8. Väestönkasvu Flashcards

1
Q

Maapallon väkiluku ja tulevaisuuden väestöennusteet?

A

Maapallon väkiluku on tällä hetkellä noin 8,1 miljardia ihmistä ja väestönkasvu on tällä hetkellä noin 1,1%. Väestöennusteet kertovat miten maapallon väkiluku tulee seuraavien vuosikymmenien aikana todennäköisesti muuttumaan. Tällä hetkellä väestöennusteissa ennustetaan väestönkasvun jatkuvan edelleen, mutta kuitenkin hidastuvan huomattavasti. Väestöhuippu tullaan saavuttamaan vuoteen 2100 mennessä, eikä 11 miljardin ihmisen raja tule välttämättä koskaan ylittymään.

Vuosisadan loppuun mennessä väkiluku tulee laskemaan huimasti jopa 50 eri valtiossa. Näissä valtioissa syntyvyys on laskenut, ja vanhusväestön osuus on suuri. Esimerkiksi Japanissa ja Kiinassa on tällainen tilanne. Euroopan valtioista Bulgarian, Latvian ja Moldonvan väkiluvut tulevat laskemaan vuosisadan loppuun mennessä jopa puolella.

Väestönkasvu on yhä suurta kehittyvissä valtioissa (lisää myöhemmin)

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
1
Q

Milloin ja miksi tapahtui väestöräjähdys? Minkä seurauksena rikkaissa valtioissa syntyvyys on vähentynyt ja miksi osassa köyhissä valtioissa ei ole laskenut?

A

Väestöräjähdys tarkooittaa väestön nopeaa ja runsasta, eksponentiaalista kasvua teollisen vallankumouksen jälkeen. Teollisen vallankumouksen vaikutuksesta kehitetyt lääkkeet ja rokotteet (esim. penisilliini), parantunut hygienia, ruuan parempi saatavuus, sekä paremmat ruuan säilöntämenetelmät saivat lapset elämään aikuisiksi asti. Täten siis syntyvyys pysyi suurena, mutta kuolleisuus laski. Väestöräjähdys tapahtui ensin rikkaissa valtioissa, ja sen jälkeen köyhemmissä.

Rikkaissa valtioissa väestönkasvu on jo paikoin pysähtynyt syntyvyyden vähennyttyä, tyttöjen ja naisten pidemmän koulutuksen ja työelämään siirtymisen takia, perheiden rajoittavuuden (töissä menestyminen, asunnot), sekä ajan- ja rahanpuutteen vaikutuksesta. Köyhemmissä valtioissa vöestönkasvu on yhä suurta, sillä lapsia halutaan tukemaan perheen toimeentuloa.

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
2
Q

Mitä tarkoittaa mediaani-ikä? Missä se on pienin ja missä suurin?

A

Mediaani-ikä on väestön keski-ikää arvioiva luku. Se jakaa tutkittavan aineiston kahteen yhtä suureen osaan. Eli mikäli kaikki tutkittavan alueen väestön asukkaiden iät laitettaisiin suuruusjärjestykseen pienimmästä suurimpaan, ikäjanan keskimmäinen luku olisi väestön mediaani-ikä. Maanosista korkein mediaani-ikä on Euroopassa (43) ja pienin Afrikassa (18). Yksittäisistä valtioista suuret mediaani-iät ovat Monacolla (noin 53), Japanilla (noin 47) ja Kanadalla (noin 42).

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
3
Q

Mihin väestönkasvu keskittyy tällä hetkellä?

A

Väestönkasvu keskittyy tällä hetkellä pääosin Afrikan ja Aasian alueelle. Aasiassa on ennustettu, että kaikissa muissa valtioissa väestö tulee kasvamaan vuoteen 2050 asti paitsi Japanissa ja Kazakstanissa. Pakistanissa, Nepalissa ja Afganistanissa väestö tulee tällä ajalla kaksinkertaistumaan.
Myös Intiassa väestönkasvu kiihtyy vielä, vaikka hedelmällisyysluku on laskenut jo 2,3. Köyhyyden vähetessä ja väestön keskiluokkaistuessa se tulee pienenemään edelleen.

Afrikassa puolestaan väestönkasvu on paikoittain vielä erittäin runsasta. Vuoteen 2050 mennessä onkin arvioitu, että valtaosa maailman 0-24 vuotiaista asuu Afrikassa. Varsinkin Saharan eteläpuoleisella Sahelin alueella väestönkasvu on suurta, hedelmällisyysluvun ollessa siellä yli 5.

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
4
Q

Mitä tarkoittaa väestönkasvun viive?

A

Väestönkasvun viiveellä tarkoitetaan sitä, että väestö tulee kasvamaan vielä vuosisadan loppuun asti, vaikka se onkin jo hidastunut huomattavasti. Se johtuu siitä, että jo syntyneet ikäluokat ovat suuria. Esimerkiksi köyhissä valtioissa korkeat hedelmällisyysluvut lupaavat väestönkasvua vielä moneksi vuosikymmeneksi, kun hedelmälliseen ikään tulevat ikäryhmät ovat aina vain suurempia.

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
5
Q

Mitä haittoja väestönkasvulla on? Mitä tarkoittaa ylikulutus, entä ympäristövaikutukset?

A

Väestönkasvu kuormittaa ja aiheuttaa paineita ympäristölle, sekä maailmantaloudelle. Kasvava väestö tarvitsee lisää resursseja, esimerkiksi puuta, ravintoa ja muita luonnonvaroja. Tämä johtaa esimerkiksi liikakalastukseen, viljelyn (ruuantuotannon) lisääntymiseen, biodiversiteettikatoon ja luonnonvarojen ylikulutukseen. Asuminen, kaupunkien laajeneminen, viljeleminen ja teollisuus vievät kaikki maa-alaa, jolloin esimerkiksi metsiä täytyy hakata pois alta. Sademetsien hakkuut lisäävät hiilidioksidin määrää ilmakehässä ja uhkaavat ekosysteemejä.

Ylikulutus tarkoittaa, että ihmiset kuluttavat luonnonvaroja enemmän, mitä maapallo kestää (huom! ekologinen jalanjälki). Tällä hetkellä maapalon ylikulutus on 1,7 maapalloa.

Ympäristövaikutukset tarkoittavat ihmisen luonnolle aiheuttamia negatiivisia vaikutuksia eli ympäristöongelmia (kaikki ihmisen toiminta vaikuttaa luontoon).

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
6
Q

Miksi kulutus kasvaa -> mitä seuraa?

A

Väestönkasvua suurempi ongelma on kulutuksen jatkuva kasvu, ja varsinkin se miten tuotamme kulutettavat tuotteet. Kulutus kasvaa maailmalla entisestään, kun köyhyys vähenee ja väestö alkaa keskiluokkaistua. Tämä lisää elintasovaatimuksia, jolloin halutaan suurempia taloja, parempia autoja ja parempaa ravintoa. Tämä johtaa kaupunkien kasvuun, liikenteen lisääntymiseen ja ravinnontuotannon kasvuun -> hiilidioksidipäästöt.

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
7
Q

Mitä tarkoittaa ekologinen jalanjälki?

A

Ekologista jalanjälkeä käytetään kuvaamaan kulutuksemme kestävyyttä. Se mittaa sitä maa- ja vesialaa, joka tarvitaan ihmisten tarpeiden tyydyttämiseen. Eli se kertoo hehtaareissa alueen, joka tarvitaan ihmisen tai ihmisryhmän kuluttaman energian, materiaalin ja ravinnon tuottamiseen, sekä niistä syntyvien jätteiden käsittelyyn. Ekologista jalanjälkeä ilmaistaan myö havainnollistamalla sitä maapalloina. Noin 80% maapallon väestöstä elää maissa, jossa luonnonvaroja kulutetaan velaksi.

Jos kaikki eläisivät kuin suomalaiset, tarvitsisimme 3,6 maapalloa.

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
8
Q

Mitä tarkoittaa biokapasiteetti?

A

Suomen ekologinen jalanjälki on yksiä maailman suurimmista, mutta suomalaiset ekosysteemit tuottavat vuodessa enemmän mitä kulutamme. Biokapasiteetti on lähes kaksinkertainen ekologiseen jalanjälkeemme verrattuna.

Biokapasiteetti kuvaa valtion ekosysteemien kykyä tuottaa luonnon tuotteita ja sitoa päästöjä. Se lasketaan henkilöä kohden, käyttäen yksikkönä globaalihehtaaria (hehtaarin suuruinen alue, jonka tuottavuus vastaa maapallon tuottavuuden keskiarvoa)

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
9
Q

Mistä ylikulutus johtuu/suurimmat syyt sille? Mihin ylikulutus johtaa?

A

Suurimmat syyt ylikulutuksellemme johtuvat energiankäytöstä rakennuksissa, teollisuudessa ja liikenteessä, sekä maankäytön muutoksista, kuten metsien raivaamisesta laidunmaaksi ja rehuntuotantoon. Ihminen on muuttanut merkittävästi jopa 66% maailman meriympäristöstä ja 75% maapallon pinta-alasta.
Tämä johtaa ekosysteemien heikkenemiseen, biodiversiteettikatoon, ja satojen tuhansien lajien uhanalaistumiseen (sukupuutto uhkaa jopa miljoonaa lajia). Ekosysteemien kyky tuottaa puhdasta vettä ja ravintoa, sekä säännellä tautien aiheuttajia on vaarassa.

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
10
Q

Mitä tarkoitetaan ylikulutuspäivällä?

A

Ylikulutuspäivä on laskennallisesti se päivä, jolloin kulutuksemme ylittää maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisista polttoaineista syntyviä hiilidioksidipäästöjä yhden vuoden aikana.
Suomessa ylikulutuspäivää vietetään huhtikuussa.
Maailmalla vietetään heinäkuussa.

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly