Potilaat ovat myös alttiita infektioille, joten antibioottien käyttö on tärkeää. Hoitoon kuuluu usein opioidikipulääkitys, IV-nesteytys, happilisäys ja verenvaihtotransfuusiot kriittisissä tapauksissa. Akuutissa vaiheessa on tärkeää toimia nopeasti ja estää elintärkeiden elintoimintojen heikkeneminen.

Answer 30

Verensiirtoreaktiot voivat ilmetä potilaille verensiirron aikana tai sen jälkeen, ja ne voivat vaihdella lievistä oireista hengenvaarallisiin tiloihin. Verensiirtoreaktioiden tunnistaminen ja nopea ensihoito ovat elintärkeitä potilaan turvallisuuden varmistamiseksi. Tunnistaminen 🔍 Yleisimmät verensiirtoreaktiot ⚠️: Febriili reaktio (kuumeen nousu): Oireet: Kuume, vilunväristykset, lämpötilan nousu. Syyt: Yleisin reaktio, joka johtuu yleensä vastaanottajan immuunivasteesta verensiirtoaineessa olevia valkosoluja vastaan. Ei aina vaarallinen, mutta se voi olla häiritsevä. Allergiset reaktiot (urtikaria, kutina): Oireet: Ihottuma, kutina, punoitus. Syyt: Usein verivalmisteessa olevat proteiinit (kuten plasmaproteiinit) voivat laukaista allergisen reaktion. Hemolyyttinen reaktio (akuutti hemolyysi): Oireet: Kivulias takaisin virtsan tummuminen (hemoglobiiniuria), kuume, kipu ristiluualueella ja verenvuoto. Syyt: Väärä veriryhmän yhteensopimattomuus. Tämä on vakava reaktio, joka voi aiheuttaa elimistön laajamittaista punasolujen hajoamista. Anafylaktinen reaktio: Oireet: Vaikea hengitysvaikeus, ihottuma, huulten turvotus, tajunnan häiriö. Syyt: Harvinainen, mutta erittäin vakava reaktio, joka on yleensä immunologinen ja johtuu erityisesti verivalmisteiden sisältämistä allergeeneista. Verensiirron aiheuttama keuhkoinfarkti (TRALI, transfusion-related acute lung injury): Oireet: Hengenahdistus, oksentelu, keuhkoödeema. Syyt: Veresiirron yhteydessä kehittyvä akuutti hengitysvajaus, joka johtuu valkosolujen reaktiosta keuhkokudoksiin. Ensihoito 🚑 Verensiirtoreaktioiden hoito riippuu reaktion tyypistä ja vakavuudesta. 1. Febriili reaktio (kuume) Ensihoito: Lepo ja kuumeen laskeminen: Annetaan parasetamolia kuumeen alentamiseen ja antihistamiineja kutinan lievittämiseksi. Seuranta: Tarkkaillaan potilasta ja otetaan yhteys veripalveluun jatkoseurannan järjestämiseksi. Reaktio yleensä menee ohi ilman erityistä hoitoa. Verensiirron keskeyttäminen: Jos oireet ovat voimakkaita, voidaan verensiirto keskeyttää ja tarkistaa, onko muutoksia veriryhmässä tai verivalmisteessa. 2. Allerginen reaktio (urtikaria) Ensihoito: Antihistamiinit: Loratadiini tai difenhydramiini voivat lievittää oireita. Steroidit: Jos oireet eivät helpotu antihistamiinilla, voidaan antaa kortikosteroideja. Verensiirron keskeyttäminen: Jos reaktio on lievä ja oireet menevät ohi, verensiirtoa voidaan jatkaa varovasti. Jos oireet jatkuvat tai pahenevat, siirto voidaan keskeyttää. 3. Hemolyyttinen reaktio (akuutti hemolyysi) Ensihoito: Verensiirron välitön keskeyttäminen: Jos epäillään hemolyyttistä reaktiota, verensiirto on keskeytettävä heti. IV-nesteytys: Nesteen anto auttamaan munuaisia poistamaan hemoglobiinia virtsasta. Tarkistus ja lisäverivalmisteet: Potilas tarvitsee veriryhmäselvityksen ja mahdollisesti uuden veresiirron. Tarvittaessa voidaan ottaa yhteyttä veripalveluun ongelman ratkaisemiseksi. Muut hoidot: Munuaisten suojaaminen ja tarvittaessa diureettihoito tai dialyysi. 4. Anafylaktinen reaktio Ensihoito: Adrenaliini (epinefriini) välittömästi, jos reaktio on vakava ja hengenvaarallinen. Hengitystuki: Tarvittaessa annetaan lisähappea ja käytetään mekaanista ventilointia. Antihistamiinit ja kortikosteroidit: Potilaan tilan vakauttamiseksi voidaan antaa suonensisäisiä lääkkeitä. Seuranta: Potilas pitää tarkkailla tehohoidossa, ja verensiirto keskeytetään. 5. Keuhkoinfarkti (TRALI) Ensihoito: Hengitystuki: Tarvittaessa lisähappilisäys tai mekaaninen ventilaatio. Verensiirron keskeyttäminen: Potilaan oireet voivat pahentua verensiirron jatkuessa, joten se tulee keskeyttää välittömästi. Kortikosteroidit ja diureetit: Oireiden hallinta keuhkoödeeman ja hengenahdistuksen lievittämiseksi. Seuranta: Seurataan keuhkotoimintoja ja huolehditaan mahdollisista jatkohoidoista. Yhteenveto 💬 Verensiirtoreaktiot voivat olla lieviä tai hengenvaarallisia. Febriili reaktio, allergiset reaktiot, hemolyyttinen reaktio, anafylaattinen reaktio ja TRALI ovat yleisimpiä reaktioita. Ensihoito keskittyy oireiden lievittämiseen ja reaktion syyn tunnistamiseen. Verensiirron keskeyttäminen, nesteytys, antihistamiinit ja adrenaliini ovat keskeisiä hoitokeinoja. Hoito räätälöidään reaktion tyypin ja vakavuuden mukaan, ja verensiirto on keskeytettävä, jos reaktio on vakava.

Answer 31

Neutropenia tarkoittaa tilaa, jossa veressä on poikkeuksellisen vähän neutrofiilejä, joka tekee potilaan alttiiksi infektioille. Kuumeinen neutropenia tarkoittaa, että potilas, jolla on neutropenia, saa kuumeen, mikä on usein merkki infektiosta. Tämä on hätätila, ja vaatii nopeaa diagnoosia ja hoitoa. Riskitekijät ⚠️ Neutropenia voi syntyä useista syistä, ja erityisesti kuumeen kehittyminen neutropenian aikana on vakava merkki mahdollisesta infektiosta. Tärkeimmät riskitekijät ovat: Syöpähoidot 🎗️: Kemoterapia: Kemoterapialääkkeet voivat tuhota nopeasti jakautuvia soluja, kuten neutrofiilejä, mikä johtaa neutropeniaan. Sädehoito: Sädehoito voi myös vähentää neutrofiilien määrää. Luunytimen sairaudet 🦠: Leukemia ja muut verisyövät voivat häiritä luuytimen kykyä tuottaa neutrofiilejä. Immunosuppressiivinen hoito 💊: Elinsiirrot ja muut autoimmuunisairaudet, joissa käytetään immunosuppressiivisia lääkkeitä, voivat vähentää neutrofiilien määrää. Vakavat infektiot ja tulehdukset 🔬: Esimerkiksi virukset (kuten influenssa, herpesvirus), bakteeri-infektiot ja sieni-infektiot voivat johtaa neutropeniaan. Ravinteiden puutokset 🍽️: Puutteet foolihapossa ja B12-vitamiineissa voivat heikentää luuytimen toimintaa. Perinnölliset sairaudet 👨‍👩‍👧‍👦: Tietyt geneettiset sairaudet voivat myös johtaa neutropeniaan. Hoito 🚑 Kuumeinen neutropenia on akuutti hoitoa vaativa tila, ja hoidon tavoitteena on estää tai hoitaa mahdollinen infektio ja tukea neutrofiilien palautumista. Hoito koostuu useista vaiheista. 1. Hätätilan tunnistaminen ja arviointi ⚠️ Kuume: Kuume (> 38°C) neutropenian yhteydessä on merkki infektiosta ja vaatii välitöntä arviointia ja hoitoa. Riskiluokka: Arvioi potilaan infektioriski (matala vs. korkea). Korkean riskin potilaat, kuten syöpähoidossa olevat tai vakavasti sairaat, tarvitsevat intensiivistä hoitoa. 2. Antibioottihoito (empirinen hoito) 💊 Laajakirjoiset antibiootit: Potilaille annetaan IV-antibiootteja mahdollisimman nopeasti, koska kuumeinen neutropenia voi johtaa vakaviin infektioihin. Yleisesti käytetään karbapenemeja, piperatsilliini-tasobaktamia tai cefalosporiineja. Fungaalinen ja virusinfektioiden huomioiminen: Jos infektion epäillään olevan sieni- tai virusperäinen (esimerkiksi Candida tai Herpes simplex), voidaan lisätä antifungaalisia ja antiviruslääkkeitä. 3. Veritilanteen seuranta 🩸 Verikokeet: Seurataan säännöllisesti neutrofiilien määrää, CRP-arvoa (tulehdusarvo) ja muita infektioon liittyviä markkereita. Verensiirrot: Jos neutrofiilien määrä on erittäin matala ja infektiot ovat vakavia, voidaan harkita neutrofiilisisältöisten verituotteiden siirtoa (esim. granulosyyttitransfuusio). 4. Elintoimintojen tuki 💧 Nesteytys: IV-nesteytys on tärkeää, erityisesti jos potilaalla on dehydraatio tai munuaisvaurioita infektion vuoksi. Hapen saanti: Tarvittaessa annetaan happilisäystä, jos potilaalla on hengitysvaikeuksia tai hapenpuutetta. 5. Infektion lähteen selvittäminen 🔬 Veriviljelyt: Ota verinäytteet bakteeriviljelyä varten ennen antibioottihoidon aloittamista, mikä auttaa tarkentamaan infektion syyn. Kohdealueen tutkiminen: Jos potilaalla on paikallinen infektiokohta (esim. hengitysteiden, virtsateiden infektiot), suoritetaan tarvittavat kuvantamistutkimukset ja viljelyt. 6. Tukihoidot ja seuranta 🩺 Tukeva hoito: Potilasta tulee seurata tiiviisti sairaalassa, ja hoitoa voidaan muokata tilanteen mukaan. Foolihappo ja vitamiinit: Jos neutropenia johtuu ravintopuutoksista, voidaan antaa foolihappoa ja muita vitamiineja, jotka tukevat luuytimen toimintaa. 7. Eristäminen ja infektioiden ehkäisy 🦠 Infektioiden ehkäisy: Kuumeinen neutropeniapotilas on erittäin altis infektioille, joten hänen tulee olla eristetty muista potilaista ja huolehtia hyvästä käsihygieniasta. Rokotukset: Jos potilas ei ole aiemmin saanut rokotuksia, niitä voidaan suositella. Yhteenveto 💬 Kuumeinen neutropenia on vakava tila, joka vaatii nopeaa diagnosointia ja hoitoa. Potilaan infektiovaaran vähentämiseksi on tärkeää antaa empirinen antibioottihoito mahdollisimman nopeasti. Hoitoon kuuluu myös nesteytys, veritilanteen seuranta, tarvittaessa verensiirtoja ja tukihoitoja. Hoito mukautetaan infektion lähteen ja potilaan yleiskunnon mukaan, ja potilas eristetään infektioiden estämiseksi.

Answer 32

Hyperviskositeetti tarkoittaa veren korkean viskositeetin tilaa, jossa veren juoksevuus heikkenee. Tämä voi estää veren normaalin kiertämisen verisuonistossa, mikä johtaa heikentyneeseen hapen ja ravinteiden kuljetukseen kudoksiin. Hyperviskositeetti on usein seuraus veressä olevien liiallisen viskositeetin aiheuttavista proteiineista tai solukomponenteista. Aiheuttajat ⚠️ Hyperviskositeetin taustalla voi olla useita tiloja, jotka johtavat veren liialliseen paksuuntumiseen. Yleisimmät syyt ovat: Plasmasolutaudit 🧬: Multippeli myelooma: Tauti, jossa luuydin tuottaa liikaa anormalisia plasmasoluja, jotka erittävät suuria määriä monoklonaalisia immunoglobuliineja. Tämä voi lisätä veren viskositeettia. Waldenströmin makroglobulinemia: Tässä taudissa veressä on liian paljon IgM-vasta-aineita, jotka voivat aiheuttaa hyperviskositeetin. Polycythemia vera 🩸: Polykeemia vera on verisyöpä, jossa luuydin tuottaa liikaa punasoluja, mikä johtaa veren viskositeetin lisääntymiseen. Dehydraatio 💧: Krooninen nestehukka voi vähentää veren plasmaa ja lisätä solujen (erityisesti punasolujen) pitoisuutta, mikä johtaa veren paksuuntumiseen. Hämmästyttävä solujen lisääntyminen 🧪: Erytrocytoosin kaltaisissa tiloissa veren punasolujen määrä kasvaa liiallisesti, mikä voi myös lisätä veren viskositeettia. Infektiot ja tulehdukset 🦠: Sappirakko-infektiot tai muut infektiot voivat vaikuttaa veren viskositeettiin, erityisesti jos potilas on erittäin sairas ja dehydraatio on olemassa. Diagnostiikka 🔍 Hyperviskositeetin diagnosointi perustuu kliinisiin oireisiin ja verikokeisiin. Tärkeimmät menetelmät ja testit ovat: Kliininen arviointi: Potilaat voivat valittaa päänsärkyistä, hengenahdistuksesta, näön hämärtymisestä, verenvuodoista, väsymyksestä ja levottomuudesta. Krooninen väsymys ja heikentynyt verenkierto voivat olla merkkejä, että veren juoksevuus on heikentynyt. Veren viskositeettimittaus 🧪: Veren viskositeettimittaus voi olla suora testi, joka mittaa veren paksuuntumista. Hyperviskositeetin diagnosoimiseksi voidaan käyttää myös hematokriittiarvoja ja muita verinäytteitä. Elektroforeesi ja proteiinimääritykset 💉: Serumin elektroforeesi auttaa havaitsemaan monoklonaaliset proteiinit, kuten immunoglobuliinit, jotka voivat aiheuttaa hyperviskositeettia multippelissa myeloomassa tai Waldenströmin makroglobulinemia -taudeissa. Veressä voidaan mitata IgM, IgA ja IgG-tasot. Hemoglobiini ja punasolujen määrä 🩸: Verikokeet voivat paljastaa liiallisen erytrosyyttien määrän, kuten polycythemia verassa, joka johtaa hyperviskositeettiin. Verenkiertotutkimukset 💉: Potilaan verenkiertoa voidaan seurata doppler-ultraäänellä tai magnetresonanssikuvauksella (MRI), jos veren liikkuminen on hidastunut. Hoito 🚑 Hyperviskositeetin hoito keskittyy tilan syyn hoitoon ja veren viskositeetin vähentämiseen. Tärkeimmät hoitomenetelmät ovat: Veren laimentaminen 💧: Nesteytys: Jos hyperviskositeetti on aiheutunut dehydraatiosta, on tärkeää hoitaa nestehukka suonensisäisellä nesteytyksellä, jotta veren viskositeetti alenee. Plasmapereesi: Plasmapereesiä voidaan käyttää multippeli myelooma-potilailla, jos monoklonaaliset proteiinit tekevät verestä liian paksua. Menettelyssä poistetaan potilaan plasmaa ja korvataan se terveellä plasmalla. Syyn hoitaminen 💉: Verisyövät (kuten polycythemia vera ja multippeli myelooma) hoidetaan taustasairaudella. Kemoterapia ja verenvuodonestohoidot voivat olla tarpeen. Erytrosyyttien määrän vähentäminen: Polycythemia veran hoidossa voidaan käyttää verenvuotohoitoa (flebotomia), jossa poistetaan osaa potilaan verestä ja vähennetään punasolujen määrää. Lääkitys 💊: Hydroksiurea: Tätä lääkehoitoa käytetään erityisesti polycythemia verassa, joka voi vähentää punasolujen määrää ja siten parantaa veren juoksevuutta. Alentavat lääkkeet: Alentavat lääkkeet kuten aspiriini voivat vähentää verihiutaleiden aggregaatiota ja estää veritulppien muodostumista. Infektioiden hoito 🦠: Jos hyperviskositeetti johtuu infektiosta, kuten sieni- tai bakteeri-infektiosta, potilaan tila hoidetaan infektioiden vastaisilla lääkkeillä ja antibiooteilla tai antifungaalisilla lääkkeillä. Yhteenveto 💬 Hyperviskositeetti voi johtua useista syistä, kuten plasmasolutaudeista, polycythemia verasta tai dehydraatiosta. Sen diagnosointi perustuu kliinisiin oireisiin, verikokeisiin ja viskositeettimittauksiin. Hoito sisältää nesteytyksen, plasmapereesin, syyn hoitamisen ja mahdollisesti lääkityksen veren viskositeetin alentamiseksi. Potilaan hoitoon on tärkeää reagoida nopeasti, sillä hyperviskositeetti voi aiheuttaa vakavia verenkiertohäiriöitä ja elinvaurioita.

Answer 33

Verenvuototaipumus tarkoittaa tilaa, jossa verenvuotoa esiintyy helpommin ja verenvuotoa ei saada pysäytettyä normaalisti. Tämä voi johtua useista sairauksista, jotka vaikuttavat veren hyytymiskykyyn. Akuutti verenvuoto tällaisella potilaalla on hätätilanne, joka vaatii nopeaa tunnistamista ja hoitoa. Riskitaudit ⚠️ Useat sairaudet voivat aiheuttaa verenvuototaipumusta, ja seuraavat ovat yleisimpiä riskitekijöitä, jotka voivat johtaa akuuttiin verenvuotoon: Perinnölliset verenvuototaudit 👨‍👩‍👧‍👦: Hemofilia A ja B: Perinnöllisiä sairauksia, joissa veren hyytymistekijöitä (faktoreita VIII tai IX) puuttuu tai niitä on liian vähän. Von Willebrandin tauti: Yleisimmät perinnölliset verenvuototaipumukset, joissa Von Willebrandin tekijä on puutteellinen, mikä heikentää verihiutaleiden kykyä kiinnittyä verisuonen vaurioitumispaikkaan. Hereditary hemorrhagic telangiectasia (HHT): Geneettinen sairaus, joka aiheuttaa verisuonivaurioita ja verenvuotoriskejä. Hankitut verenvuototaipumukset 🩺: Maksan vajaatoiminta: Maksan tuottamat hyytymistekijät (esim. faktori II, V, VII, IX, X) voivat olla alhaisia, mikä johtaa verenvuotoon. DIC (disseminoitunut intravaskulaarinen hyytyminen): Vakava tila, jossa veren hyytymisjärjestelmä on aktivoitunut liikaa ja verihiutaleet kuluvat loppuun, mikä johtaa verenvuotoon. Verenohennuslääkkeet (esim. varfariini, hepariini): Antikoagulantit voivat estää veren hyytymistä ja aiheuttaa liiallista verenvuotoa. Vaskulaariset sairaudet: Esim. skleroderma tai raskausmyrkytys voivat vaikuttaa verisuonten kuntoon ja lisätä verenvuotoriskiä. Diagnostiikka 🔬 Akuutin verenvuodon diagnosointi verenvuototaipumuspotilaalla vaatii nopeaa ja tarkkaa tutkimusta. Tärkeimmät tutkimukset ovat: Potilaan anamneesi 📝: Perinnölliset sairaudet: Kysy perhesairauksista ja potilaan aiemmista verenvuotoista. Lääkitykset: Selvitä mahdolliset verenohennuslääkkeet tai muut lääkitykset, jotka voivat vaikuttaa hyytymiseen. Fyysinen tutkimus 🩺: Verenvuodon sijainti ja laajuus: Tarkista, onko vuoto paikallista vai yleistä. Esim. ihonalaiset mustelmat, hematoomat, ihon petekiat (pienet punaiset läiskät iholla) tai verenvuoto suolistosta. Verisuonten kunto: Hyytymiseen liittyvät merkit, kuten verenvuodot ienreunoista tai nenäverenvuodot. Verikokeet 🩸: Verihiutaleiden määrä (trombocytit): Alhainen verihiutalemäärä voi viitata verenvuotoon liittyvään ongelmaan. Hyytymistekijät: Testaa hyytymistekijöiden (faktori I, II, V, VII, VIII, IX, X) pitoisuudet. Erityisesti faktori VIII ja IX hemofiliassa ja Von Willebrandin tekijä Von Willebrandin taudissa. INR (international normalized ratio) ja APTT (aktivoitu osittainen tromboplastiiniaika): Näitä käytetään arvioimaan veren hyytymistä ja mahdollisia antikoagulanttien vaikutuksia. D-dimeerit: Jos epäillään DIC:tä, D-dimeerien korkea taso voi viitata hyytymisjärjestelmän aktivaatioon. Kuvantamistutkimukset 🖼️: Ultrasonografia tai CT-kuvaukset voivat olla tarpeen, jos verenvuoto on sisäinen (esimerkiksi vatsassa tai aivoissa). Ensihoito 🚑 Verenvuototaipumuspotilaan akuutti verenvuoto vaatii välitöntä ensiapua ja hoitoa, joka keskittyy verenvuodon pysäyttämiseen ja mahdollisten komplikaatioiden estämiseen: Verenvuodon hallinta 🩸: Paine: Verenvuodon tyypistä riippuen, esimerkiksi paineen kohdistaminen haavaan voi estää ulkoista verenvuotoa. Haavan sulkeminen: Jos verenvuoto on paikallista, voidaan käyttää haavasidoksia tai haavan liimausta verenvuodon pysäyttämiseksi. Verihiutaleiden tai hyytymistekijöiden siirrot: Jos verenvuoto on vaikeaa ja johtuu verihiutaleiden tai hyytymistekijöiden puutteesta, potilas voi tarvita verihiutale- tai plasmasiirtoja. Fibrinogeeni: Jos potilaalla on heikentynyt fibrinogeeni (hyytymistekijä), voidaan käyttää fibrinogeeniä tai hyytymistä aktivoivia aineita. Nesteytys ja elintoimintojen tuki 💧: Suonensisäinen nesteytys: Jos potilas on verenhukassa, riittävä nesteytys on ensiarvoisen tärkeää, erityisesti isot nestemäärät (esim. NaCl 0.9%) voivat estää sokin kehittymistä. Hapen saanti: Jos potilaalla on hengitysvaikeuksia, tulee tarjota happilisäys. Hyytymisterapian aloittaminen 💉: Antikoagulanttilääkkeiden antaminen: Jos potilas käyttää verenvuotoa edistäviä lääkkeitä (kuten varfariinia tai hepariinia), tarvitaan vastalääkkeitä (esim. protrombiinikompleksi, vitamiini K tai idarucizumab). Koagulaatiohoito: Jos hemofilialla on suuri verenvuoto, hoito voi sisältää hyytymistekijöiden korvausta (esim. faktori VIII tai IX). Erityishoito verenvuotoihin liittyen 🩺: Hemofilia: Faktori VIII tai faktori IX korvaushoito. Von Willebrandin tauti: Desmopressiini (DDAVP), joka stimuloi Von Willebrandin tekijän vapautumista veressä. DIC: Hoidetaan yleensä perussairauden mukaan, ja tarvittaessa käytetään verivalmisteita ja antikoagulantteja. Yhteenveto 💬 Akuutti verenvuoto verenvuototaipumuspotilaalla on vakava tilanne, joka vaatii nopeaa tunnistamista ja hoitoa. Verenvuodon hallinta alkaa paineen kohdistamisella haavaan ja nesteytyksellä. Hyytymistekijöiden tai verihiutaleiden siirrot voivat olla välttämättömiä. Potilaan taustalla olevat riskitaudit (esim. hemofilia, Von Willebrandin tauti, DIC) vaikuttavat hoitomenetelmään, ja hoidon tulee keskittyä verenvuodon pysäyttämiseen ja potilaan elintoimintojen tukemiseen.

Answer 34

DIC (Disseminoitunut intravaskulaarinen hyytyminen) ja TTP (Tromboottinen trombosytopeninen purpura) ovat vakavia verenvuoto- ja veritulppahäiriöitä, jotka vaativat nopeaa hoitoa. DIC (Disseminoitunut intravaskulaarinen hyytyminen) ⚠️ DIC johtuu hyytymisjärjestelmän liiallisesta aktivoitumisesta, mikä voi aiheuttaa mikroveritulppia ja verenvuotoja. Diagnostiikka 🔬 Oireet: Verenvuoto (mustelmat, nenäverenvuodot) ja veritulpat (elinkudoksen vauriot). Verikokeet: Trombocytopenia (matala verihiutalemäärä). Fibrinogeeni ja D-dimeerit matalalla. APTT ja PT pidentyneet. Hoito 🚑 Taustasairauden hoito: Hoidetaan mahdollinen infektio, syöpä tai muu syy. Verensiirrot: Verihiutale- ja plasmasiirrot verenvuotojen estämiseksi. TTP (Tromboottinen trombosytopeninen purpura) ⚠️ TTP on harvinainen sairaus, jossa mikroveritulpat tukkeavat pieniä verisuonia, mikä voi aiheuttaa verihiutaleiden kulumista ja verenvuotoja. Diagnostiikka 🔬 Oireet: Hemolyyttinen anemia, trombocytopenia (matala verihiutalemäärä), neurologiset oireet. Verikokeet: LDH (laktatidehydrogenaasi) kohoaa, trombocytopenia ja anemia. Hoito 🚑 Plasmaterapia: Plasmapheresi (veren puhdistus) on ensisijainen hoito. Kortikosteroidit ja immunosuppressantit voivat olla tarpeen. Nopea diagnoosi ja hoito ovat elintärkeitä molemmissa sairauksissa.

Answer 35

Yleistä - Rintasyöpä on Suomen yleisin naisten syöpä, ja siihen sairastuu noin joka 7.–8. nainen. Vuonna 2021 todettiin yli 5 000 uutta tapausta. Rintasyöpä on harvinainen alle 30-vuotiailla ja yleistyy erityisesti 45. ikävuoden jälkeen. Myös miehet voivat sairastua rintasyöpään, mutta tapaukset ovat harvinaisia (n. 30 vuodessa). Riskitekijät ja ehkäisy - Rintasyövän tarkkaa syytä ei tunneta, mutta tunnettuja riskitekijöitä ovat mm. varhainen kuukautisten alkamisikä, myöhään alkavat vaihdevuodet, lapsettomuus, ensimmäinen synnytys yli 30-vuotiaana, pitkäaikainen hormonikorvaushoito, ylipaino, runsas alkoholin käyttö ja ionisoiva säteily. Perinnölliset tekijät (BRCA1- ja BRCA2-geenimutaatiot) liittyvät 5–10 %:iin tapauksista. Rintasyövän riskiä vähentävät säännöllinen liikunta, useat täysiaikaiset raskaudet ja munasarjojen hormonitoiminnan loppuminen ennen vaihdevuosia. Oireet - Tyypillisin oire on rinnassa tuntuva kivuton kyhmy (80 %:lla potilaista). Muita oireita voivat olla ihon tai nännin sisäänvetäytyminen, ihottuman tapainen muutos nännin alueella (Pagetin tauti), kipu, pistely tai painontunne rinnassa sekä kyhmy kainalossa. Harvoin nännistä voi erittyä eritettä. Diagnostiikka - Rintasyövän toteamisessa käytetään kolmoisdiagnostiikkaa: 1. Rinnan tarkastelu ja tunnustelu 2. Kuvantamistutkimukset (mammografia ja tarvittaessa kaikututkimus tai magneettikuvaus) 3. Paksuneulanäyte kasvaimen luonteen varmistamiseksi Mammografia on ensisijainen kuvantamismenetelmä, ja 50–69-vuotiaille naisille tehdään maksuton seulontamammografia kahden vuoden välein. Hoito - Leikkaus on ensisijainen hoito ja useimmiten rintaa säästävä. Samalla tutkitaan kainalon vartijaimusolmuke. Jos rintaa säästävä leikkaus ei ole mahdollinen, voidaan tehdä rinnanpoisto eli mastektomia. Rinta voidaan tarvittaessa rekonstruoida plastiikkakirurgisesti joko heti tai myöhemmin. - Sädehoito annetaan lähes aina rintaa säästävän leikkauksen jälkeen. - Lääkehoito sisältää solunsalpaajat, hormonaaliset hoidot, HER2-vasta-ainehoidot sekä muita kohdennettuja hoitoja. Hoidon valintaan vaikuttavat kasvaimen biologiset ominaisuudet, kuten hormonireseptoristatus ja HER2-geeniekspressio. Seuranta ja kuntoutus - Rintasyöpäpotilaiden ennuste on hyvä, ja 10 vuoden elossaololuku on noin 90 %. Seurannassa tärkeintä on matala kynnys hakeutua tutkimuksiin uusien oireiden ilmaantuessa sekä mammografiakontrollit 1–2 vuoden välein. Seurannassa tarkistetaan myös leikkausalue, imusolmukealueet ja olkanivelen liikelaajuus. - Leikkauksen jälkeen potilaille suositellaan fysioterapiaa ja liikuntaharjoituksia yläraajan toiminnan palauttamiseksi. Jos solunsalpaajat aiheuttavat hiustenlähtöä, potilas saa maksusitoumuksen peruukkiin. Rintaproteeseja ja tukihihoja varten voi saada maksusitoumuksen sairaalasta tai terveyskeskuksesta. - Rintasyöpään liittyy usein psyykkisiä haasteita, ja potilaille tarjotaan psykososiaalista tukea sekä mahdollisuus osallistua sopeutumisvalmennuskursseille. Yhteenveto - Rintasyöpä on yleinen, mutta hoidettavissa oleva sairaus, jonka ennuste on parantunut huomattavasti kehittyneiden hoitomuotojen ansiosta. Tärkeää on varhainen toteaminen, yksilöllisesti räätälöity hoito sekä pitkäaikainen seuranta ja kuntoutus.

Answer 36

Oireet: * Vatsakipu * Ummetus / ripuli * Varsinkin jos yleensä ummetusta ja yhtäkkiä muuttuu ripuliksi --> suoliston toiminta muuttuu * Ulostamisvaikeus, ulostamispakko * Veriuloste * Anemia Sydänoireet Riskitekijät: * Matala aktiivisuus * Korkea BMI * Vähäinen kuidun saanti * Tupakointi * Punaisen lihan ja prosessoidun lihan runsas käyttö * Perinnölliset tekijät * Lynchin syndrooma * FAP = familiaalinen adenomatoottinen polypoosi * Suojaavat tekijät * Liikunta * D-vitamiini * Vihannekset ja kasvikset * Maitotuotteet ASA Diagnostiikka: * Anamneesi! * Status * Tuseeraus * Tähystys * Rektoskopia * Kolonoskopia * Fiberoskopia + kolografia * Kuvantaminen * Vartalon TT * Lantion MRI * Endometriumin UÄ * Biopsia * Labrat * Ulosteen veri ○ 60% positiivinen * CEA ○ Koholla 33% Levinneisyystutkimuskissa vartalon TT / thx-rtg + vatsan UÄ Hoito: * Preoperatiivinen sädehoito * Viikon sädehoito 5x5Gy ennen leikkausta * Kirurgia * Liitännäishoidot * Solunsalpaajat tuhoavat mikrometastaasit ○ Kapesitabiini, fluorourasiili, oksaaliplatina * Sädehoito estää paikallisuusiutumaa * Täsmälääkkeet * Annostellaan yleensä yhdessä perinteisten solunsalpaajien kanssa * VEGF-estäjät EGFR-estäjät Seuranta: * Jos potilaalla mutaatioita, jotka altistavat kolorektaalisyövälle, niin kolonoskopia 3 vuoden välein * Seuranta leikkauksen jälkeen 5 vuotta * 80% uusiutumista tulee 2 vuoden sisällä leikkauksesta * CEA 3-12 kk:n välein * Kolonoskopia 3kk:n kohdalla --> 2v --> 5v Tuseeraus ja PVK + CEA aina kun potilas tulee vastaanotolle

Answer 37

📌 Yleistä Kolorektaalisyöpä (paksu- ja peräsuolisyöpä) on yksi yleisimmistä syövistä maailmassa ja Suomessa. Tärkeimmät riskitekijät: ikä, adenoomapolyypit, perinnölliset alttiudet (HNPCC, FAP), tulehdukselliset suolistosairaudet (IBD), epäterveellinen ruokavalio ja elämäntavat (vähäkuituinen ruokavalio, punainen liha, lihavuus, alkoholi, tupakointi). Kehittyy usein adenoomapolyypeistä, jotka voivat muuttua maligniksi ajan myötä. 🔬 Diagnostiikka Oireettomilla potilailla ulosteen veritesti käytetään seulontaan. Oireiset potilaat tutkitaan ensisijaisesti kolonoskopialla, jossa otetaan koepalat. Muut kuvantamistutkimukset: TT-kolografia, vartalon TT (levinneisyystutkimus), peräsuolisyövässä lisäksi MRI ja endoanaalinen ultraääni. CEA-tuumorimarkkeri soveltuu seurannan apuvälineeksi, mutta ei diagnostiseen seulontaan. ⚕️ Hoito Leikkaus on ensisijainen parantava hoito, jossa poistetaan kasvain ja suolilieve. Levinneisyysasteen mukaan hoito voi sisältää myös sädehoitoa ja/tai solunsalpaajia: Peräsuolisyövässä sädehoitoa annetaan usein ennen leikkausta (T3–T4). Dukes C -vaiheen syövässä liitännäissytostaattihoito on vakiintunut käytäntö. Dukes B -vaiheen syövässä solunsalpaajia annetaan riskitekijöiden perusteella (esim. T4, suoni- tai hermoinvaasio). Levinneen taudin hoito: Palliatiivinen hoito: oireiden hallinta, elämänlaadun parantaminen. Jos mahdollista, etäpesäkkeet voidaan poistaa kirurgisesti (esim. maksametastaasien resektio). 🩺 Seuranta ja uusiutumisen esto Leikkauksen jälkeen potilaita seurataan 5 vuotta säännöllisin tutkimuksin (CEA, TT, kolonoskopiat). Seurannalla pyritään havaitsemaan paikallisuusiutumat, etäpesäkkeet ja uudet esiasteet ajoissa. Jäljellä olevan suolen tähystys tehdään 5 vuoden välein alle 65-vuotiaille uusien kasvainten havaitsemiseksi. 🏥 Kuntoutus ja elämänlaatu Pitkäaikaisvaikutukset: mahdollinen avanne, suolen toiminnan muutokset, seksuaali- ja virtsaamishäiriöt, krooninen kipu. Ravitsemus ja liikunta: terveellinen ruokavalio (runsaskuituinen, kasvispainotteinen) ja liikunta voivat vähentää uusiutumisriskiä. Psykososiaalinen tuki: syöpäpotilaille ja heidän läheisilleen tarjotaan psykologista ja sosiaalista tukea. 💡 Keskeinen viesti: Varhainen diagnoosi, tehokas hoito ja pitkäaikainen seuranta ovat avainasemassa suolistosyövän hoidossa!

Answer 38

📌 Yleistä Urologisiin syöpiin kuuluvat eturauhassyöpä, virtsarakon syöpä, munuaissyöpä, kivessyöpä ja harvinaisemmat virtsateiden syövät. Ne eroavat toisistaan sekä biologialtaan että hoidoltaan. Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä Suomessa. Virtsarakon syöpä on tyypillisempi iäkkäillä ja liittyy tupakointiin. Munuaissyöpä löydetään usein sattumalta kuvantamisessa. Kivessyöpä on nuorten miesten yleisin syöpä ja hyvin hoidettavissa. 🔬 Diagnostiikka Oireet vaihtelevat kasvaimen sijainnin mukaan, mutta voivat sisältää: Eturauhassyöpä: virtsaamisongelmat, luustokipu metastaasivaiheessa. Virtsarakon syöpä: veri virtsassa (hematuria), ärsytysoireet. Munuaissyöpä: satunnaislöydös, joskus veri virtsassa, kylkikipu, palpoitava massa. Kivessyöpä: kivuton kyhmy kiveksessä, joskus kipu tai turvotus. Keskeiset tutkimukset: PSA-mittaus (eturauhassyövän seulonta ja seuranta). Virtsan sytologia ja kystoskopia (virtsarakon syöpä). Ultraääni, TT, MRI kasvaimen paikallistamiseksi. Biopsiat histologiseen varmistukseen. ⚕️ Hoito Eturauhassyöpä: Seuranta (matalariskisille). Leikkaus (radikaali prostatektomia) tai sädehoito paikallisessa taudissa. Hormonihoito ja solunsalpaajat levinneessä sairaudessa. Virtsarakon syöpä: Pinnalliset kasvaimet: TURB (transuretraalinen resektointi) + intravesikaalinen hoito (BCG tai sytostaatit). Invasiiviset kasvaimet: radikaali kystektomia + virtsateiden rekonstruktio tai sädehoito. Munuaissyöpä: Kirurginen hoito (nefrektoomia, osittainen resektio) on ensisijainen. Immunoterapia ja tyrosiinikinaasiestäjät etäpesäkkeissä, ei tehoa sytostaatteihin. Kivessyöpä: Orkiektomia (kiveksen poisto) + tarvittaessa solunsalpaajahoito tai sädehoito. Hyvä ennuste jopa metastaattisessa taudissa. 🩺 Seuranta ja uusiutumisen esto Eturauhassyöpä: PSA-seuranta, tarvittaessa kuvantamistutkimukset. Virtsarakon syöpä: kystoskopiat säännöllisesti, koska uusiutumisalttius suuri. Munuaissyöpä: kuvantamisseuranta erityisesti, jos kasvain ei ollut täysin resekoitavissa. Kivessyöpä: säännölliset TT- ja merkkiainekontrollit useiden vuosien ajan. 🏥 Kuntoutus ja elämänlaatu Eturauhassyövässä mahdollisia pitkäaikaisvaikutuksia: virtsankarkailu, erektiohäiriöt – kuntoutus ja lääkkeet voivat auttaa. Virtsarakon poiston jälkeen virtsateiden rekonstruktio vaatii sopeutumista. Munuaissyöpäpotilaille jäljelle jäävän munuaisen toiminta on seurattava. Kivessyöpäpotilailla mahdollinen hedelmällisyyden alenema – sperman pakastus ennen hoitoja voi olla suositeltavaa. 💡 Keskeinen viesti: Urologiset syövät ovat monimuotoisia, mutta varhainen diagnoosi ja tehokas hoito parantavat ennustetta merkittävästi!

Answer 39

📌 Yleistä Lymfoomat ovat pahanlaatuisia imukudoksen kasvaimia, jotka voivat vaikuttaa imusolmukkeisiin, perna- ja luuytimeen, mutta myös muihin elimiin. Lymfoomat jaetaan pääasiassa kahteen ryhmään: Hodgkinin lymfooma (HL): harvinaisempi, nuorilla aikuisilla yleinen. Ei-Hodgkinin lymfoomat (NHL): yleisempi ja monimuotoisempi ryhmä, voi esiintyä missä tahansa iässä. 🔬 Diagnostiikka Oireet voivat olla hyvin vaihtelevia ja riippuvat lymfooman tyypistä ja sijainnista: Imusolmukkeiden suurentuminen, usein kivuton. Yleisoireet: kuume, hikoilu, painonlasku, väsymys ("B-oireet"). Rintakehän oireet: yskä, hengitysvaikeudet, rintakipu. Vatsaoireet: kipu, turvotus, ummetus. Keskeiset tutkimukset: Biopsia: imusolmukkeen tai muun kohdan kudosnäyte histologian varmistamiseksi. Verikokeet: verenkuva, LDH, albumiini. Kuvantamistutkimukset: TT, PET-CT, MRI, jotka selvittävät kasvaimen sijainnin ja levinneisyyden. Luuydinnäyte: imusolmukkeiden ulkopuolinen levinneisyys voidaan varmistaa. ⚕️ Hoito Hoito määräytyy lymfooman tyypin, vaiheen ja potilaan yleiskunnon mukaan. Hoidot voivat sisältää: Kemoterapia: useimmiten käytetään yhdistelmähoitona (esim. ABVD Hodgkinin lymfoomassa, CHOP tai R-CHOP ei-Hodgkinin lymfoomassa). Sädehoito: paikallisesti rajoittuneessa taudissa, erityisesti Hodgkinin lymfoomassa. Immunoterapia: esimerkiksi rituksimabi käytetään usein ei-Hodgkinin lymfoomassa, erityisesti B-solutyypin lymfoomissa. Kantasoluhoidot (autologinen tai allogeeninen siirto): käytetään hoitovasteen puuttuessa tai relapsivaiheessa. CAR-T-soluterapia: uudempi hoitomuoto, erityisesti relapsissa oleville ei-Hodgkinin lymfoomille. 🩺 Seuranta ja uusiutumisen esto Lymfooman hoitojen jälkeen seuranta on tärkeää relapsin tai uusiutumisen havaitsemiseksi: Seurantatutkimukset: Verikokeet: LDH, verisolut. Kuvantaminen: PET-CT tai TT seuraamaan mahdollisia uusiutumia. Fyysinen tutkimus: imusolmukkeiden palpaatio, yleisoireiden seuranta. Hodgkinin lymfoomassa: relapseja voi esiintyä useiden vuosien kuluttua, mutta ennuste on usein hyvä. Ei-Hodgkinin lymfoomassa: relapsivaarat voivat vaihdella tyypin mukaan, ja pitkäaikaisseuranta on tärkeää. 🏥 Kuntoutus ja elämänlaatu Lymfooman hoidossa ja seurannassa on keskeistä elämänlaadun ylläpitäminen ja kuntoutus hoitojen jälkeen: Kemoterapian sivuvaikutukset: väsymys, infektiot, sydän- ja keuhkovauriot (etenkin rintakehän alueella sädehoidossa). Immunoterapian ja kantasolusiirtojen jälkiseuranta: immuunipuolustuksen heikentyminen, pitkäaikaissairaudet. Psykologinen tuki: syövän hoito ja sen jälkeen koettu ahdistus ja stressi voivat vaatia psykososiaalista tukea. Fertiliteetti ja seksuaalisuus: hoidot voivat vaikuttaa hedelmällisyyteen, joten nuorilla potilailla on suositeltavaa keskustella hedelmöityshoidoista ennen hoitoja. 💡 Keskeinen viesti: Lymfoomat ovat hoidettavissa ja parannettavissa, erityisesti nuorilla potilailla. Varhainen diagnoosi, tehokas hoito ja jatkuva seuranta parantavat ennustetta huomattavasti!

Answer 40

📌 Yleistä Ylä GI-kanavan syövät (ruoansulatuskanavan yläosa) voivat ilmetä ruokatorvessa, mahan limakalvolla, pohjukaissuolessa ja joskus sappiteissä. Yleisimpiä ovat: Ruokatorven syöpä (mukaan lukien adenokarsinooma ja levyepiteelikarsinooma). Mahalaukun syöpä (yleisimmin adenokarsinooma). Pohjukaissuolen syöpä ja sappitie- ja maksasyövät. 🔬 Diagnostiikka Ylä GI-kanavan syöpä voi olla pitkään oireeton, mutta tyypillisiä oireita ovat: Nielemisvaikeudet (dysfagia), erityisesti ruokatorven syövissä. Vatsakipu, painon lasku, ruokahaluttomuus, pahoinvointi ja oksentelu. Verinen oksennus tai tumma uloste voivat viitata verenvuotoon. Yleisoireet: väsymys, heikkous, anemia, ihon kalpeus. Diagnostiikka perustuu: Endoskopia (gastroskopia): tärkein tutkimus ruokatorven, mahan ja pohjukaissuolen syövän toteamisessa. Mahdolliset kasvaimet tutkitaan myös koepaloilla. Kuvantaminen: TT, PET-CT, MRI, jotka selvittävät kasvaimen laajuuden ja etäpesäkkeet. Endoskooppinen ultraäänitutkimus (EUS) voi arvioida kasvaimen syvyyttä ja imusolmukkeiden levinneisyyttä. Biopsiat: histologinen tutkimus syövän tyypin ja erilaistumisasteen määrittämiseksi. CEA ja CA 19-9 voivat olla hyödyllisiä biomarkkereita seurantaan. ⚕️ Hoito Ylä GI-kanavan syöpien hoito riippuu syövän tyypistä, sijainnista ja levinneisyydestä: Kirurginen hoito: Ruokatorven syöpä: ruokatorven osittainen tai täydellinen poistaminen (esim. esofagektomia) ja ruokatorven jälleenrakentaminen mahalaukulla tai suolistolla. Mahalaukun syöpä: mahalaukun osittainen tai täydellinen poistaminen (gastrektomia) ja mahdollinen imusolmukkeiden poisto. Pohjukaissuolen ja sappitie- ja maksasyövät: kirurgiset toimenpiteet voivat sisältää kasvaimen poistamisen ja osittaisen elinpoiston, kuten hepatektomian. Sädehoito: paikallisesti rajoittuneiden syöpien hoidossa tai oireiden lievittämiseksi. Kemoterapia: käytetään usein adjuvanttina tai metastasoituneen taudin hoidossa (esim. FOLFOX, FOLFIRI, kapesitabiini mahalaukun ja ruokatorven syövässä). Targetterapia ja immunoterapia: voidaan käyttää erityisesti edenneissä ja metastasoituneissa tapauksissa (esim. trastutsumabi HER2-positiivisille mahalaukun syövän potilaille, pembrolitsumabi). 🩺 Seuranta ja uusiutumisen esto Seuranta on elintärkeää, koska ylä GI-kanavan syövillä on suhteellisen korkea uusiutumisriski, etenkin kirurgisen hoidon jälkeen: Kliininen seuranta: säännölliset tarkastukset, kuten fyysinen tutkimus ja verikokeet. Endoskopia: tähystys mahdollisten paikallisten uusiutumien havaitsemiseksi. Tähystystarkastukset voidaan tehdä 3–6 kuukauden välein ensimmäisten 2 vuoden ajan ja sen jälkeen vuosittain. Kuvantaminen: PET-CT tai TT mahdollisten etäpesäkkeiden ja relapseiden tarkastamiseksi. Kuvantaminen voidaan tehdä 6 kuukauden välein ensimmäisen vuoden ajan ja sen jälkeen tarvittaessa. CEA ja CA 19-9: merkkiaineiden seuranta uusiutumisen ja hoitovasteen arvioimiseksi. 🏥 Kuntoutus ja elämänlaatu Ylä GI-kanavan syöpien hoito, erityisesti leikkauksen jälkeen, voi vaatia pitkäaikaista kuntoutusta ja tukea: Ravitsemustuki: leikkauksen jälkeen potilaat voivat kokea nielemisvaikeuksia, vatsan turvotusta ja muita ruoansulatusongelmia. Ravintoterapeutti voi auttaa erityisesti neste- ja ravitsemustilan ylläpidossa. Elämänlaadun tukeminen: kirurgiset toimenpiteet voivat vaikuttaa potilaan elämänlaatuun, erityisesti ruokailun ja ruoansulatuksen kannalta. Palliatiivinen hoito voi olla tarpeen, jos syöpä on edennyt ja parantavaa hoitoa ei ole. Psykologinen ja sosiaalinen tuki: syövän hoidon ja sen mahdollisten pitkäaikaisvaikutusten jälkeen psykososiaalinen tuki ja kuntoutus voivat parantaa potilaan elämänlaatua. Fertiliteetti ja seksuaalisuus: leikkaukset, erityisesti ruokatorven ja mahalaukun alueella, voivat vaikuttaa ruokailutottumuksiin ja kehon kuvantoon, mikä voi vaatia tukea ja neuvontaa. 💡 Keskeinen viesti: Ylä GI-kanavan syöpä on vakava sairaus, mutta sen varhainen toteaminen ja monipuolinen hoito voivat parantaa ennustetta huomattavasti. Kirurginen hoito yhdistettynä sädehoitoon, kemoterapiaan ja/tai immunoterapiaan voi johtaa hyvään hoitovasteeseen, ja tehokas seuranta parantaa mahdollisuuksia relapsin estoon ja elämänlaadun ylläpitoon.

Answer 41

Yleisimmät syövät Suomessa Miesten yleisimmät syövät Suomessa: Prostatasyöpä – yksi yleisimmistä miesten syövistä (noin 25 % kaikista syöpädiagnooseista). Prostatasyöpä on erityisesti ikääntyneillä miehillä yleinen. Keuhkosyöpä – toiseksi yleisin (noin 15 % kaikista miesten syövistä). Keuhkosyöpä on miesten syöpäkuolleisuuden johtava syy. Paksu- ja peräsuolisyöpä – noin 10–12 % kaikista syöpädiagnooseista. Tämä syöpä on yleinen sekä miehillä että naisilla. Rintasyöpä miehillä – harvinaisempi, mutta olemassa (alle 1 % kaikista syöpädiagnooseista miehillä). Maksasyöpä ja haimasyöpä – molemmat ovat suhteellisen harvinaisia mutta kuolleisuus on korkea. Naisten yleisimmät syövät Suomessa: Rintasyöpä – selkeästi yleisin naisten syöpä (noin 30 % kaikista naisten syöpädiagnooseista). Rintasyövän seulontaohjelmat parantavat ennustetta. Paksu- ja peräsuolisyöpä – tämä syöpä on myös naisten keskuudessa melko yleinen ja sen osuus on noin 10 % kaikista naisten syöpädiagnooseista. Keuhkosyöpä – yleistyy naisilla ja on suurin syy syöpäkuolleisuuteen naisten keskuudessa. Munasarjasyöpä – harvinaisempi, mutta usein vakava ja vaikeasti havaittava. Endometrioosin ja kohdunkaulan syöpä – kohdunkaulan syöpä on vähentynyt papakokeiden ja HPV-rokotteiden ansiosta. Yleisimpien syöpien suuruusluokat Suomessa Suomessa diagnosoidaan vuosittain noin 33 000 syöpää. Miesten syöpädiagnoosit: noin 17 000–18 000 per vuosi. Naisten syöpädiagnoosit: noin 15 000–16 000 per vuosi. Syöpien lisääntyminen ja väheneminen Suomessa Syövät, joiden esiintyvyys on lisääntynyt: Keuhkosyöpä: erityisesti naisilla on havaittu lisääntymistä. Vaikka tupakoinnin määrä on vähentynyt, keuhkosyövän määrä on noussut erityisesti naisilla (tupakoinnin kasvu 1960-70-luvuilla näkyy nyt). Maksasyöpä: erityisesti alkoholinkäytön ja hepatiittivirusinfektioiden vuoksi on havaittu lisääntymistä. Ihon melanooma: Auringonpaisteen ja solariumien käytön lisääntymisen vuoksi tämä syöpä on yleistynyt. Paksusuolen syöpä: vaikka tietyt elämäntapamuutokset, kuten terveellisempi ruokavalio, voivat vähentää riskiä, paksusuolen syöpä on noussut yleisemmäksi. Rintasyöpä: Rintasyöpä on yleistynyt erityisesti länsimaissa, mutta seulontatutkimusten ansiosta se on saatu havaittua aikaisemmin ja hoitotulokset ovat parantuneet. Syövät, joiden esiintyvyys on vähentynyt: Kohdunkaulan syöpä: HPV-rokotteen ansiosta kohdunkaulan syöpä on vähentynyt merkittävästi, erityisesti nuoremmissa naisissa. Vatsasyöpä ja ruokatorven syöpä: erityisesti ruokatorven syöpä on vähenemässä elintapojen (esim. tupakoinnin vähentäminen) parantuessa. Ruoansulatuskanavan syövät (mukaan lukien mahasyöpä): mahasyöpä on vähentynyt länsimaissa, mikä liittyy osittain ruokavalion ja ruokailutottumusten parantumiseen. Yhteenveto Miesten yleisimmät syövät: Prostatasyöpä, keuhkosyöpä, paksu- ja peräsuolisyöpä. Naisten yleisimmät syövät: Rintasyöpä, paksu- ja peräsuolisyöpä, keuhkosyöpä. Lisääntyneet syövät: Keuhkosyöpä naisilla, maksasyöpä, iho-melanooma, paksusuolen syöpä, rintasyöpä. Vähenneet syövät: Kohdunkaulan syöpä, vatsasyöpä, ruokatorven syöpä. Näiden trendien myötä syöpäseulonnoilla ja varhaisella diagnosoinnilla on keskeinen rooli syöpäkuolleisuuden vähentämisessä.

Answer 42

Solusalpaajat (kemoterapia) ovat tärkeä osa monien syöpätyyppien hoitoa, mutta niillä on myös merkittäviä sivuvaikutuksia, joita lääkärin tulisi ymmärtää ja hallita. Tässä on yhteenveto tärkeimmistä solusalpaajien sivuvaikutuksista, keskittyen erityisesti rintasyöpään, paksu- ja peräsuolisyöpään, urologisiin syöpiin, lymfoomiin ja leukemiaan. Yleiset sivuvaikutukset solusalpaajilla: Verisolujen aleneminen (myelosuppressio): Alhainen valkosolumäärä (neutropenia) – Lisää infektioiden riskiä. Lääkärin tulee seurata valkosolujen määrää ja tarvittaessa käyttää kasvutekijöitä (esim. G-CSF) infektioiden ehkäisemiseksi. Alhainen punasolumäärä (anemia) – Voi aiheuttaa väsymystä ja heikkoutta. Tarvittaessa voidaan käyttää punasolukonsentraatteja tai erytropoieettisia tekijöitä. Alhainen verihiutalemäärä (trombosytopeenia) – Lisää verenvuodon riskiä, kuten nenäverenvuotoa tai mustelmia. Potilasta tulee valistaa verenvuodon merkeistä. Vatsavaivat (gastrointestinaaliset oireet): Pahoinvointi ja oksentelu – Tavallisia, mutta voidaan hallita antiemeettisillä lääkkeillä. Ripuli ja ummetus – Kemoterapia voi vaikuttaa ruoansulatuskanavan toimintaan. Ruoansulatushäiriöitä tulee hallita ruokavaliolla, lääkkeillä (antidiarreaa, laksatiivit) ja tarvittaessa lääkärin ohjeilla. Hiustenlähtö (alopecia): Yleinen sivuvaikutus monilla solusalpaajilla. Tämä voi vaikuttaa potilaan elämänlaatuun ja itsetuntoon, mutta on yleensä palautuva hoidon päätyttyä. Iho- ja limakalvovauriot: Käsien ja jalkojen oireyhtymä (palmar-plantar erythrodysesthesia) – Kivuliaita punoituksia ja turvotusta käsissä ja jaloissa. Limakalvojen ärsytys – Suun limakalvovauriot (mucositis) voivat aiheuttaa kipua ja ruokahaluttomuutta. Hermostovaikutukset (neurotoxiciteetti): Perifeerinen neuropatia – Tavallista monilla solusalpaajilla (esim. taksanit). Potilasta tulee seurata tunnonmuutosten ja kipujen varalta. Aivojen "sumu" (chemo-brain) – Muistin ja keskittymiskyvyn heikkeneminen, joka voi kestää pitkään hoidon jälkeen. Elimistön elimistövauriot: Maksan ja munuaisten vauriot – Useat solusalpaajat voivat vaikuttaa maksan ja munuaisten toimintaan, joten niiden toimintaa seurataan verikokeilla hoidon aikana. Sydänvauriot – Joillakin solusalpaajilla, kuten antrasykliineillä (esim. doksorubisiini), on sydämen myrkyllisiä vaikutuksia, mikä vaatii sydämen toiminnan tarkkailua (EKG, sydämen ultraääni). Syöpätyypit ja solusalpaajien erityiset sivuvaikutukset: 1. Rintasyöpä: Antrasykliinit (esim. doksorubisiini) voivat aiheuttaa sydänmyrkyllisyyttä, erityisesti pitkäaikaisessa käytössä. Taksaaneja (esim. paklitakseli, doketakseli) käytetään usein rintasyövässä, mutta voivat aiheuttaa perifeeristä neuropatiaa ja alopeciaa. Her2-vasta-aineet (esim. trastutsumabi) voivat aiheuttaa sydäntoiminnan heikkenemistä ja infuusio-oireita. 2. Paksu- ja peräsuolisyöpä: Folinhappo- ja fluoropyrimidiinijohdannaiset (esim. 5-FU, kapesitabiini) voivat aiheuttaa gastrointestinaalisia oireita (ripuli, limakalvovauriot, oksentelu) ja myelosuppressiota. Oksaliplatiini (platinayhdiste) voi aiheuttaa perifeerista neuropatiaa, erityisesti kylmäherkkyyksiä. 3. Urologiset syövät (mm. munuaissyöpä, rakkosyöpä): Cisplatiini (platinayhdiste) voi aiheuttaa munuaistoksisuutta, ja se vaatii huolellista munuaistoiminnan seurantaa. Taksaanit ja vinkristiini voivat aiheuttaa perifeeristä neuropatiaa. 4. Lymfoomat: Rituksimabi (monoklonaalinen vasta-aine) voi aiheuttaa infuusio-oireita ja infektioiden riskin nousua. CHOP-hoito (kylmetri, doksorubisiini, vinkristiini, prednisoni) voi aiheuttaa myelosuppressiota, ihoreaktioita ja hermostovaurioita. 5. Leukemiat: Metotreksaatti voi aiheuttaa maksan toimintahäiriöitä ja myelosuppressiota. Imatinibi (tyrosiinikinaasin estäjä) voi aiheuttaa turvotusta, ihoreaktioita ja maksahäiriöitä. Sivuvaikutusten hallinta ja seuranta Verikokeet: Tärkeää seurata valkosolujen, punasolujen ja verihiutaleiden määrää myelosuppressiosta johtuvan riskin vuoksi. Ruoansulatuskanavan oireet: Varmista, että potilas saa tarvittaessa lääkkeitä pahoinvointiin ja ripuliin. Mucositis-hoidot (suuvedet, paikallishoidot) ovat tärkeitä. Sydämen ja munuaisten seuranta: Erityisesti antrasykliinien ja platina-yhdisteiden käytön yhteydessä. EKG, sydämen ultraääni, munuaistoiminnan seuranta. Neuropatian hallinta: Varmista, että potilas ei altistu kylmälle taksaaneja käytettäessä ja tarkkaile kipuoireita. Yhteenveto: Solusalpaajat ovat tehokkaita syövän hoitomuotoja, mutta niihin liittyy merkittäviä sivuvaikutuksia. Lääkärin on tunnettava nämä sivuvaikutukset ja seurattava potilasta huolellisesti hoidon aikana. Erityisesti verisolujen aleneminen, vatsaoireet, hiustenlähtö, hermostovaikutukset ja elinvauriot ovat tärkeitä seurantakohteita.

Answer 43

Täsmälääkkeet (targeted therapies) ovat syövän hoitoon käytettäviä lääkkeitä, jotka kohdistuvat tarkasti tiettyihin syöpäsolujen kasvuun ja eloonjäämiseen vaikuttaviin mekanismeihin. Ne ovat yleensä paremmin siedettyjä kuin perinteiset solunsalpaajat, mutta niilläkin voi olla merkittäviä sivuvaikutuksia, jotka lääkärin on tunnettava. Yleisimmät täsmälääkkeiden sivuvaikutukset 1. Ihoreaktiot Akneiforminen ihottuma → Yleinen EGFR-estäjillä (esim. erlotinibi, gefitinibi, cetuksimabi). Kuiva iho, kutina → Monilla täsmälääkkeillä, erityisesti tyrosiinikinaasin estäjillä (esim. imatinibi, sunitinibi). Kämmen- ja jalkapohjaoireyhtymä (palmar-plantaarinen erytrodysestesia, PPE) → Tyyppillinen multikinaasiestäjillä (esim. sorafenibi, regorafenibi). 2. Suun ja ruoansulatuskanavan oireet Suun limakalvotulehdus (stomatiitti, mukosiitti) → Yleinen erityisesti mTOR-estäjillä (esim. everolimuusi, temsirolimuusi). Ripuli → Tavallinen EGFR- ja HER2-estäjillä (esim. trastutsumabi, lapatinibi) sekä tyrosiinikinaasin estäjillä (esim. sunitinibi). Ruokahaluttomuus ja laihtuminen → Erityisesti angiogeneesin estäjillä (esim. bevasitsumabi). 3. Sydän- ja verenkiertoelimistön vaikutukset Korkea verenpaine (hypertensio) → Yleinen angiogeneesin estäjillä (esim. bevasitsumabi, sorafenibi). Sydämen toiminnan heikkeneminen (kardiomyopatia, sydämen vajaatoiminta) → Erityisesti HER2-estäjillä (esim. trastutsumabi, pertutsumabi). QT-ajan pidentyminen → Mahdollinen useilla tyrosiinikinaasin estäjillä (esim. nilotinibi, sunitinibi, lapatinibi). 4. Keuhko- ja hengityselimistön vaikutukset Interstitiaalinen keuhkosairaus (ILP, pneumoniitti) → Harvinainen, mutta vakava haittavaikutus EGFR-estäjillä, mTOR-estäjillä ja ALK-estäjillä (esim. crizotinibi). Nenän tukkoisuus, verenvuoto → Yleinen angiogeneesin estäjillä (bevasitsumabi). 5. Munuais- ja maksavaikutukset Maksatoksisuus (maksafunktioarvojen nousu, maksatulehdus) → Mahdollinen useilla täsmälääkkeillä (esim. imatinibi, sunitinibi). Proteinuria ja munuaisvaurio → Erityisesti angiogeneesin estäjillä (esim. bevasitsumabi). 6. Veriarvojen muutokset Neutropenia, trombosytopenia → Mahdollinen tyrosiinikinaasin estäjillä ja mTOR-estäjillä. Anemia → Esiintyy joillakin täsmälääkkeillä (esim. sunitinibi). Haittavaikutusten hallinta Ihoreaktiot → Lievään ihottumaan paikalliset kortikosteroidit ja kosteutus, vaikeissa tapauksissa antibioottihoito. Ripuli → Loperamidi ensisijaisena hoitona. Verenpaineen nousu → Verenpainelääkitys tarvittaessa. Sydämen seuranta → ECHO ja EKG HER2-estäjiä käyttäville potilaille. Maksafunktio- ja veriarvot → Säännöllinen seuranta. Täsmälääkkeiden sivuvaikutukset vaihtelevat lääkeaineen ja potilaan mukaan, mutta niiden varhainen tunnistaminen ja hallinta on tärkeää hoidon onnistumisen kannalta.

Answer 44

Hormonihoitojen sivuvaikutukset onkologiassa Hormonihoito on keskeinen hoitomuoto hormoniriippuvaisissa syövissä, kuten rinta- ja eturauhassyövässä. Sen tavoitteena on estää hormonien vaikutus kasvaimen kasvuun joko hormonisynteesiä estämällä, hormonireseptoreita salpaamalla tai hormonitasoja muuttamalla. Hormonihoidot voivat aiheuttaa endokriinisiin ja metaboliisiin mekanismeihin liittyviä sivuvaikutuksia, joiden hallinta on tärkeää hoidon jatkuvuuden ja potilaan elämänlaadun kannalta. 1. Rintasyövän hormonihoitojen sivuvaikutukset Rintasyövän hormonihoito perustuu estrogeenivaikutuksen estämiseen, joko estrogeenireseptorin salpauksella (SERM:t) tai estrogeenin tuotannon estämisellä (AI:t). 1.1 Estrogeenireseptorin salpaajat (SERM:t: tamoksifeeni, toremifeeni) ➡️ Yleiset sivuvaikutukset: Vasomotoriset oireet → Kuumat aallot, hikoilu Tromboembolinen riski → Laskimotukokset, keuhkoembolia Gynekologiset vaikutukset → Kohdun limakalvon paksuuntuminen, vuodot, kohdunrungon syövän riski Mielialan muutokset → Masennus, ärtyneisyys Luusto → Suojaa osteoporoosilta 1.2 Aromataasi-inhibiittorit (letrotsoli, anastrotsoli, eksemestaani) ➡️ Yleiset sivuvaikutukset: Lihas- ja nivelkivut (artralgia, myalgia) Osteoporoosi ja luunmurtumat Vasomotoriset oireet (kuumat aallot, hikoilu) Väsymys ja keskittymisvaikeudet Kuivuminen ja limakalvo-oireet (esim. emättimen kuivuus) 2. Eturauhassyövän hormonihoitojen sivuvaikutukset Eturauhassyövän hormonihoito perustuu testosteronitason laskuun kasvaimen kasvun hidastamiseksi. 2.1 LHRH-agonistit ja -antagonistit (gosereliini, leuproreliini, degareliksi) ➡️ Yleiset sivuvaikutukset: Testosteronivajauksen oireet → Väsymys, mielialan lasku Vasomotoriset oireet → Kuumat aallot, hikoilu Libidon ja erektion heikkeneminen Lihasmassan väheneminen ja painonnousu Metaboliset vaikutukset → Insuliiniresistenssi, diabetesriskin nousu Sydän- ja verisuonivaikutukset → Verenpaineen nousu, ateroskleroosin kiihtyminen 2.2 Antiandrogeenit (bikalutamidi, enzalutamidi, apalutamidi, darolutamidi) ➡️ Yleiset sivuvaikutukset: Rintarauhasten kasvu ja arkuus (gynekomastia) Maksa-arvojen nousu (maksatoksisuus) Ripuli ja ruoansulatuskanavan oireet Väsymys ja huimaus (etenkin enzalutamidi) Kouristusriski (apalutamidi, enzalutamidi) 3. Kortikosteroidien sivuvaikutukset (käytössä mm. lymfoomissa ja leukemioissa sekä lisälääkkeenä hormonihoidoissa) ➡️ Lyhytaikaiset sivuvaikutukset: Verenpaineen nousu Verensokerin nousu Unettomuus, levottomuus, mielialavaihtelut Vatsahaavan riski (erityisesti yhdessä NSAID-lääkkeiden kanssa) ➡️ Pitkäaikaiset sivuvaikutukset: Osteoporoosi ja luunmurtumariskin kasvu Lihasheikkous ja lihaskato Infektioalttius Painonnousu ja rasvakudoksen jakautumismuutokset (Cushingin oireyhtymä) Haittavaikutusten hallinta Kuumat aallot ja hikoilu → SSRI/SNRI-lääkkeet, liikunta, akupunktio Osteoporoosi → Kalsium, D-vitamiini, bisfosfonaatit/denosumabi Metabolisten riskien hallinta → Painonhallinta, liikunta, ruokavalio Mielialamuutokset → Seuranta, tarvittaessa masennuslääkkeet Hormonihoitojen sivuvaikutukset voivat vaikuttaa merkittävästi potilaan elämänlaatuun ja hoidon sietoon. Siksi niiden varhainen tunnistaminen ja hallinta on tärkeää syöpäpotilaiden hoidossa.

Answer 45

Sädehoidon sivuvaikutukset Sädehoidon sivuvaikutukset riippuvat säteilyannoksesta, kohdealueesta ja potilaan yksilöllisestä herkkyydestä. Ne jaotellaan akuutteihin (viikkojen aikana) ja myöhäisiin (kuukausien/vuosien jälkeen) vaikutuksiin. 1. Yleiset sädehoidon sivuvaikutukset Väsymys Ihoärsytys (punoitus, kuivuus, hilseily, haavaumat) Infektioriski (paikallinen tulehdus) 2. Elinkohtaiset sivuvaikutukset Pää ja kaula Suun ja nielun limakalvovauriot (mukosiitti, kipu, nielemisvaikeus) Kuivunut suu (sylkirauhasten vaurio) Makuaistin muutokset Kilpirauhasen vajaatoiminta (kaulan alueen sädehoito) Rinta ja keuhkot Ihon ärsytys ja arkuus Keuhkoreaktio (sädepneumoniitti: yskä, hengenahdistus) Sydänrasitus (etenkin vasemman rinnan sädehoito) Vatsa ja lantio Pahoinvointi, ripuli (suoliston ärsytys) Virtsarakon ärsytys (dysuria, tihentynyt virtsaamistarve) Suoliston toimintahäiriöt (ripuli, vatsakipu, verenvuoto) Hedelmällisyyden heikkeneminen (gonadien sädehoito) 3. Myöhäisvaikutukset Fibroosi ja kudosjäykkyys (sädealueen sidekudosmuutokset) Neuropatia (sädeherkät hermot voivat vaurioitua) Toissijaiset syövät (harvinainen, vuosien viiveellä) Haittojen ennaltaehkäisy ja hoito on tärkeää, esim. ihonhoito, ravitsemustuki ja oireenmukainen lääkitys.

Answer 46

Kirurgian rooli onkologisessa hoidossa Kirurgia on keskeinen hoitomuoto monissa kiinteissä syövissä, ja sen tavoitteena voi olla parantava (kuratiivinen), lievittävä (palliatiivinen) tai diagnostinen. 1. Kuratiivinen kirurgia Tavoite: Poistaa kasvain kokonaan ja ehkäistä uusiutuminen. 🔹 Indikaatiot: Varhaisvaiheen syövät (esim. rintasyöpä, paksusuolisyöpä, munuaissyöpä) Ei kaukaisia etäpesäkkeitä (poikkeuksena esim. yksittäinen maksametastaasi) Hyvä yleiskunto ja operoitavuus 🔹 Esimerkkejä kuratiivisesta kirurgiasta: Rintasyöpä: Rinnan osapoisto (lumpektomia) tai koko rinnan poisto (mastektomia) Paksu- ja peräsuolisyöpä: Hemikolektomia, sigmaresektio, anteriorinen resektio Munuaissyöpä: Nefrektomia (koko munuainen) tai osaresektio 2. Palliatiivinen kirurgia Tavoite: Lievittää oireita ja parantaa elämänlaatua, kun parantava hoito ei ole mahdollinen. 🔹 Indikaatiot: Kasvaimen aiheuttama suolitukos (esim. paksusuolisyövässä) Verenvuodon hallinta Kipua aiheuttavan kasvaimen poisto tai dekompressio Metastaasien kirurginen poisto, jos se parantaa elämänlaatua 🔹 Esimerkkejä palliatiivisesta kirurgiasta: Paksusuolisyöpä: Ohitusleikkaus tai avanne suolitukoksen helpottamiseksi Munuaissyöpä: Nefrektomia, jos kasvain aiheuttaa voimakasta kipua Mahalaukun syöpä: Ohitusleikkaus, jos kasvain tukkii ruoansulatuskanavan 3. Diagnostinen kirurgia Tavoite: Varmistaa syöpädiagnoosi ja määrittää taudin levinneisyys. 🔹 Esimerkkejä: Koepalan otto (biopsia, esim. levinneisyystutkimuksiin) Vaikeasti tavoitettavien kasvainten histologinen varmistus Sentinel-imusolmukebiopsia (rintasyöpä, melanooma) 4. Kirurgia osana yhdistelmähoitoa Kirurgia yhdistetään usein sädehoitoon, solunsalpaajiin tai täsmälääkkeisiin. 🔹 Neoadjuvanttihoito (ennen leikkausta) Pienentää kasvainta, jotta leikkaus onnistuu paremmin. Esim. peräsuolisyövän säde- tai kemosädehoito ennen leikkausta. 🔹 Adjuvanttihoito (leikkauksen jälkeen) Tappaa mahdollisesti jäljelle jääneet syöpäsolut. Esim. solunsalpaajat paksusuolisyövän leikkauksen jälkeen (Dukes C). Yhteenveto Kirurgia on ensisijainen hoito monille syöville, erityisesti varhaisvaiheen kasvaimille. Sen rooli vaihtelee parantavasta, palliatiivisesta ja diagnostisesta hoidosta yhdistelmähoitoihin. Oikea hoitolinjauksen valinta perustuu syövän laatuun, laajuuteen ja potilaan yleiskuntoon. 🔬💉

Answer 47

Palliatiivisen hoidon tavoitteena on lievittää syöpäpotilaan oireita ja parantaa elämänlaatua, kun parantava hoito ei ole enää mahdollinen. Hoito voi kestää viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia. 1. Yleisimmät oireet ja niiden hoito 🔹 Kipu Hoidon perusta: WHO:n kolmiportainen kipuhoitomalli Lievä kipu: Parasetamoli, tulehduskipulääkkeet (jos ei vasta-aiheita) Keskivaikea–vaikea kipu: Opioidit (morfiini, oksikodoni, fentanyyli) + neuropaattisessa kivussa adjuvantit (gabapentinoidit, masennuslääkkeet) Kipupumpun tai selkäydinstimulaation harkinta vaikeissa tapauksissa 🔹 Hengenahdistus Syyt: Kasvaimen aiheuttama keuhkojen tilan väheneminen, pleuraneste, keuhkoembolia, anemian aiheuttama hypoksia Hoito: Opioidit (morfiini), kortikosteroidit, happi (jos hypoksemia), pleurapunktio (jos nestekertymä) 🔹 Pahoinvointi ja oksentelu Syyt: Syövän aiheuttama suolitukos, säde- tai solunsalpaajahoito, opioidit Hoito: Dopamiiniantagonistit (metoklopramidi) Serotoniiniantagonistit (ondansetroni) Kortikosteroidit (deksametasoni) Antikolinergit (skopolamiini suolitukoksessa) 🔹 Suolitukos Osittainen: Lääkehoito (antiemeetit, kortikosteroidit, spasmolyytit) Täydellinen: Nenänieluletku, kirurginen ohitusleikkaus, stentti 🔹 Väsymys ja uupumus Hoito: Kortikosteroidit (lyhytaikainen apu), anemiahoito (rautalisä, verensiirto tarvittaessa), liikunnan ja ravitsemuksen optimointi 🔹 Ahdistus ja masennus Hoito: Psykologinen tuki, masennuslääkkeet (esim. mirtatsapiini, SSRI), bentsodiatsepiinit vaikeaan ahdistukseen 2. Kiireellistä hoitoa vaativat tilanteet 🔴 Selkäytimen kompressio Oireet: Selkäkipu, heikkous alaraajoissa, rakon tai suolen toimintahäiriöt Hoito: Kiireellinen kortikosteroidi (deksametasoni), magneettikuvaus, sädehoito/leikkaus 🔴 Akuutti suolitukos Oireet: Kova vatsakipu, oksentelu, ummetus Hoito: Nesteytys, nenänieluletku, mahdollinen leikkaus tai stenttaus 🔴 Massiivinen verenvuoto Oireet: Verioksennus, verinen uloste, sokkioireet Hoito: Nesteytys, verensiirto, endoskooppinen tai kirurginen verenvuodon hallinta 🔴 Hyperkalsemia Oireet: Väsymys, pahoinvointi, sekavuus, tajunnantason lasku Hoito: Nesteytys, bisfosfonaatit, joskus dialyysi 🔴 Tuumorilyysioireyhtymä (akuutti aineenvaihduntahäiriö solunsalpaajahoidon jälkeen) Oireet: Munuaisten vajaatoiminta, rytmihäiriöt, kouristukset Hoito: Nesteytys, allopurinoli/rasburikaasi, elektrolyyttitasapainon korjaus 🔴 Ilmarinta (keuhkosyöpäpotilailla tai metastaasien yhteydessä) Oireet: Äkillinen hengenahdistus ja rintakipu Hoito: Pleuran dreenaus Yhteenveto Palliatiivinen hoito keskittyy oireiden hallintaan ja elämänlaadun ylläpitämiseen. Tietyt akuutit tilanteet vaativat nopeaa hoitoa potilaan hyvinvoinnin turvaamiseksi. 🔬💙

Answer 48

Syöpäpotilaan anamneesin ja statuksen tarkoituksena on arvioida taudin laajuutta, potilaan yleiskuntoa ja mahdollisia hoitoon vaikuttavia tekijöitä. 1. Anamneesi 1.1 Pääasiallinen oire ja sen kehitys Oireen alkamisajankohta, kesto ja kehitys Oireen luonne: Kipuoireet (paikka, voimakkuus, säteily, pahentavat/lievittävät tekijät) Painonlasku, ruokahaluttomuus Väsymys, kuumeilu Verenvuoto (hematuria, verioksennus, veriuloste) Suolen toiminnan muutokset Hengitysoireet (hengenahdistus, yskä, veriyskä) Neurologiset oireet (raajojen heikkous, päänsärky, sekavuus) 1.2 Aiemmat sairaudet ja hoidot Aiemmat syövät ja niiden hoidot (leikkaus, sädehoito, solunsalpaajat, täsmälääkkeet, hormonihoidot) Muut merkittävät sairaudet (sydän- ja verisuonitaudit, diabetes, keuhkosairaudet, munuaisten vajaatoiminta) Autoimmuunisairaudet tai infektiot, jotka voivat vaikuttaa hoitoihin 1.3 Lääkitys ja allergiat Nykyinen lääkitys (mukaan lukien kipulääkkeet, antikoagulantit, immunosuppressiiviset lääkkeet) Lääkeaineallergiat 1.4 Sukuanamneesi Syövät suvussa (erityisesti rintasyöpä, paksusuolisyöpä, munasarjasyöpä, melanooma, hematologiset syövät) Mahdolliset perinnölliset syöpäoireyhtymät (Lynch, BRCA-mutaatio, FAP jne.) 1.5 Elämäntavat ja altistukset Tupakointi ja alkoholin käyttö Työperäiset altistukset (asbesti, kemikaalit, säteily) Ruokavalio ja liikunta 1.6 Yleistila ja suorituskyky Potilaan toimintakyky (ECOG/WHO Performance Status 0–4) 0 = Täysin toimintakykyinen 1 = Kevyt liikunta onnistuu, mutta raskas työ ei 2 = Liikkuu ja toimii omatoimisesti, mutta ei kykene työhön 3 = Vuodepotilas yli 50 % päivästä 4 = Täysin vuodepotilas 2. Status 2.1 Yleiskunto ja vitaalitiedot Tajunnantaso ja kognitio Paino ja painonmuutokset Pituus ja painoindeksi (BMI) Verenpaine, pulssi, hengitysfrekvenssi, happisaturaatio, lämpötila 2.2 Pään ja kaulan tutkimus Imusolmukesuurentumat kaulalla Sklerat (ikterus) Suun ja nielun limakalvot (haavaumat, massat) 2.3 Rintakehän ja keuhkojen tutkimus Keuhkoauskultaatio (rahina, vinkuna, hengitysäänten vaimeneminen) Rintakehän palpaatio (kivut, palpoitavat kasvaimet) 2.4 Sydäntutkimus Auskultaatio (sivuäänet, rytmihäiriöt, nestekertymän merkit) 2.5 Vatsa ja maksa Vatsan palpaatio (palpoitavat massat, aristus, askites) Maksa ja perna (hepatosplenomegalia voi viitata hematologiseen maligniteettiin tai etäpesäkkeisiin) 2.6 Imusolmukestatus Kaula, soliskuoppa, kainalot, nivuset Koko, konsistenssi, liikkuvuus, arkuus 2.7 Suoliston tutkimus Peräsuolen tuseeraus (palpoitava kasvain, verenvuoto, aristus) 2.8 Raajat ja neurologinen tutkimus Lihasvoimat ja tuntohäiriöt Syvät jänneheijasteet Turvotus (laskimotukos, lymfaturvotus) Yhteenveto Syöpäpotilaan anamneesi ja status keskittyvät taudin laajuuden, toimintakyvyn ja oireiden arviointiin, jotta voidaan suunnitella sopivin hoito. Vitaalitiedot, imusolmukestatus ja elinten palpaatio ovat olennaisia löydöksiä.

Answer 49

nivelrikko Käden primaarista nivelrikkoa esiintyy tietyissä nivelissä tavallista useammin. Primaariartroosi esiintyy sormissa yleisimmin DIP-nivelissä, mutta myös PIP-nivelissä. Peukalon MCP-nivelessä tavataan primaarista nivelrikkoa, mutta muiden sormien MCP-nivelissä se on harvinainen. Peukalon tyvinivelen eli CMC I -nivelen primaarinen nivelrikko on hyvin yleinen.

Answer 50

nivelrikko

Answer 51

nivelreuma

Answer 52

nivelreuma

Answer 53

nivelpsoriaasi

Answer 54

nivelpsoriaasi

Answer 55

kihti Röntgenkuvissa voidaan nähdä tarkkarajaisia niveleroosioita

Answer 56

nivelpsoriaasi

Answer 57

nivelreuma

Answer 58

nivelrikko

Answer 59

HLA-Cw6 / seronegatiivinen

Answer 60

c-ANCA/PR3

Answer 61

scl70-topoisomeraasi

Answer 62

dsDNA-vasta-aineet

Answer 63

p-ANCA, MPO

Answer 64

hydroksiklorokiini NSAID, glukokortikoidit, immunosuppressiviset lääkeet, biologiset lääkkeet

Answer 65

glukokortikoidi (Pieni-annoksinen) jos ei vastetta tarpeekis, yhdistetään metotreksaatti, ja jenkeissä jotain mabeja

Answer 66

NSAID tai pistos

Answer 67

perinteiset reumalääkkeet esim. metotreksaatti, (jos se vasta-aiheinen niin sulfasalatiisini), josksu NSAID, glukokortikoidiruiskeet oireisiin

Answer 68

Nivelreuman hoito tähtää remissioon, jolloin potilaan toiminta- ja työkyky palautuvat ja säilyvät. Suositeltava aloitushoito on ns. REKO-yhdistelmä, johon kuuluvat ***metotreksaatti, ***sulfasalatsiini ja ***hydroksiklorokiini sekä ***pieniannoksinen glukokortikoidi, jos sille ei ole vasta-aiheita. Tulehtuneet nivelet paikallishoidetaan glukokortikoidilla. Metotreksaatin hyötyosuus on parempi ihon alle tai lihakseen annosteltaessa

Answer 69

Liikunta (!1), NSAID, sulfasalatsiini, metrotreksaatti, biologiset lääkkeet

Answer 70

prednisolon 40-60mg/vrk

Answer 71

REKO, biologinen, JAK-estäjä REKO eli metotreksaatti, sulfasalatsiini, hydroksiklorokiini, pieniannoksinen glukokortikoidi Metotreksaatti (15-25mg/vko) on nivelreuman peruslääke, ja se otetaan kerran viikossa foolihapon (5 mg) kanssa. Pistosannostelu on tablettilääkitystä tehokkaampi. Aktiivisessa polyartriitissa käytetään metotreksaatin kanssa sulfasalatsiinin ja hydroksiklorokiinin yhdistelmää. Kun tulehtuneita niveliä on vain muutama, aloitetaan pistosmetotreksaatti ja hydroksiklorokiini. Hoitoon voidaan liittää pieni glukokortikoidiannos (5–7.5 mg prednisolonia tai vastaava) muutaman kuukauden ajaksi, varsinkin jos tauti alkaa polymyalgisesti. Jos yhdistelmähoito ja metotreksaatti ovat vasta-aiheisia tai potilas ei siedä metotreksaattia, aloitetaan biologinen reumalääke tai JAK-estäjä. Tulehtuneet nivelet käsitellään glukokortikoidipistoksin.lä

Answer 72

NSAID, parasetamoli, glukokortikoidi-injektiot

Answer 73

Ca-kanava salpaajat ensisijaisest. Hoito evd: Potilas suojaa ihonsa, välttää kylmyyttä ja lopettaa tupakoinnin. Perifeerisiin verenkiertohäiriöihin annetaan ensisijaisesti kalsiumkanavan salpaajia. Myös ATR:n salpaajaa, fosfodiesteraasi 5:n estäjää tai serotoniinin takaisinoton estäjää voidaan kokeilla. Vaikeaan sormien tai varpaiden vaskulopatiaan voidaan käyttää i.v. prostasykliiniä...

Answer 74

akuutisti NSAID (ei ASAa), lepo & kylmä akuutisti myös nivelensisäinen glukokortikoidinjektio tai tarvittaessa p.o. RUOKAVALIOHOITO !!! Hyperurikemialääkityksen eli ALLOPURINOLI indikaatiot ovat krooninen kihtiartriitti, kihtikyhmyt, virtsatiekivet ja toistuvat akuutit kihtikohtaukset. Lääkitys suositellaan aloitettavaksi vasta kihtikohtauksen jälkeen.

Answer 75

Hitaasti alkava Proksimaalisten lihasten symmetrinen tulehdus ja heikkous - samat kuin polymyalgiassa Nielemisvaikeus usein aika nopeasti mukaan taudinkuvaan Yleisoireet: kuume, painonlasku, väsymys Keuhko-oireita, ihottumaa (dermatomyosiitti) CK koholla Myosiittivasta-aineet ENMG, lihasten MRI, lihasbiopsia Syöpäselvittelyt!

Answer 76

Jos tauti aktivoituu, kun lääkitystä on purettu, palataan lääkitykseen, jolla potilas oli remissiossa. On syytä tarkistaa reseptikeskuksesta, onko potilas ostanut reumalääkkeensä. Perinteisten reumalääkkeiden annoksia nostetaan, peroraalinen metotreksaatti vaihdetaan subkutaaniseksi. Tulehtuneisiin niveliin annetaan glukokortikoidi-injektiot. Reumalääkäriä konsultoidaan, jos edellä olevat toimet eivät korjaa potilaan tilannetta.

Answer 77

- Hematologiset vaikutukset esim. neutropenia - Infektiot esim. stomatiitti. närästys - Väsymys + Mortaliteetti - Raajakivut, Kolotukset - hiusten lähtö -pistely puutuminen tunnosttomuus sormissa varpaissa jalkapohjissa

Answer 78

Syklofosfamidi - Epirubisiini - Fluorourasiili - Pahoinvointi - Kudostoksinen, sydäntoksinen

Answer 79

- Kohonnut verenpaine - Verenvuodot ja verisuonitukokset - Haavojen paranemisen hidastuminen

Answer 80

1. Hermostohaitat: Äkillinen, kylmäherkkyyteen liittyvä neuropatia (oireita esim. pistely, tunnottomuus) Pitkäaikainen ääreishermoston vaurio (pitkittyneessä käytössä) 2. Ruuansulatuskanavan oireet: Pahoinvointi, oksentelu, ripuli 3. Verenkuvan muutokset: Neutropenia (infektioriski), trombosytopenia (verenvuotoriski), anemia 4. Yliherkkyysreaktiot: Ihottuma, kuume, hengitysvaikeudet (harvemmin vakavat allergiset reaktiot) 👉 Hermostohaitat ovat yleisimpiä ja saattavat rajoittaa hoitoa.

Answer 81

🔴 Lyhytaikaiset (hoidon aikana tai pian sen jälkeen): Virtsaamisoireet: tiheävirtsaisuus, kirvely, virtsaamisvaikeudet Suolisto-oireet: ripuli, ulostamisen pakon tunne, peräaukon ärsytys Väsymys 🟠 Pitkäaikaiset (kuukausien tai vuosien päästä): Pysyvät virtsaamisongelmat (heikentynyt rakon toiminta, virtsankarkailu) Suolisto-oireet (verenvuoto, krooninen ripuli) Erektiohäiriöt Harvoin: virtsarakon tai peräsuolen vauriot 👉 Haittojen esiintyvyys ja voimakkuus vaihtelevat hoitomenetelmien ja potilaan yksilöllisten tekijöiden mukaan.

Answer 82

EC-solunsalpaajahoito (epirubisiini + syklofosfamidi) käytetään usein esimerkiksi rintasyövän hoidossa. 🔴 Tyypilliset haittavaikutukset: 🩸 Yleiset: Väsymys Pahoinvointi ja oksentelu Hiustenlähtö Verenkuvan muutokset: neutropenia (infektioriski), anemia, trombosytopenia ❤️ Epirubisiinin (antrasykliini) erityishaitat: SYDÄNTOKSISUUS (sydämen toiminnan heikkeneminen, seurataan sydämen pumppaustoimintaa) 🩺 Syklofosfamidin erityishaitat: Virtsarakon ärsytys (verivirtsaisuus, ehkäistään runsaan nesteen ja mesnan avulla) Infektiot, suun limakalvo-oireet 👉 Haittojen seuranta ja ennaltaehkäisy ovat hoidon aikana tärkeitä!

Answer 83

🔴 Yleiset: Ripuli Pahoinvointi, oksentelu Väsymys Verenkuvan muutokset: neutropenia, anemia Suun limakalvotulehdus (stomatiitti) 🖐️ Erityiset: KÄSI-JALKAOIREYHTYMÄ: punoitus, turvotus, kivuliaisuus ja ihon hilseily kämmenissä ja jalkapohjissa Iho-oireet: ihottuma, kuiva iho Huulien tulehdus (cheiliitti)

Answer 84

tyypilliset haittavaikutukset johtuvat immuunijärjestelmän aktivoitumisesta, mikä voi aiheuttaa tulehdusreaktioita eri elimissä: 🔴 Yleiset: Väsymys Iho-oireet: ihottuma, kutina, vitiligo Ripuli ja suolistotulehdus (koliiitti) ⚠️ Vakavammat (immuunivälitteiset haitat): Keuhkotulehdus (pneumoniitti): yskä, hengenahdistus Maksatulehdus (hepatiitti): maksa-arvojen nousu Endokrinologiset häiriöt: kilpirauhasen vajaatoiminta, lisämunuais- tai aivolisäkehormonien puutos Harvemmin: munuaistulehdus, aivokalvotulehdus, hermosto-oireet

Answer 85

Tamoksifeenin (rintasyövän hoidossa käytettävä estrogeenireseptorin salpaaja) tyypilliset haittavaikutukset: 🔴 Yleiset haitat: KUUMAT AALLOT Väsyneisyys Pahoinvointi Painonnousu Veren hyytymishäiriöt: lisääntynyt veritulppariski (syvä laskimotukos, keuhkoveritulppa) ⚠️ Erityiset haitat: Munasarjojen ja kohdun ongelmat: kohdun limakalvon paksuuntuminen, kohdun syöpä (harvinaisempi) Ihon ja limakalvojen KUIVUUS (esim. emättimen kuivuus, sukupuolielinten kutina) Näön hämärtyminen (harvinainen, mutta voi liittyä silmän verkkokalvon muutoksiin)

Answer 86

🔴 Akuutit haitat (hoidon aikana tai pian sen jälkeen): SUU JA NIELUn limakalvotulehdus (mucositis): kipu, haavaumat suussa, NIELEMISVAIKEUDET Iho-oireet: ihon punoitus, kuivuus, arkuus sädehoitokohdassa Pahoinvointi ja oksentelu Väsymys Immuunijärjestelmän heikkeneminen: lisääntynyt infektioriski Hengitysvaikeudet (jos sädehoitoa annetaan alueille, jotka vaikuttavat hengityselimiin) 🟠 Pitkäaikaiset haitat: Kuivuus suussa (xerostomia): syljenerityksen väheneminen Hampaisiin liittyvät ongelmat (esim. karieksen lisääntyminen) Endokriiniset muutokset: kilpirauhasen vajaatoiminta, muiden hormonitasojen häiriöt

Answer 87

Letrosoli (aromataasin estäjä, käytetään rintasyövän hoitoon postmenopausaalisilla naisilla) tyypilliset haittavaikutukset: 🔴 Yleiset haitat: KUUMAT AALLOT Nivelkipu ja lihaskipu Väsymys Pahoinvointi ja oksentelu Painonnousu 🟠 Erityiset haitat: OSTEOPOROOSI ja murtumariskin kasvu (koska estää estrogeenin tuotantoa, mikä voi heikentää luustoa) Emättimen KUIVUUS ja seksuaalinen haluttomuus Mielialan vaihtelut ja masennus Sydänoireet (harvemmin, mutta voi esiintyä sydämen toimintahäiriöitä)

Answer 88

IPI-luokitus (International Prognostic Index) kuvaa ennustetta/uusiutumisriskiä ja hoitovastetta. Se perustuu viiteen tekijään, jotka auttavat arvioimaan potilaan ennustetta ja hoitovastetta IPI auttaa arvioimaan, kuinka aggressiivinen sairaus on ja valitsemaan sopivan hoidon.

Answer 89

leikkaus + vartijaimusolmuke doketakseli x 3 + CEF x3 (sykliväli 3 vko) sädehoito +- booster sädehoito endokriininen hoito 5-ad 10v -tamoksifeeni tai sekventiaalinen letrotsoli3v/tamoksifeeni2v -nuorilla LNRH analogi + eksemestaani 5v

Answer 90

neoadjuvantti, leikkaus, solusalpaaja, sädehoito, hormonihoidot, huom! her2 pos niin trastutsumabi, letrotsoli

Answer 91

yhdistelmäkemoterapia, jota käytetään yleisimmin paksu- ja peräsuolisyövän (kolorektaalisyövän) hoidossa. Hoito voi olla: Adjuvanttihoito: Leikkauksen jälkeen syövän uusiutumisen estämiseksi. Neoadjuvanttihoito: Ennen leikkausta kasvaimen pienentämiseksi. Palliatiivinen hoito: Levittyneen taudin hallintaan ja oireiden lievitykseen. 🧪 Mistä FOLFOX koostuu? FOL = Foolihappo (leukovoriini): Tehostaa 5-FU:n vaikutusta. F = 5-fluorourasiili (5-FU): Estää syöpäsolujen jakautumista. OX = Oksaliplatiini: Estää DNA:n toiminnan syöpäsoluissa. 💉 Hoitokaavio: Annetaan 2 viikon välein infuusioina. Hoitojaksoja yleensä 6–12 syövän vaiheesta riippuen. Potilas saa oksaliplatiinia ja leukovoriinia infuusiona sekä 5-FU:ta boluksena ja jatkuvana infuusiona 46–48 tunnin ajan. ⚠️ Tyypilliset haittavaikutukset: 🔵 Oksaliplatiinista: Perifeerinen neuropatia: Käsien ja jalkojen puutuminen/kihelmöinti (voi pahentua kylmässä). Lihaskouristukset ja kurkun kuristuksen tunne infuusion aikana. 🔵 5-FU:sta: Ripuli, pahoinvointi ja suun limakalvotulehdus. Ihottuma ja käsien-jalkojen ihon ärsytys. 🔵 Yleiset: Väsymys, ruokahaluttomuus, infuusioalueen ärsytys. Valkosolujen lasku → infektioriski. ✅ Seuranta ja tuki: Verenkuvaa ja munuais- sekä maksatoimintaa seurataan säännöllisesti. Neuropatian vuoksi oksaliplatiiniannosta voidaan joutua pienentämään tai lopettamaan. Tukilääkkeet (pahoinvoinnin esto, ripulin hoito) annetaan tarpeen mukaan. 🩺 Yhteenveto: FOLFOX on tehokas, mutta haittoja tarkkaillaan huolellisesti. Hoito räätälöidään yksilöllisesti potilaan kunnon ja taudin tilanteen mukaan.

Answer 92

2–5 vrk solunsalpaajahoidon jälkeen. 🔎 Viivästynyt pahoinvointi alkaa yleensä 24 tunnin jälkeen kemoterapiasta ja kestää tyypillisesti 2–5 vuorokautta.

Answer 93

Denosumabi (RANKL-estäjä) 🔎 Miksi denosumabi? Sitoutuu RANKL-proteiiniin, estäen osteoklastien aktivoitumisen ja luun hajoamisen. Antaa tehokkaamman suojan luustokomplikaatioita (murtumat, luustokivut, selkäytimen kompressio) vastaan kuin bisfosfonaatit. Annostelu: 120 mg ihon alle 4 viikon välein. Ei vaadi munuaisten toiminnan tarkkaa seurantaa kuten bisfosfonaatit. 🥈 Vaihtoehto: Zoledronihappo (bisfosfonaatti): Käytetään, jos denosumabi ei sovi. 🔔 Yhteenveto: Denosumabi on ensisijainen ja tehokkain lääke ehkäisemään luustokomplikaatioita levinneessä syövässä, erityisesti luustometastaaseissa.

Answer 94

Sekä koolonin että peräsuolen syövissä Stage III Stage II, jos riskitekijöitä Kapesitabiini tai kapesitabiini + oksaaliplatiini

Answer 95

1. remission induktio 2. remission konsolidaatio 3. CNS: solunsalpaajien ulottumattomissa (esim. keskushermostossa) olevien leukemiasolujen eliminoimiseen 4. leukemian uusiutumisen, relapsin, ehkäisyyn (remission jälkeinen konsolidaatiohoito, mahdollinen ylläpitohoito erityisesti ALL:ssa, allogeeninen kantasolujensiirto). Akuutin lymfaattisen leukemian (ALL) hoidon pääperiaatteet keskittyvät pääasiassa seuraaviin osa-alueisiin: Induktiohoito: Tavoitteena on saada aikaiseksi remissio, eli poistaa syöpäsolut verestä ja luuytimestä. Induktiohoito kestää yleensä noin kuukauden ja siihen käytetään voimakkaita kemoterapiayhdistelmiä. Lääkityksellä pyritään tappamaan syöpäsolut mahdollisimman nopeasti. Konsolidointivaihe: Kun remissio on saavutettu, seuraava vaihe on konsolidointivaihe, jonka tarkoituksena on poistaa mahdolliset jääneet leukemiasolut ja estää sairauden uusiutuminen. Tämä voi sisältää lisäkursseja kemoterapiaa ja/tai sädehoitoa. Lääkkeiden hallittu annostelu ja valvonta: ALL-hoito vaatii tarkkaa lääkeannostelun ja seurannan hallintaa, sillä hoito voi olla erittäin tehokasta mutta myös myrkyllistä terveelle kudokselle. Myös immuunivasteen hallinta on tärkeää, ja lääkitystä voidaan säätää tarpeen mukaan. Elinsiirto (kun tarpeen): Jos leukemian uusiutuminen on todennäköistä tai hoito ei ole tuottanut toivottuja tuloksia, kantasolu- tai luuydinsiirto voi olla tarpeen. Tämä antaa mahdollisuuden korvata potilaan heikentynyt luuydin terveellä. Kehittynyt hoito (biologinen ja kohdennettu hoito): Joissakin tapauksissa voidaan käyttää biologisia hoitoja, kuten tyrosiinikinaasi-inhibiittoreita, jotka kohdistuvat leukemiasolujen erityisiin molekyyleihin, tai CAR-T-soluterapiaa, jossa potilaan omia immuunisoluja muokataan taistelemaan leukemiaa vastaan. Pitkäaikaishoidon ja seurannan tarpeet: Hoito ei pääty remissioon pääsyn jälkeen, vaan ALL-potilaat tarvitsevat pitkäaikaista seurantaa uusiutumisen varalta ja mahdollisten hoidon sivuvaikutusten, kuten elinvaurioiden, havaitsemiseksi.

Tenttiharjoittelu Flashcards

(124 cards)